Koronavuosi

Heinäkuun lopulla on viimeksi pieniä kuulumisia tänne tullut kirjoiteltua. Ei asiat sinällään paljoa ole tässä ajassa muuttunut, kun korona jyllää edelleen eikä loppua näy. Tosin instagramia seuraavat tietääkin aika pitkälti kaikki ”käänteet” mitä on tullut, suurimmat muutokset tainnut tapahtua Petun hyvinvoinnin ja mun liikunnan puolella.

Petun vakio estekuski jäi toistaiseksi pois kuvioista tuossa laidunkauden loppupuolella, mutta toivottavasti kesällä saataisiin takaisin remmiin. Sillä välin tuuraava estekuski on hoitanut valmennuksissa Petun kanssa hyppäämisen, vuokraaja käy edelleen omaan säännölliseen tahtiinsa ja mä hoidan liikunnan monipuoleistamisen. Paljon maastakäsittelyä, ohjasajoa ja selkään kun on fiilistä. Tosin nyt ei ole pitkään aikaan varret meinannut mennä kiinni, joten ollaan aika paljon tehty kaikkea muuta kuin selästä töitä. Hyvää vaihtelua molemmille, esimerkiksi ohjasajossa saan korjatttua helpommin Petun vinouksia kun ei ole ketään kyydissä häiritsemässä.

Marraskuussa koettiin menetys, kun meidän nuorin kissa jouduttiin päästämään paremmille hiirimetsille. 1,5 kuukauden ajan koitettiin tutkia ja hoitaa mutta pienen kunto romahti tyystin, joten aamulla lasten lähdettyä kouluun ja hoitoon, mentiin eläinlääkärille lähettämään viimeiselle matkalle. Lapsille tämä on ollut todella rankkaa aikaa, niinkuin meille muillekin, mutta Vilistä ehti kuoriutua tässä viimeisen vuoden aikana tyttöjen kissa, joten ymmärtää tuon surun suuruuden. Pieni pääsi omaan pihaan, jossa tytöt voi käydä ”tervehtimässä” ja viemässä kynttilän lyhtyyn tai kesällä kukkia, mitä vain haluavat.

Heinäkuussa aloitettu juokseminen päätyi siihen, että elokuussa aloitin ”valvovan silmän alla” treenaamisen salilla. Joulukuun alussa jouduin viikoksi osastolle munuaistulehduksen edettyä verenmyrkytykseen joten toipuminen oli hidasta ja osittain on edelleen vaiheessa. Tullut enemmän ja vähemmän fyysisiä oireita tuon hässäkän jälkeen. Mutta nyt ollaan kuitenkin uudelleen ruodussa, salilla käynti on tehnyt todella hyvää selälle ja ennenkaikkea mun pääkopalle.

Jospa tämä kirjoittamisinto täältä taas nousisi, kun kyllähän tätä tarinointia riittäisi vaikka muille jakaa mutta välillä se on vaan hieman vaikeaa saada motivaatiosta kiinni.