Suru

Se mitä kunniavieraasi kertoo
Kätke se sydämees tarkoin
Ei niitä oppeja kirjoista löydä
Et ostaa voi miljoonin markoin
Itkuja varten on ihmisen silmät
Vierikää kyyneleet

Niin jälleen lähti yksi. Lumo tuli meille kuukauden vajaa 10 vuotta sitten, uhkarohkeana, itsetietoisena kauhukakarana ja samanlaisena poistui 12.5.2021. Lumon pienikokoisuus aina meitä ihmetytti, kun Nöpö ja Vili oli kuitenkin suht isokokoisia verrattuna tähän keskimmäiseen kakaraan, mutta ei pienikokoisuus sitä poikaa haitannut – ego oli sitäkin suurempi.

Lumon kanssa käytiin ensimmäisen kerran tammikuussa pissaongelmien takia. Epäilys oli idiopaattisesta kystiitistä, eli stressiperäisestä pissaongelmasta. Helmikuussa oli seuraava käynti, jolloin munuaisarvot oli hieman koholla ollen kuitenkin viitearvojen sisällä. Maaliskuussa alkoi itku laatikolla käydessä ja väärään paikkaan tehdyn virtsan seassa verta. Eläinlääkärissä ultrattiin rakko – kiinteä massa virtsarakossa, epäilys virtsakivestä johon aloitettiin sakkaa poistava lisäravinne ja vaihdettiin pojille ruoka erikoisruokaan. Huhtikuussa saatiin otettua rakosta virtsanäyte tulehduksen poissulkemiseksi, ei sakkaa tai bakteereita mutta verta jälleen. Aloitettiin liuottava ruokavalio, toivoen että on liukeneva kivi. Tämä olisi pystytty selvittämään, jos näytteessä olisi ollut sakkaa.

Toukokuussa jälleen lääkäriin tekemään tilannekatsaus, kun kotona tuntui että huonoja päiviä alkoi olemaan enemmän. Röntgenissä sitten löytyi munuaisista kiviä ja rakon kivi oli kasvanut reilusti. Leikkaushoito palliatiivista hoitamista, eli vaiva uusii ja leikkaus pitäisi tehdä suunnilleen vuosittain, jolloin kissa nukkuisi jossain vaiheessa itsekseen pois kun munuaiset lakkaisi toimimasta. Ilman leikkaushoitoa elinikä odote olisi ollut noin 6 kuukaudesta vuoteen jatkuvalla kipu- ja anbioottilääkityksellä. Päädyttiin siihen tulokseen, että Lumo tulee kotiin saattohoitoon pariksi viikoksi jotta tytöt saavat hyvästellä ja viettää viimeisiä hetkiä. Vili lähti niin nopeasti ja rajusti, kun kunto romahti niin ei haluttu että se tapahtuisi taas, vaan että Lumo saisi lähteä suht hyväkuntoisena.

Viimeiselle matkalle lähdettyään, viimeisen kerran eläinlääkärin vastaanotolla rauhoituksessa ollessaan eläinlääkäri tunnusteli vatsan ja totesi että ”tämä kivi on ihan järkyttävän kokoinen.” Lähemmäs tennispallon kokoiseksi kuvaili. Lumo jäi klinikalle, josta lähti tuhkattavaksi. Tuhkat otetaan kotiin ja levitellään Vilin hautapaikalle. Vaikka Vili haudattiin omaan pihaan, sanoin tytöille ettei Lumoa haudata, koska silloin pitäisi aikaisempi hauta kaivaa auki eikä sitä kukaan pysty tekemään. Joten näin oli parempi. Lumo sai hyvän ja pitkän elämän. Vaikkei koskaan juurikaan sylikissa ollut, sai se silti paljon rakkautta. Loppuajastaan muuttui myös sylissä viihtyväksi ja nukkui paljon lasten kanssa.