”Pikku”haaveri joka veti saikulle

Edellisessä postauksessa kerroin tästä meidän vasemman takajalan haaverista, mikä tuli kun uusi hevonen tuli ruunien laitumelle. Meidän tuurillahan parin päivän sisällä tuli etujalkaan uusi haava ja ollaan oltu tähän päivään asti sairaslomalla.

Ensin turvotteli epämääräisesti takajalka, joka rauhottui hyvin parissa päivässä vaikka ilkeän näköinen olikin (kuva löytyisi, mutta jätetään julkaisematta kun voi herkille aiheuttaa pahaa oloa). Mutta sitten saman viikon sunnuntaina oli ikävämpi yllätys vastassa, nimittäin oikeaan etujalkaan oli tullut haava.

Haava heti etupolven yläpuolella

Se ei sitten ollutkaan mikään kovin helppo hoidettava jo pelkästään sijaintinsa vuoksi. Pintelit ei pysyneet paikoillaan eikä Petun pääkoppa olisi kestänyt koppihoitoa yhtään. Riskillä laitumelle parantelemaan ja joka päivä haavan huuhtelut, muut puhdistelut ja mömmöjä. Kävelyä jalka ei missään vaiheessa aristanut, ravissa ympyrällä alkoi tahdittamaan lähes tulkoon heti. 1,5 viikkoa ollaan hoidettu ja höösätty jalan ympärillä ja tänään pitkästä aikaa kokeiltiin miten suhtautuu treeniin. Petulla on mennyt tässä linkuttamisen myötä lihakset aivan jumiin, kun täydestä treenikunnosta joutunut kävely/seisotus-lomalle.

Pysäytyskuva videolta, joten laatu sen mukainen.

Meidän ykkösvuokraaja kävi ottamassa puomeja, toiselle pitkälle sivulle hyvin tiukoilla väleillä ja toiselle lähes överi pitkille väleille. Alkuun tultiin käynnissä, sitten hiljalleen koitettiin ravissa että miltä tuntuu. Petu liikkui hyvin mielellään ja vauhdikkaasti mikä sitten edesauttoi että takapään lihasjumi aukesi, jes! Etujalka ei reagoinut liikkeeseen mitenkään, joten tehtiin mahdollisimman vähän loppuajastakin ympyröitä ja keskityttiin Petun suoruuteen. Palaute oli kuskilta hyvää, oli kevyt ja herkkä vaikka ulkoapuihin reagointi oli hitaanpuoleista (perään tuli kyllä heti kommentti että jos itse olisi ollut tarkempi niin olisi ne avut menneet paremmin läpi). Näin mä sain keskityttyä liikkeeseen ja olemukseen.

Tästä päästään hiljalleen palailemaan treenien pariin. Niin kauan kun on avohaava, ei rasiteta liikoja ja hoidetaan asiaan kuuluvalla tavalla. Jos ei lähde parin viikon sisällä helpottamaan mihinkään suuntaan tai alkaa näyttää tulehtumisen tai märkimisen merkkejä, niin sitten eläinlääkärin konsultointia. Onneksi ei ole missään vaiheessa näyttänyt tulehtumisen merkkejä (tällöin olisi ell pyydetty hetimiten paikalle) eikä märkää erity, joten nyt vaan sinnikkäästi hoidellaan kotona.

Varustepäivittelyä

Meillä vaihtui viime kesänä satula, kun edellinen tosiaan jäi liian kaarevaksi, mulle liian pieneksi ja Petu ei enää oikein halunnut liikkua sen kanssa. Olisi pitänyt kauheasti laittaa vällyjä, mutta silloin joustorungollinen satula ei toimi toivotulla tavalla. Olin jo tässä muutaman kuukauden ihmetellyt, kun mun istunta alkoi painumaan todella paljon etukenoon. Ei niinkään mäkkihyppääjä-asentoon asti, mutta lantio kippasi ja Petu siirtymisissä painui nopeasti lapojensa päälle. Viimeinen niitti oli, kun vuokraaja ratsasti ja aloin katsomaan että mua reilusti kevyemmän pehvan alla satula nousee takaa keventäessä. Satula oli mennyt liian leveäksi. Tallissa tutkaillessa muokattavaa edestä olisi sentin verran, etuosan korottajalla meni liian täyden tuntuiseksi joten päädyin ottamaan meidän lähellä asuvaan satulaseppään yhteyttä ja kerroin tilanteen.

Satula juuri tulleena heinäkuun alussa 2021. Huono kuvakulma, mutta tässä satula istui vielä hyvin, alle vuodessa etuosa oli painunut olemattomaksi.

Meillä oli ensimmäinen tapaaminen viikko sitten keskiviikkona (16.2.) jossa käytiin Petun tilannetta läpi, mitä hieroja oli löytänyt ja miltä Petu muuten vaikuttaa. Satula todentotta oli inasen liian leveä ja koko homman piti korjaantua täyttötoppauksella. Toisin kävi kun seppä alkoi kaivelemaan vanhoja villoja satulasta – siellä oli niin sanottua pomppuvillaa. Päädyttiin tekemään kokotoppaus satulaan, pomppuvilla ei ole tarkoitettu satuloihin sen helpon painumisen takia ja aiheuttaa helposti epätasaisuuksia paneeleihin. Meidänkin tapauksessa oikeaan paneeliin oli tullut ”patti” mikä painoi satulaa ja samalla mun istuntaa enemmän vasemmalle, mikä selittäisi taipumisvaikeudet ja vasemman puolen lihaksiston ongelmat. Lämpökameran tulosten mukaan istun keskellä satulaa tasaisesti (mä alkuun kyseenalaistin tämän ja vahvasti, mutta data ei valehtele :D)

Eilen satula tuli sitten pajalta viikon oltua siellä ja jo heti satula tuntui oman pehvan alla paremmalta. Laitettiin maneesilla kokeeksi ensimmäisen kierroksen jälkeen etuosan korottaja jotta seppä näki miten paljon laitetaan täytettä ja koko ajan vain tuntui paremmalta. Toisella kerralla kun maneesiin mentiin ja kiipesin jo kolmannen kerran selkään, oli se tunne aivan älytön. Petu pärski, kulki heti ensimmäisistä askeleista reippaasti, isosti ja koko kropan läpi, siirtymiset oli isoja ja todella lennokkaita eikä mun selkään sattunut missään vaiheessa. Petu oli muutenkin jo vähän helikopteri-tuulella, kovin lennokkaalla tuulella kylmenneen kelin takia mutta mä sain vaikuttaa siihen joka askeleella ilman että ampui johonkin suuntaan ja pysyi mun kanssa koko testauksen ajan. Mä sain mun rakkaan pomppupallon takaisin, meinasi itku tulla kun toinen oli niin onnellinen ettei mikään ahdista mistään! Ja mä edelleen istuin keskellä satulaa tasaisesti kaikissa askellajeissa. Oon ajatellut jo pidemmän aikaa, että istun miten sattuu.

Petu sai kehuja hienosta luonteestaan, hyvin opetusmestarimainen vaikka itsekin opettelee vielä, nöyrä ja rehellinen. Sitä se onkin, mun paras ystävä joka menee oman ihmisen kanssa vaikka kuuhun jos asiat muutoin on hyvin.

Meidän varusteissa on tapahtunut muutakin, heivasin nimittäin vanhat turvajalustimet kankkulan kaivoon ja joululahjaksi saadut Acavallon Arena Alupro -jalustimet tuli käyttöön vuoden vaihteessa.

Mulla alkoi ratsastaessa vanhojen jalustimien kanssa kipeytymään nilkat ja polvet, jalustimien piti olla aivan liian lyhyet jotta ei olisi kipeytynyt ja jalustimet väänsi mun jalan asennon todella inhottavaksi. Nyt ei enää väänny jalkaterä mihinkään, jalka pysyy stabiilisti paikallaan eikä satu. Voin vain suositella.

Alkukesän kuulumiset

Petu aloitti laidunelämän toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa mulla ollessaan, Petu pääsi isoon ruuna-porukkaan, jossa 6 muuta tuon punaisen hölmön lisäksi. Lähdettiin laitumelle letkassa, Petu kolmantena ja siitähän tämä yksilö ei pitänyt lainkaan. Laitumelle mentiin käytännössä kahdella jalalla ja ne hetket kun oli kaikki jalat maassa mentiin paikallaan ravaten. Onneksi opetin sillon alkuaikoina tuon mun kanssa kulkemisen, olisi varmaan muuten jyrännyt yli. Kyllä meidän tallinpitäjä kysyi, että tulenko laitumelle laskuun niin totesin että tietenkin – vaikka kiltti hevonen niin se voi käyttäytyä kyseenalaisesti uudessa tilanteessa. Ja kuinkas kävikään. 😀

© Vilma Viertorinne 29.5.2021

Ennen laidunlomaa Petu teki hyvällä moodilla töitä. Myös vuokraaja (pitkäaikaisin) pääsi kokeilemaan hyppäämistä, muutenhan Petulla ei ole hypätty pitkiin aikoihin. Talvella taisi olla viimeisin kerta. Ollaan me puomeja otettu niin selästä kuin maastakäsin, mutta ei ne hyppäämishommista mene. Tosin Petulla löydettiin epäsäännöllinen sydämenrytmi raspauksen yhteydessä ja nyt on taas kovasti ollut mietinnässä että rasittaako hyppääminen liikaa, kun Petu kuumuu esteillä paljon ja silloin maltti katoaa etenkin jos kuski ei ole ajantasalla.

© Vilja Vestman 29.5.2021

Tehtiin me myös pieni rataharjoitus, helppo C:2 2000 -ohjelma. Huono verkka, hyviä pätkiä, jännittynyt punainen ruuna ja kuskilla kiire sekä kuolemanhätä paikoitellen. Petulla oli noihin aikoihin aikamoiset mörkövaiheet päällä, kyttäsi vähän joka nurkkaa ja oli paikoitellen hankala ratsastettava, mitä ei auttanut mun pitkä ratsastustauko. Mutta hyvänmielen treeninä otettiin, tiedetään ihan perusasioista paremmin mitä pitää hinkata enemmän. Petu on ollut myös tosi jähmeä vasemmasta kyljestään, taipuminen ja jo asettuminen on ollut todella hankalaa, mutta nyt näiden helteiden piinatessa on ollut hyvä paneutua käynti-työskentelyyn, rehellisiin taipumisiin ja siirtymisiin niin askellajin sisällä kuten myös käynti-ravi -siirtymissä.

Nyt nautitaan kesästä. Petu loppukesän loimitettuna ja mä raapien itikan puremia. Treenaillaan kun siltä tuntuu, kuitenkin suunnilleen kolmesti viikossa. Petu kuitenkin saa liikkua ympäri vuorokauden, joten ihmisen kanssa treenaaminen ei ole nyt niin tärkeää, kun jo lihavuuskuntokin oli laitumelle laittaessa yllättävän hyvä.

Koronavuosi

Heinäkuun lopulla on viimeksi pieniä kuulumisia tänne tullut kirjoiteltua. Ei asiat sinällään paljoa ole tässä ajassa muuttunut, kun korona jyllää edelleen eikä loppua näy. Tosin instagramia seuraavat tietääkin aika pitkälti kaikki ”käänteet” mitä on tullut, suurimmat muutokset tainnut tapahtua Petun hyvinvoinnin ja mun liikunnan puolella.

Petun vakio estekuski jäi toistaiseksi pois kuvioista tuossa laidunkauden loppupuolella, mutta toivottavasti kesällä saataisiin takaisin remmiin. Sillä välin tuuraava estekuski on hoitanut valmennuksissa Petun kanssa hyppäämisen, vuokraaja käy edelleen omaan säännölliseen tahtiinsa ja mä hoidan liikunnan monipuoleistamisen. Paljon maastakäsittelyä, ohjasajoa ja selkään kun on fiilistä. Tosin nyt ei ole pitkään aikaan varret meinannut mennä kiinni, joten ollaan aika paljon tehty kaikkea muuta kuin selästä töitä. Hyvää vaihtelua molemmille, esimerkiksi ohjasajossa saan korjatttua helpommin Petun vinouksia kun ei ole ketään kyydissä häiritsemässä.

Marraskuussa koettiin menetys, kun meidän nuorin kissa jouduttiin päästämään paremmille hiirimetsille. 1,5 kuukauden ajan koitettiin tutkia ja hoitaa mutta pienen kunto romahti tyystin, joten aamulla lasten lähdettyä kouluun ja hoitoon, mentiin eläinlääkärille lähettämään viimeiselle matkalle. Lapsille tämä on ollut todella rankkaa aikaa, niinkuin meille muillekin, mutta Vilistä ehti kuoriutua tässä viimeisen vuoden aikana tyttöjen kissa, joten ymmärtää tuon surun suuruuden. Pieni pääsi omaan pihaan, jossa tytöt voi käydä ”tervehtimässä” ja viemässä kynttilän lyhtyyn tai kesällä kukkia, mitä vain haluavat.

Heinäkuussa aloitettu juokseminen päätyi siihen, että elokuussa aloitin ”valvovan silmän alla” treenaamisen salilla. Joulukuun alussa jouduin viikoksi osastolle munuaistulehduksen edettyä verenmyrkytykseen joten toipuminen oli hidasta ja osittain on edelleen vaiheessa. Tullut enemmän ja vähemmän fyysisiä oireita tuon hässäkän jälkeen. Mutta nyt ollaan kuitenkin uudelleen ruodussa, salilla käynti on tehnyt todella hyvää selälle ja ennenkaikkea mun pääkopalle.

Jospa tämä kirjoittamisinto täältä taas nousisi, kun kyllähän tätä tarinointia riittäisi vaikka muille jakaa mutta välillä se on vaan hieman vaikeaa saada motivaatiosta kiinni.

Kouluvalmennus 31.7.

Oon joko todella hullu tai tyhmä, kun en peruuttanut vaan menin kokeilemaan tikulla jäätä. Lopputulemana oli torstai pelkkää hermosärkyä täynnä. Mulla edeltävänä lauantai-iltana selkä sanoi sopimuksen vaihteeksi irti ja sunnuntain aamutallin jälkeinen kotimatka oli todella kamala ja koko sunnuntai menikin täydellisessä lääkepöllyssä. Ajattelin että kyllä se selkä yhden valmennuksen kestää, kun loppuviikosta ei välttämättä tarvitse ratsastaa, kun Petun vuokraaja kävisi torstaina ja estekuski todennäköisesti perjantaina, viikonlopun Petu liikkuu maastakäsin. Onneksi meidän tiimiin kuuluu huipputyypit ja tallilla kaikki ovat tarjonneet Petun päivittäisten askareiden hoitoapua jos näyttää siltä etten pääse itse kivuiltani tallille. Oli kyllä täysin oikea tallivalinta, ei voi muuta sanoa!

Mutta sinne valmennukseen. Keskiviikkoinen oli meidän toinen kerta tämän valmentajan silmän alla. Vaihdeltiin kuulumisia ja lähdettiin jälleen työstämään sitä tuttua peruskauraa, eli Petun lapojen nostoa ja takaosan käyttöä. Petskulla on ollut jo jonkin aikaa tapana kovettaa oikea kylki täysin ja kulkea kaarteissa ja kulmissa lapa edellä niin kovaa kuin pääsee samalla ollen todella raskas edestä. Alkuverkassa tehtiin tällä kertaa avoa pitkällä sivulla ja jokaiseen kulmaan voltti jossa piti saada Petun lavat ylös ja taipumaan rehellisesti mun pohkeen ympärille. Vasen kierros niin avoissa kuin volteillakin oli helpompi, oikea kylki oli kuin tiiliseinä ja tuntui etten saa apuja menemään mitenkään läpi. Ravissa aluksi tehtävänä oli tehdä ensin avo toisella pitkällä sivulla käynnissä, kulmaan voltti josta siirtyä raviin, kulmassa voltti ja siitä avoon toiselle pitkälle sivulle ja jälleen kulmaan voltti ja siirtyä käyntiin. Lopuksi koko tehtävä tehtiin ravissa molempiin suuntiin ja ei jessus oli hirveää oikeaan kierrokseen, kun herra päätti lähteä kuin raketti heti voltilta ja pidätteet menneet läpi lainkaan. Tilanne rauhoittui, kun aloin tekemään kulmiin aina kaksi volttia ennen avoa, jolloin Petun oli pakko tulla kuulolle ja tehdä mun pyyntöjen mukaan.

Välikäyntien jälkeen päästiin laukkatehtävän pariin, missä keskityttiin jälleen noston laatuun ja kontrolliin. Ensimmäisellä kerralla ”kotiläksyksi” tuli treenata vain nostoja ja pyörivyyden laatua, eli pääty-ympyrällä vain puoli kierrosta laadullisesti hyvää ja siirtyminen raviin ennenkuin pakka leviää. Tätä treenattiin tälläkin kerralla, nyt tosin otettiin rehellisesti pohkeen ympäri taipuminen mukaan niin että ympyrä ei saanut olla koko kentän levyinen. Petulla on todella laadukas laukka lämppäriksi, nousee paljon ylöspäin kunhan annan sille edestä tilaa nousta ja tuen samalla takaosaa polkemaan alle kunnolla. Se voima, mikä siellä kytee on kyllä huikea! Välillä oli pakko antaa jopa venyttää eteenalas kun kulkee luonnostaan todella hyvässä ryhdissä, mutta voimat ei riitä kulkea korkeassa muodossa vielä pitkiä aikoja jonka takia aika pitkälti joka toinen nosto annettiin mennä matalana ja toinen enemmän ryhdissä. Pitkäksi ei saanut päästää missään välissä ja tämän kanssa pitääkin olla tarkkana että pysyy paketissa vaikka antaisinkin enemmän tilaa ja ohjaa eteen. Lopuksi ravissa pääty-ympyröillä paljon taivuttelua ja muodon vaihtelua pitäen huolta, että takaosa tekee koko ajan oman työnsä.

Oli kyllä tehokas tunti jälleen ja tuli taas vähän lisää työkaluja Petun kanssa. Onneksi on niin pirun nöyrä tyyppi kyseessä, että tekee kyllä kunhan osaa pyytää. 😉 Seuraavaa valmennusta odotellessa!