juoksuttaminen

Juoksuttamisesta sananen

Ihan ensimmäiseksi – kiitos kommenteista! Mulle on aina ollut jotenkin paljon helpompi kirjoittaa aiheista, mitkä kiinnostaa lukijoitakin joten nyt lukijan pyynnöstä hypätään juoksuttamiseen.

Mulle on jotenkin meidän alkuajoilta jäänyt tapa, että vapaiden jälkeen liikutaan maastakäsin. Vaikka ruuna on tasaantunut hyvin paljon ja on nykyään ihan ratsastettavissa vapaiden jälkeen, mutta jotenkin se on mukavampi ottaa maastakäsittelyyn. Saan käsityksen miten liikkuu, poni saa ilmaista riehumistarpeitaan herkemmin ilman, että ihmiset lentää kyydistä ja saa paremmin kuulolle. Tykkään nykyään enemmän ohjasajaa kuin suoraan juoksuttaa.

Tärkeintä juoksuttamisessa ja ylipäätänsä liikuttamisessa on saada Petu liikkumaan oikein. Se helposti jännittyy ja lähtee kiihyttelemään omin päin. Ohjasajaessa treenataan paljon tuntumaa, selästä on hyvin tarkka istunnasta jolloin tuntumaa ei helpolla meinaa hyväksyä ja menee selättömäksi. Ohjasajaessa ei tule painoapuja selkään lainkaan, jolloin saan jumpattua paremmin selkää ja takaosaa vahvemmaksi. Esimerkiksi Petun laukka on monipuolisen treenin myötä parantunut valovuoden näiden vuosien aikana. Kaikkiin askellajeihin on tullut säätövaraa selästä, kun ohjasajaessa ja nykyään myös liinassa pystyy kokoamaan liikkumistaan hyvin. Liinassa haetaan paljon ajatusta eteen alas, jotta oppii että voi liikkua myös nenä alhaalla eikä aina taivasta kohden selkä alhaalla.

Juoksutusapu on aina mahdollisimman löysällä, saa tarvittaessa nostettua pään taivaisiin jos haluaa mutta herkemmin hakee itse matalammaksi.

Petu ei ole mikään helpoin juoksutettava edelleenkään. Meidän alkuaikoina oli aivan mahdoton, otti lähdöt aina kun näki hetken olevan otollinen. Nykyään lähtee erityisesti ohjasajossa luikertelemaan jos en keskity 100%, eli on hyvin samanlainen kuin selästä – täytyy työstää koko ajan, muuten alkaa säikkyilemään ja tekee omia ratkaisuja mitkä ei ihmisen kannalta ole kovin mukavia. On tarkka ihmisen sijainnista eikä liiku jos ihminen kehollaan viestittää että seis mutta pyytää eteen.

Meidän uusin vuokraaja kokeili kerran Petun ohjasajoa ja totesi että miten se on niin vaikeaa mutta näyttää helpolta kun osaava tekee. Sitä se on, vaikeaa välillä. Väistöissä näkee hyvin oman osaamattomuuden vielä, jään hetkittäin hyvin paljon jälkeen ja silloin Petu turhautuu helposti, niinkuin selästäkin tehtäessä. Löysällä ohjalla on onneksi oppinut kulkemaan, kun yhdistetty kiitokseen ja lepohetkeen.

Koronavuosi

Heinäkuun lopulla on viimeksi pieniä kuulumisia tänne tullut kirjoiteltua. Ei asiat sinällään paljoa ole tässä ajassa muuttunut, kun korona jyllää edelleen eikä loppua näy. Tosin instagramia seuraavat tietääkin aika pitkälti kaikki ”käänteet” mitä on tullut, suurimmat muutokset tainnut tapahtua Petun hyvinvoinnin ja mun liikunnan puolella.

Petun vakio estekuski jäi toistaiseksi pois kuvioista tuossa laidunkauden loppupuolella, mutta toivottavasti kesällä saataisiin takaisin remmiin. Sillä välin tuuraava estekuski on hoitanut valmennuksissa Petun kanssa hyppäämisen, vuokraaja käy edelleen omaan säännölliseen tahtiinsa ja mä hoidan liikunnan monipuoleistamisen. Paljon maastakäsittelyä, ohjasajoa ja selkään kun on fiilistä. Tosin nyt ei ole pitkään aikaan varret meinannut mennä kiinni, joten ollaan aika paljon tehty kaikkea muuta kuin selästä töitä. Hyvää vaihtelua molemmille, esimerkiksi ohjasajossa saan korjatttua helpommin Petun vinouksia kun ei ole ketään kyydissä häiritsemässä.

Marraskuussa koettiin menetys, kun meidän nuorin kissa jouduttiin päästämään paremmille hiirimetsille. 1,5 kuukauden ajan koitettiin tutkia ja hoitaa mutta pienen kunto romahti tyystin, joten aamulla lasten lähdettyä kouluun ja hoitoon, mentiin eläinlääkärille lähettämään viimeiselle matkalle. Lapsille tämä on ollut todella rankkaa aikaa, niinkuin meille muillekin, mutta Vilistä ehti kuoriutua tässä viimeisen vuoden aikana tyttöjen kissa, joten ymmärtää tuon surun suuruuden. Pieni pääsi omaan pihaan, jossa tytöt voi käydä ”tervehtimässä” ja viemässä kynttilän lyhtyyn tai kesällä kukkia, mitä vain haluavat.

Heinäkuussa aloitettu juokseminen päätyi siihen, että elokuussa aloitin ”valvovan silmän alla” treenaamisen salilla. Joulukuun alussa jouduin viikoksi osastolle munuaistulehduksen edettyä verenmyrkytykseen joten toipuminen oli hidasta ja osittain on edelleen vaiheessa. Tullut enemmän ja vähemmän fyysisiä oireita tuon hässäkän jälkeen. Mutta nyt ollaan kuitenkin uudelleen ruodussa, salilla käynti on tehnyt todella hyvää selälle ja ennenkaikkea mun pääkopalle.

Jospa tämä kirjoittamisinto täältä taas nousisi, kun kyllähän tätä tarinointia riittäisi vaikka muille jakaa mutta välillä se on vaan hieman vaikeaa saada motivaatiosta kiinni.

Mistä te haluatte lukea?

Mulla pukkaa taas seinää vastaan blogin suhteen, tuntuu että olisin jotenkin jumissa kun kirjoitustaukoa on ollut niin pitkään. Pari kirjoitusta olisi valmiina, mutta ajankohdallisesti ei ehkä tähän väliin ole julkaisukelpoisia. Kuulumispostauksia jos kirjoittelee, niin tuntuu että niistä tulee totaalista sekametelisoppaa, kun asiaa olisi niin paljon enkä jotenkin saa keskitettyä asioita yhteen saati tiivistettyä fiksusti.

Joten heitelkääs toiveita, ideoita tai mitä tahansa. On muuten alkanut Petukka liikkumaan liinassa tosi kivasti, ylläoleva kuva pysäytetystä videosta olikohan viime viikolta kun alkuun ohjasajoin ja loppuverkaksi otettiin ympyrällä vielä liikkeet läpi. Nyt on helppoa pitää monipuolisena liikuttamiset, kun on tilaa!

Olisipa maneesi

Tietyllä tavalla tuo nykyinen talli on just hyvä – ei ole mitään järjetöntä ryysistä koko aikaa ja saa suhteellisen rauhassa tehdä hommansa. Isoilla talleilla tulee yleensä tiettyinä kellonaikoina se ”ruuhka-aika” ja erittäin arvonsa tunteva ruuna repisi kyllä pelihousunsa siinä vaiheessa huolellisesti, etenkin jos oltaisiin siellä maneesissa. Välillä jo tallin toinen suokkiruuna aiheuttaa hirveän mielenkiintoiset kevätjuhlaliikkeet, ei mitään suoranaista hölmöilyä mutta sellaista orimaista pörhentelyä ja kuuntelutaito katoaa totaalisesti. Siinähän oltaisiin ruuhkan keskellä aika jumissa.

Kelit on ollut taas niin mielenkiintoiset, kun ensin pakkaset ja kenttä aivan jäässä, seuraavaksi tuli järjetön määrä lunta kerralla jonka takia alkuun Petu liikkui maastakäsin että tontuu hangen raskauteen. Liinassa ilman ylimääräisiä remeleitä riitti 5 minuutia että oli yltäpäältä hiessä. Tietenkin hyvät alku- ja loppukävelyt ennen varsinaista työskentelyä, mutta hieno herra kulki mun jäljissä ettei tarvitse itse tarpoa niin paljoa. 😀 No, sitten kun hanki oli vajaassa viikossa tullut suhteellisen tutuksi, meni asteet nollaan ja jopa asteen pari plussalle tuli uusi ongelma – tilsat. Eihän meillä vielä mitään tilsakumeja ole, ajateltiin pomon ja kengittäjän kanssa että tuskin sitä lunta ihan mahdottomasti tulee ja jos tulee niin sulaa heti pois. Toisin kävi. Ja taas maastakäsin työskentelyä, kun en halua turhaan rasittaa Petua saati jalkoja kun tarhasta haettaessakin liikkuminen on juurikin sitä luokkaa että mun pitäisi kantaa ponski talliin. Onpahan saanut nyt oikein reilulla kädellä olla kentällä irrallaan ja juosta ylimääräiset höyryt pois.

Tällä viikolla oon sitten jo päässyt kunnolla ratsastamaan tai no pelkästään käyntiä, mutta onpahan tullut joku tolkku siinäkin hommassa. Käynti on Petulle aina ollut todella vaikeaa ja aika aliarvostettu askellaji. Itse tykkään ja voin helposti tunnin liikuttaa pelkässä käynnissä. Ei se pelkkää kentän laitojen vieressä kävelyä ole, vaan nyt ollaan pikkuhiljaa alettu vaikeuttamaan asioita. Eniten työnalla on ollut rehellinen taipuminen kyljistä niin, että rentous säilyy eikä Petu hermostu. Tässä on auttanut pienet voltit istunnalla ja pohkeella tehtynä ohjat tuntumalla. Välillä kun herra on sitä mieltä, että pohkeilla ei saa koskea muussa tarkoituksessa kuin vauhdin nopeuttamisessa, mutta nyt alkaa hiffaamaan jo mitä muuta pyydän pohkeella istunnan lisäksi. Välillä menee kuolaimen taakse, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä kun tulee eteenpäin pyydettäessä sieltä pois. Eniten tuota omatoimista rullaamista tulee pienissäkin kokoamistilanteissa ja pysähdyksissä. Kyllä se tästä, ensi vuonna saadaan tilsakumit nuo lumet ei niin paljoa haittaa menoa. Meillä vuokraajakin lopetti tämän kuun alussa, mutta hyvin ollaan kahdestaan pärjätty, niinkuin tähänkin asti. Olihan se ihan kivaa kun oli kerran viikossa päivä kun tarvinnut miettiä liikutusjuttuja, mutta eipä tämäkään ratkaisu mikään huono ollut, vaikka vuokraaja oli todella mukava tyyppi. 🙂

Kaikki lähtee luottamuksesta

Maastakäsittely on liikutusmuoto, josta tykkään erityisen paljon. Siinä saa luotua luottamustasoa vahvemmaksi hevosen kanssa, näet kuinka se ponski liikkuu ja erityisesti se on vaihtelua liikunnallisesti hevoselle. Mikin ja Ressun aiheuttamat jännitystilat on olleet todella vaikeita selättää – kun se pelko tulee, niin siitä ei niin helposti pääse irti vaikka haluaisi. Sitä alkaa odottamaan ja jännittämään, että milloin se alla oleva hevonen säikähtää ja ottaa ritolat. Jatka lukemista ”Kaikki lähtee luottamuksesta”