Mitä Oliverille kuuluu?

Kommentteihin tuli kyselyä mitä Oliverille kuuluu, joten ajattelin ihan postauksen kirjoittaa aiheesta. Aika vähän pojasta lopulta päivittelin, kun korona sotki kokonaan kimpan toimintaa. Oliverin alkutaival oli ihan hyvä, mutta sitten tuli paljon terveyshuolia. Etujalat alkoi turvottelemaan ja epäilys oli eläinlääkärillä että massiivinen etuosa orikauloineen on liikaa etupolville, mutta lopulta ruunauksestakaan ollut hyötyä. Ongelmat jatkui ja Oliveri oli käytännössä vuoden kuntoutuksessa jonka jälkeen valmentaja kävi koittamassa Killerillä miten juoksu kulkee mutta nesteilyt alkoi jälleen.

Kimpassa alkoi olemaan paikoitellen hurjaakin menoa, kun tiedotus alkoi olla huonoa ja se keskitettiin nettisivulle, eikä sielläkään paljoa tietoa oikeastaan edes ollut.

Koelähtö, Killeri 20.9.2020
© Terhi Piista-Helisten

Oliveri lähti vuoden vaihteen tiimoilla Stall Blombackeen kuntoutukseen, raviuran lopettamisesta ennen vuoden vaihdetta puhuttiin ja suurin osa kimppalaisista oli sitä mieltä, että eivät jatka kimpan mukana – minä mukaan lukien. Oliverin hoito eläinlääkärin tiimoilta oli mun mielestä hyvin huonoa, mutta en yksinäni oikein voi asialle tehdä mitään. Moni muukin oli sitä mieltä, että Oliveri olisi ollut hyvä viedä toiselle klinikalle (käytettiin yleensä Laukaassa, jonka yksi alkuperäisistä perustajista oli Oliverin omalääkäri), kun näkemyseroja ja ideoita voisi toisella lääkärillä olla.

Juttelin Petun edellisen omistajan kanssa ja hän totesi että tämä kyseinen ell joka Oliveriakin hoiti, ei panosta hoitoon jos hevonen ja sen suku ei ole hänen mieleen. Petulla esimerkiksi oli irtopala vasemmassa takajalassa, jota tämä lääkäri ei löytänyt, oli vain todennut että ei tuosta radalle ole ja ihan turha on edes yrittää. Tampereen klinikalla irtopala leikattiin Petun ollessa 6 vuotias ja vamma haittaa vieläkin paikoitellen. Usko meni siinä kohtaan totisesti Oliverin hoitoon ja tämän vuoden alusta lähtien en ole enää kuulunut kimppaan. Oliveri todennäköisesti menee tämän vuoden aikana myyntiin jos eivät radalle sitä saa, tietenkin tilanne voi olla toinen, tämmösiä puheita oli vielä joulukuussa.

Odotukset kimpalle oli isot kun siihen lähdin silloin vuosia sitten mukaan. Vetäjä oli kokenut, osaava ja hoiti asiat hienosti aina siihen asti, kun alkoi ensimmäinen koronavuosi. Sitten tiedotus oli huonohkoa, yksi kimppalaisista (isoimman osuuden omistava) hoiti puhelintiedustelut valmentajan päähän, mutta tieto kun oli katkonaista, niin ei siitä kokonaiskuvaa saanut että missä mennään. Ja se, että miten ja mitä oli milloinkin hoidettu niin ei oikein saatu selkoa siitä. Olen miettinyt pari kertaa, että menisinkö johonkin uuteen kimppaan, mutta toisaalta kun nähnyt miten hyvin alkava päättyi todella huonosti niin jotenkin usko näihin mennyt. Eri asia olisi ostaa oma varsa ja koittaa pienellä porukalla saada se radalle. Tiedotus olisi helpompaa ja kulut olisi pienemmät.

Joten tällä hetkellä keskityn opiskeluun ja Petun hengissä pitämiseen, herra koittaa kaikin keinoin saada mulle sydärin. 😀

Koronavuosi

Heinäkuun lopulla on viimeksi pieniä kuulumisia tänne tullut kirjoiteltua. Ei asiat sinällään paljoa ole tässä ajassa muuttunut, kun korona jyllää edelleen eikä loppua näy. Tosin instagramia seuraavat tietääkin aika pitkälti kaikki ”käänteet” mitä on tullut, suurimmat muutokset tainnut tapahtua Petun hyvinvoinnin ja mun liikunnan puolella.

Petun vakio estekuski jäi toistaiseksi pois kuvioista tuossa laidunkauden loppupuolella, mutta toivottavasti kesällä saataisiin takaisin remmiin. Sillä välin tuuraava estekuski on hoitanut valmennuksissa Petun kanssa hyppäämisen, vuokraaja käy edelleen omaan säännölliseen tahtiinsa ja mä hoidan liikunnan monipuoleistamisen. Paljon maastakäsittelyä, ohjasajoa ja selkään kun on fiilistä. Tosin nyt ei ole pitkään aikaan varret meinannut mennä kiinni, joten ollaan aika paljon tehty kaikkea muuta kuin selästä töitä. Hyvää vaihtelua molemmille, esimerkiksi ohjasajossa saan korjatttua helpommin Petun vinouksia kun ei ole ketään kyydissä häiritsemässä.

Marraskuussa koettiin menetys, kun meidän nuorin kissa jouduttiin päästämään paremmille hiirimetsille. 1,5 kuukauden ajan koitettiin tutkia ja hoitaa mutta pienen kunto romahti tyystin, joten aamulla lasten lähdettyä kouluun ja hoitoon, mentiin eläinlääkärille lähettämään viimeiselle matkalle. Lapsille tämä on ollut todella rankkaa aikaa, niinkuin meille muillekin, mutta Vilistä ehti kuoriutua tässä viimeisen vuoden aikana tyttöjen kissa, joten ymmärtää tuon surun suuruuden. Pieni pääsi omaan pihaan, jossa tytöt voi käydä ”tervehtimässä” ja viemässä kynttilän lyhtyyn tai kesällä kukkia, mitä vain haluavat.

Heinäkuussa aloitettu juokseminen päätyi siihen, että elokuussa aloitin ”valvovan silmän alla” treenaamisen salilla. Joulukuun alussa jouduin viikoksi osastolle munuaistulehduksen edettyä verenmyrkytykseen joten toipuminen oli hidasta ja osittain on edelleen vaiheessa. Tullut enemmän ja vähemmän fyysisiä oireita tuon hässäkän jälkeen. Mutta nyt ollaan kuitenkin uudelleen ruodussa, salilla käynti on tehnyt todella hyvää selälle ja ennenkaikkea mun pääkopalle.

Jospa tämä kirjoittamisinto täältä taas nousisi, kun kyllähän tätä tarinointia riittäisi vaikka muille jakaa mutta välillä se on vaan hieman vaikeaa saada motivaatiosta kiinni.

Lotto vetämään

Mulla on aina tuntunut olevan äärettömän hyvä tuuri Petterin kanssa. Se on muutaman kerran kaatunut tarhassaan pahan näköisesti, kengän irtoamisen yhteydessä lähtenyt kerran iso pala kaviota mukana yms ja joka kerta olen saanut olla sydän syrjällään että mitä tulee vielä tapahtumaan, menikö jalka lopullisesti rikki, tuleeko kavioon jotain isompaa vaivaa. Joka kerta selvittiin säikähdyksellä, kuten myös mahahaavasta – nykyään lähes tulkoon oireeton, vaikka tilanne oli todella paha kaasuähkyineen päivineen silloin. Ollaan saatu olla aika rauhaksiin ilman sen kummempaa vahinkoa, kunnes perjantaina tapahtui jälleen. Petun vuokraajalla oli ratsastuspäivä ja oli ottamassa ukkoa sisälle, kunnes ihan ulko-ovien edessä astui jonkin esineen päälle ja tallissa muuttui täysin kolmijalkaiseksi. Vuokraaja huusi mut paikalle, kun höpöttelin ulkona tallikaverin kanssa. Ihmettelin kun Petu seisoi takajalka ylhäällä ja aina kun yritti varata painoa sille, nosti sen samantien ylös. Ihmettelin että mikä piru sillä nyt oikein on ja nopeasti katsoin että onpa iso kivi, kunnes tajusin ettei kengättömään kavioon oikein iso kivi juurikaan voi tarttua. Menin Petun viereen ja se nosti jalan mulle. Sieltä löytyi tämä..

Ei meinannut helpolla lähteä ja kun sain irti, oli ruuviosa ihan veressä ja mukana oli jotain kudosta muistuttavaa. Kavion uurteessa hirveä reikä ja verta. Pesariin taluttaessa ontui voimakkaasti, mutta kylmällä vedellä kun pestiin ja tarkistettiin tilanne, ei se enää näyttänytkään niin pahalta mitä aluksi pelättiin. Käytävällä ja pihalla käveli normaalisti, joten lähdettiin vuokraajan kanssa yhteistuumin kentälle katsomaan miltä liike siellä näyttää. Maastakäsin kentällä ei ontunut, selästä liike puhdasta. Liikutuksen jälkeen tallissa uudelleen tarkistus ja pesu – säteessä pieni mustelma. Kylmällä pesu ja desinfiointi.

Lauantaina oli Petulla vapaa, kun mulla oli iltatalli ja lähdin liian myöhään kotoa, kun oli karsinakin siivoamatta. Säteessä edelleen mustelma, tosin vaaleampi mitä perjantai-iltana oli. Jälleen hyvä kylmäys ja desinfiointi. Reikä oli paljon siistimpi vaikkakin näyttää edelleen epäsymmetriseltä verrattuna toiseen puoleen. Tärkeintä ettei arista mitenkään ja antaa esimerkiksi kaviokoukulla puhdistaa pikkukivet sun muut pois.

Tänään kavio näytti tältä:

Ympyröity kohta tänään ennen pesua. Mustelma oli säteessä aivan reunassa.

Selvittiin siis säikähdyksellä. Kavion huuhtelua jatkan vielä toistaiseksi ja liikkumista seurailen. Onneksi on herkkä hevonen ja hyvät pohjat että pystyy liikuttamaan edes kevyesti, Petu kyllä näyttää jos on kipeä. Mutta tosiaan, lotto on varmaan laitettava vetämään kun kävi todellinen tuuri. Tässä olisi voinut käydä todella huonosti, jos tuo mysteerinen esine olisi mennyt pari milliä oikealle tai vasemmalle. Koputetaan puuta, ettei tule takapakkia!

Yrittäjyys – täältä tullaan!

Petterin tilanne on ollut todella huono monta kuukautta. Hetken olin jo toiveikas, että nyt kaikki stressi ja muut oireilut olisi loppunut mutta ei – ne alkoivat uudelleen kun tallin pihalle ilmestyi jälleen betonin sekoitin ja vesisammio. Petulla repesi pelihousut eikä todellakaan uskaltanut tulla talliin ja samalla kun alatallin ramppi oli suljettu muovilla niin homma levisi totaalisesti käsiin. Joka kerta sisälle ottaessa Petu meni totaaliseen paniikkiin ja tärisi pelosta. Loimen poisottamisesta tuli ekstremeurheilua, kun sai olla koko ajan varuillaan eikä voinut kiinteästi laittaa mihinkään kiinni ettei aiheuta vetopaniikkia tähän kaiken lisäksi.

b7f93e26-76aa-4106-89cd-e1e8d27d6447
14.6. Ptikästä aikaa oli oikeasti alusta loppuun rento hevonen alla koko treenin ajan.

Luulin jo, ettei tilanteeseen saada mitään helpotusta, kunnes Niko yhden Tietogurun keikan jälkeen sanoi että hänen asiakkaansa tietää tallinomistajan joka etsii vuokraajaa. Olin vähän skeptinen, mutta pitkien mietintöjen ja kyselyiden jälkeen kävimme katsomassa – 8 karsinan talli + pieni pihatto. Laidunmaata todella paljon ja aikoinaan aivan tallin edustalla on ollut kenttä, maastoreitit lähtee pihasta. Karsinoita kuulemma ollut aikaisemmin enemmänkin, eli laajennusmahdollisuuskin on. Asiaa pyörittelin päässä ja paperilla pyörittelin numeroita ja olin vähän kahden vaiheilla, olisiko se hyvä vaiko ei. Pyysin sitten luottohenkilöni mukaan katsomaan vielä paikkoja ja juttelin hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta, jotta saisin kunnon kuvan tallin tilasta. Sitten lisää laskelmia ja keskustelut Nikon kanssa ja avot – virallinen tallitoiminta alkaa 1.7. ja Petu muuttaa uuteen talliin jo lauantaina. Vaikka paljon on tehtävää, aitojen kunnostusta sun muuta, niin laidunlohkot on valmiina jossa Petu saa olla päivät niin ehtii tarhat laittaa kuntoon päiväsaikaan. On tässä onneksi vielä muutama arkipäivä ennen muuttoa, eli Petulle ja kaverille saadaan tarhat tehtyä ihan helposti.

Eniten odotan sitä, että Petteri pääsee monien kuukausien jälkeen hengittämään ja rentoutumaan. Arki muuttuu rauhalliseksi eikä pihaan ilmesty milloin mitäkin. Saa olla ulkona yli 12 tuntia päivittäin ja ruokinta-ajat on säännölliset. Alkuun saa ihan suoraan lomaa, tutustutaan yhdessä uusiin tiloihin ja alueisiin. Kunhan on kotiuduttu, aloitellaan pikkuhiljaa täyspainoinen treenaaminen. Toisaalta onneksi kohta on talvi ja päästään kunnolla hyödyntämään peltoja sekä tonttia kiertävää rataa. Jännittäviä aikoja, ei voi muuta sanoa! Lauantaista tulee todennäköisesti jonkinlaista videota youtubeen, olkaahan kuulolla siis. Ja laittakaa somet seurantaan jos ei ole jo!

Onni on häilyväistä

Ennen edellistä postausta taukoa kirjoittamiseen oli ehtinyt kertyä reilu kuukausi ja tämäkin oli roikkunut lähes pari viikkoa luonnoksissa. Asiaa olisi ollut tässä välissä vaikka kuinka paljon, mutta työt pitkän matkan päässä ja Petusta koituva huoli imi jaksamisen aivan nolliin ja käytiin jo hetkellisesti lähellä loppuun palamista. Yöunet minimaaliset ja erittäin pätkittäiset ja voimakas pelko että miten pitkälle saikulle Petteri joutuu.

IMG_3928

Tässä reilun kuukauden sisällä Petu on hierottu kerran ja heti vapun jälkeen käytetty klinikalla tulipalokiireellä, kun kipuoireet meni niin voimakkaiksi ettei voitu eikä kyllä haluttukkaan enää katsoa saadaanko kotihoidolla olo paremmaksi. Hiekkakuvissa näkyi keskikokoinen kertymä sekä vahva epäily mahahaavasta oireiden ja käytöksen perusteella. Hoidoksi saatiin antepsin ja jäätävä psyllium-kuuri ja jatkoon ruokintaohjeet. Kaikki ylimääräinen tiputettiin pois ja ensimmäiset kaksi viikkoa oli todella stressaavaa aikaa, kun mun piti ennen töihin lähtöä käydä lääkitsemässä Petu. Työt alkoi klo 8 aamulla, työmatka tallilta reilu 50 min eli joka aamu oltiin jo 6 maissa tallilla. Töiden jälkeen kotiin pikaisesti syömään, sanomaan tytöille moikka ja heippa – uudestaan tallille iltatallin merkeissä. Kipuoireet ei meinannut helpottaa ja lisää stressiä tuli kun Petu potki kintereet auki ja seinään järkyttävät reiät. Ikkunat peitettiin, kun epäiltiin että piha liian rauhaton eikä Petulla ole meillä olon aikana ollut ikkunallista karsinaa. Tämä ei auttanut, joten vaihdettiin muori ja Petu päikseen karsinoissaan ja rauha löytyi ainakin hetkeksi. Pari viikkoa meni tosi hyvin ja rauhallisissa merkeissä, kunnes tallin pihassa myllätään jälleen erilaisten koneiden kanssa ja Petulla pasmat sekaisin. Liikuttamiset on täytynyt pitää stressivapaina ja juuri kun alkoi näyttämään, että nyt on tilanteet sen verran suotuisat kunnon treenaamiselle, niin mulla hajosi selkä uudelleen töissä jonka vuoksi nyt vähintään viikon sairasloma ja aikamoinen lääkemäärä syötävänä. Eniten veetuttaa, kun motivaatio treenaamiseen olisi kova mutta aina jostain nurkan takaa pukkaa takapakkia.

IMG_3941

Mä niin odotan, että saan selkäni kuntoon että päästäisiin treenaamaan Petun kanssa kunnolla ja saataisiin lihasten takaisin kasvatus alkuun. Nyt kun kengityskin on saatu kohdilleen, kaviot oli päässyt loppuvuodesta todella huonoon kuntoon, niin senkään suhteen ole enää rajoitteita kunnon treenille. Pitäkää peukkuja, että Petu pysyisi terveenä!