-
Continue reading →: Osaksi blogiyhteisöä!
Blogi on ollut aina vähän yksinäinen susi. Lilyn aikaan tuntui, että olin osa isoa yhteisöä kun onhan kyseinen blogialusta iso ja osa Trendiä. Siirrettyäni blogin bloggeriin samalla muuttaen nimen helpommaksi, on tämä ollut enemmänkin oma julkinen päiväkirja. Mutta nyt ollaan JKL-BLOGIT -remmissä! Osana jälleen yhteisöä ja mikä parasta, kaikki ollaan…
-
Continue reading →: Sairaslomalta takaisin treeniin
Ressun sairasloma loppui eilen, kun omistaja oli käynyt testaamassa mitä jalka tuumaa. Vekki on parantunut hyvin, oikeastaan koko haavaa meinannut edes huomata jos ei kunnolla katsonut. Kyllähän sieltä selvä pala puuttuu, mutta toivottavasti jää vain kosmeettiseksi eikä alkaisi oireilemaan mitenkään, nyt ei voida muutakuin seurailla ja toivoa parasta. Ressulla oli…
-
Continue reading →: Oriflame Beauty Academy Jyväskylä 10.10.2015
Vihdoinkin sain aikataulut täsmäämään, joten pääsin osallistumaan. Tiiminvetäjäni on aikaisemmin muutaman kerran jo järjestänyt, mutta kahden lapsen ja opiskeluiden kanssa aika on kortilla. Lauantain koulutuksen piti Oriflamen oma tuotepäälikkö, joten nyt jos koskaan tuli todella asiantuntevaa juttua! Aiheina oli settien myynti, NovAge ja ihonhoidon perusteet. Asiaa tuli todella paljon ja…
-
Continue reading →: Missä rautakanki?
Nimittäin sellaisen tarvitsen selkään, oikeastaan kaksi. Mukavasti ristittynä, mikä pitäisi selkää suorassa, vetäisi hartioita taakse eikä antaisi vääntyä tai kääntyä miten sattuu. Aamulla kyllä oli selkä niin tuhannen juntturassa, kuin olla ja voi mutta heti kun Ressun selkään kapusin niin ei näkynyt nikamajumeja missään – yllätys. Ajatus kyllä oli jokaisessa…
-
Continue reading →: Fb-sivut auki!
Sivuja kasaillut, kuvauksia kirjoitellut ja aina uudelleen poistanut. Nyt melkein puolen vuoden jahkailun jälkeen päädyin ja ennen kaikkea uskaltauduin painamaan julkaise sivu -nappia. Se alkaa nyt – askel taas isompaan blogin kanssa. Lilyn puolelta omalle seinälle välillä laittelin linkkiä, mutta sekin sitten jäi kun siirryin tänne bloggerin puolelle. Meitähän pystyy…
