Mitä Petu syö?

Mahahaava-tausta ja hiekansyöntiin taipumus tuo omat haasteensa ruokintaan. Samalla pitäisi seurata lihasten, karvan, kavioiden kehittymistäja ruuansulatuksen toimintaa. Pitkän laskeskelun ja tutkimisen jälkeen päädyin siirtymään kokonaan Norran rehuihin noin 1,5 vuotta sitten.

Aamuisin Petu saa heinää reilusti, about 3-4 kiloa. Karsinaan saa aamuväkkärit: 1,5 dl Pure Proteinia, 1,5 dl Prima kivennäistä ja 0,5 dl ADE-vitamiinia (pelletti).

Päivällä heinää ulos noin 3 kg eikä muuta.

Iltaisin heinää karsinaan noin 4-5 kg. Puuro kasaantuu näillä: 5 dl Optimalia, 0,5 dl Chia de Gracian Tummy Saveria ja 2 rkl Sarviapilan siementä (tämäkin CdG:n tuote). Vettä noin 2 litraa jotta puurosta tulee jämäkkää. Kuureina erityisesti keväisin saa Valerianaa 1 ruokalusikallisen verran.

Talvisin lisäjuotto ja aina liikunnan jälkeen saa mehun mikä sisältää Optimalia pikkaisen sekä 1-3 ruokalusikallista CdG:n Electrolyte upia noin 15 litraan vettä. Talvisin Petu on ähkyherkkä, kun ei oikein juo ulkona jonka takia lämmin mehu tehdään karsinaan yötä varten.

29.12.2021 Onneksi on tuosta jo hieman mahan ympärys kiinteytynyt, kuvan oton aikoihin oli kahdesti ähky hyvin lähellä.

Näillä määrillä on pysynyt hyvässä kunnossa, ei saa liikaa mutta ei liian vähänkään. Prima tuli meille tässä jokin aika sitten uutena. Tallin oma kivennäinen ei täydennä heinää tarpeeksi ja syöttömäärät olisi isoja ja tämä sopi parhaiten meidän ruokavalioon. Helppoa kun nyt kaikki rehut saa kotipihaan toimitettuna, ainoastaan CdG:n rehut haen yleensä paikallisesta Puuilosta. Paljon olen Petun ruokinnan kanssa paininut aikojen saatossa, mutta nämä määrät on pysyneet vakioina jo reilun vuoden. Laidunkaudelle määrät pienenee pikkuhiljaa ja syksyllä taas talvitarhoihin siirryttäessä pikkuhiljaa nostellaan talven määriin.

Mitä Oliverille kuuluu?

Kommentteihin tuli kyselyä mitä Oliverille kuuluu, joten ajattelin ihan postauksen kirjoittaa aiheesta. Aika vähän pojasta lopulta päivittelin, kun korona sotki kokonaan kimpan toimintaa. Oliverin alkutaival oli ihan hyvä, mutta sitten tuli paljon terveyshuolia. Etujalat alkoi turvottelemaan ja epäilys oli eläinlääkärillä että massiivinen etuosa orikauloineen on liikaa etupolville, mutta lopulta ruunauksestakaan ollut hyötyä. Ongelmat jatkui ja Oliveri oli käytännössä vuoden kuntoutuksessa jonka jälkeen valmentaja kävi koittamassa Killerillä miten juoksu kulkee mutta nesteilyt alkoi jälleen.

Kimpassa alkoi olemaan paikoitellen hurjaakin menoa, kun tiedotus alkoi olla huonoa ja se keskitettiin nettisivulle, eikä sielläkään paljoa tietoa oikeastaan edes ollut.

Koelähtö, Killeri 20.9.2020
© Terhi Piista-Helisten

Oliveri lähti vuoden vaihteen tiimoilla Stall Blombackeen kuntoutukseen, raviuran lopettamisesta ennen vuoden vaihdetta puhuttiin ja suurin osa kimppalaisista oli sitä mieltä, että eivät jatka kimpan mukana – minä mukaan lukien. Oliverin hoito eläinlääkärin tiimoilta oli mun mielestä hyvin huonoa, mutta en yksinäni oikein voi asialle tehdä mitään. Moni muukin oli sitä mieltä, että Oliveri olisi ollut hyvä viedä toiselle klinikalle (käytettiin yleensä Laukaassa, jonka yksi alkuperäisistä perustajista oli Oliverin omalääkäri), kun näkemyseroja ja ideoita voisi toisella lääkärillä olla.

Juttelin Petun edellisen omistajan kanssa ja hän totesi että tämä kyseinen ell joka Oliveriakin hoiti, ei panosta hoitoon jos hevonen ja sen suku ei ole hänen mieleen. Petulla esimerkiksi oli irtopala vasemmassa takajalassa, jota tämä lääkäri ei löytänyt, oli vain todennut että ei tuosta radalle ole ja ihan turha on edes yrittää. Tampereen klinikalla irtopala leikattiin Petun ollessa 6 vuotias ja vamma haittaa vieläkin paikoitellen. Usko meni siinä kohtaan totisesti Oliverin hoitoon ja tämän vuoden alusta lähtien en ole enää kuulunut kimppaan. Oliveri todennäköisesti menee tämän vuoden aikana myyntiin jos eivät radalle sitä saa, tietenkin tilanne voi olla toinen, tämmösiä puheita oli vielä joulukuussa.

Odotukset kimpalle oli isot kun siihen lähdin silloin vuosia sitten mukaan. Vetäjä oli kokenut, osaava ja hoiti asiat hienosti aina siihen asti, kun alkoi ensimmäinen koronavuosi. Sitten tiedotus oli huonohkoa, yksi kimppalaisista (isoimman osuuden omistava) hoiti puhelintiedustelut valmentajan päähän, mutta tieto kun oli katkonaista, niin ei siitä kokonaiskuvaa saanut että missä mennään. Ja se, että miten ja mitä oli milloinkin hoidettu niin ei oikein saatu selkoa siitä. Olen miettinyt pari kertaa, että menisinkö johonkin uuteen kimppaan, mutta toisaalta kun nähnyt miten hyvin alkava päättyi todella huonosti niin jotenkin usko näihin mennyt. Eri asia olisi ostaa oma varsa ja koittaa pienellä porukalla saada se radalle. Tiedotus olisi helpompaa ja kulut olisi pienemmät.

Joten tällä hetkellä keskityn opiskeluun ja Petun hengissä pitämiseen, herra koittaa kaikin keinoin saada mulle sydärin. 😀

Olinko valmis omaan hevoseen?

Eräs somevaikuttaja sai hyvän kysymyksen instagramissa kysymystarraansa. Siinä joku seuraaja oli kysynyt jotakuinkin näin:

Koitko olevasi valmis omaan hevoseen?

Tämä kysymys sai miettimään asiaa. Kun Petteri tuli mulle liikutus-/vuokrahevoseksi silloin melkein 5 vuotta sitten, ei se juurikaan isoja tunteita sinällään herättänyt vaan enemmänkin ehkä se, että miten paljon meillä oli töitä tehtävänä. Kesäkuussa kun tuli ylläpitoon, silloin sen jotenkin tajusi. Olen vastuussa isosta eläimestä, olen aina vain hoitanut toisten (niitäkin kuin omaani, eli vaalien ja tarkoin) mutta nyt oli vastuuta ja paljon! Siinä eräänä heinäkuisena päivänä, kun tuntui että nyt meillä menee hyvin, palasin mielessäni sinne alkukevääseen. Kävin koko sen neljän kuukauden matkan ja pohdin että ei hitto, me ollaan ylitetty vasta yksi puro. Matka jatkui, vastoinkäymisiä, virheistä oppimisia ja onnistumisia. Onneksi ei mitään suurempaa tapahtunut, eikä ole vieläkään tapahtunut.

Naruriimulla ja koulutusköydellä työskentely tuli syksyllä meidän arkeen mukaan, on ollut helpottava työväline.

Tämän vuoden maaliskuussa meillä tulee yhteistä matkaa 5 vuotta täyteen. Se on todella pitkä aika ihmisen mittapuulla. Ollaan muutettu 3 kertaa tänä aikana ja nyt tuntuu että ollaan kotona. Vaikka Petterin auki olevia kintereitä katsoessa alkaa väkisinkin miettimään, että olisiko se kuitenkin onnellisempi pihatossa mutta toisaalta kun kyseessä on introvertti, rutiineista tarkka ja äärettömän herkkä hevonen, joka vaatii paljon tukea multa, en koe että kannattaisi lähteä suinpäin kohti suota vaan sen takia, että pihatot on mielletty nykypäivänä hevosten ainoaksi ja oikeaksi paikaksi. Petteri saa tarhata isossa tarhassa, sillä on kivat kaverit ympärillä ja saa levätä omassa yksiössään ilman, että naapurikarsinan tyyppi pääsee hänen tiluksilleen. Nykyisellä tallilla yö on suhteellisen lyhyt, mutta Petterille se ei ole tarpeeksi lyhyt. Tosin yleensä kuulemma ryskääminen alkaa juuri ennen aamutallia, eli todennäköisesti on tylsyyttä mitä kolistelee.

Mutta sitten alun kysymykseen. Koen, että kun Petteri tuli ylläpitoon sillon kesäkuussa 2017, olin valmis oppimaan uutta. En kokenut että olisin tiennyt kaikkea saati yhtään mitään, vaikka ravitallien kasvatti olenkin ja paljon esimerkiksi jalkavammoja hoitaneena ne oli tuttua kauraa. Olin kiinnostunut opettelemaan ja samalla kyseenalaistamaan ihmisiä, tietoa ja tapoja. Halusin ja haluan edelleen oppia enemmän, nykyäänhän mun ja Petterin touhut on pitkälti ohjasajoa ja maastakäsittelyä. Vaikka tykkään ratsastaa ja fiilistellä hyvin kulkevaa hevosta ja meidän yhteistyötä, on esimerkiksi ohjasajo siitä ihanaa kun tiedän etten häiritse toisen suoriutumista. Ja Petteri tykkää siitä todella paljon, toisin kun silloin meidän alkuaikoina.

Ruokinta pohdintoja

Kun yhtäkkiä huomaa että hartaasti kasvatetut lihakset alkaa valumaan pois, alkaa sitä väkisinkin miettimään ruokintaa. Ollaan oltu nyt uudessa tallissa parisen kuukautta ja pari viikkoa sitten havahduin että lihaksia on alkanut tippumaan pois ja lihasjumeja on ilmestynyt paikkoihin missä niitä ei ole ollut. Olen ollut todella tarkka siitä mitä ja miten Petu syö, jotta maha pysyisi kunnossa. Oireet on nykyisellä pysynyt ihan jees poissa, välillä jotain pientä tuntuu olevan mikä helpottaa vapaapäivien avulla mutta nyt on tunne, ettei nykyinen ruokinta ole tarpeeksi hyvä tähän hetkiseen tilanteeseen.

Tällä hetkellähän Petu syö Racingin Selectediä aamuisin ja iltaisin saa pellava-mash -puuron, missä vitamiinit sekä Tummy Saver. Valkuaiset jää Selectedin kanssa tähän aikaan vuodesta vajaaksi, kun on karvanvaihdot menossa ja liikuntakin on lisääntynyt määrällisesti sekä rasittavuudeltaan voimakkaasti – tasaisesti tosin nostettu sekä liikuntamuodot mietin aika pitkälti viikoksi.

Nyt on ollut ajatuksena, että pääsisin ruokinnan kanssa mahdollisimman vähillä säkeillä, purnukoilla ja syöttömäärällä. Iltaan pitää olla turvotettava rehu, johon saa TS:n sekoitettua sekä vitamiinit ja aamuruoka mieluiten kuivana. Heinää saa hyvin ja riittävästi, osaa itse nykyään jopa säännöstellä eikä hotki kaikkea kerralla. Olen pyöritellyt muutamaa eri vaihtoehtoa tutkien sisältöluetteloita ja ennen kaikkea saatavuutta. Tällä hetkellä keskenään kilpailee Marstall ja Cavalor. Marstallin kohdalla mietinnässä olisi Western (aamuun) ja Vito (iltaan). Cavalorin tarjonnasta Fiber Force (aamu) ja Mash & Mix (ilta). Petu on muutenkin huono syömään aamuisin oikein mitään, kaksi litraa on aika maksimi minkä syö ja ylimääräiset jää kuppiin. Tämänkin vuoksi Selectedin nostaminen ”tappiin” ei kauhean järkevää ole, kun jää melkein puolet syömättä. Puuroa tämän hetkisellä annostuksella jättää jonkin verran, mutta onhan sillä koko yö aikaa mutustella loput nassuun.

Onko kokemuksia jommasta kummasta rehumerkistä? Tai onko ehdottaa jotain muuta?

Valoa tunnelin päässä

Pikkuhiljaa ollaan voiton puolella. Ruokintavälit on edelleen liian pitkät, mutta kiputilat on hellittäneet reilulla heinäsatsilla aamusta ja pienempi määrä päivällä. Liikuttamiset on tehty ihan Petun päivittäisen voinnin mukaan, super kevyttä jos yhtään kipeän oloinen on jo tallissa ja jos mitään kipuun viittaavaa ilmenee liikuttaessa, puutun siihen heti. Alku- ja loppukäynneillä sekä tallissa fleece niskassa, yön saa olla nakuna. Nyt vain yrittää välttää kaikin mahdollisin keinoin kaiken takapakin, lihakset lämpöisenä sekä heinää kunnolla. Karsina on onneksi siivottavuudeltaan helpottunut, eli rauhaksiin öisin on ollut, tuntuu että muori sotkee nyt enemmän kuin Petu. 😀

Edelliseen postaukseen palatakseni, silloin pää oli huolesta täyttynyt. Kärsin yli viikon unettomuudesta kun Petun tila aiheutti lähes hysteerisen paniikin ja mietin kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot läpi, olinko tehnyt jotain väärin, onko ruokinnassa jotain, loimitus pielessä, olisiko pitänyt siivota karsina sun muut paremmin, onko kaviot huonossa jamassa jne. Yöt meni miettiessä, mikä niin äärettömän kiltin ja nöyrän hevosen tekee noin vihaiseksi. Se vatsahaava-juttu oli todella kaukaa haettu, mutta kuten pomoni kanssa puhuin että kaikki on mahdollista vaikkei ihan sen hetken huoli olisikaan, mutta huomioon otettava seikka kummiskin. Eläinlääkäri ei myöskään täysin poissuljettavana tuota vatsahaavaa pitänyt, mutta ensimmäisenä oli nostanut hiekan mahdollisuuden ja sitten madot. Tutkailtiin hammaskalusto pomon kanssa yksi viikonloppu kun tuli puheeksi kuolaimen sopivuus ja pieni piikin alku oli ylähampaissa, eli raspauskin tehdään lähiaikoina. Eiköhän tämä tästä suttaannu, ensi viikolle yritän saada kengittäjän paikalle, tehdään madotus ja raspaus. Jos näillä ja kaiken ylimääräisen ruoan poispitäminen ei auta, niin sitten mennään tähystämään maha.

Miksen siirrä Petua toiselle tallille? Siirtäisin oitis jos ei olisi muori kuvioissa. Joutuisin uudelleen tilanteeseen, että pahimmillaan kahdella tallilla käynti ja stressiherkkää en herkästi halua ainakaan tässä tilanteessa lähteä siirtämään. Petu reagoi jo karsinapaikan  muutokseen reilun 2 viikon hermohepulilla ja kesällä pyritään pääsemään tuolta muualle joten en nyt lähde muutaman kuukauden takia siirtämään. Toisekseen muoria ei voi eikä viitsi millekkään isolle tallille viedä, kun saa suoraan sanottuna paskahalvauksen eikä viihdy jos hälinää ympärillä koko ajan. Tuolla nykyisellä tallilla on niin jumalattoman kiukkuinen tarhassa että tallissa, jos tallin omistajan muksut juoksee ja huutaa pihalla.

Kyllä se tästä, nyt vain koitetaan pitää Petun stressitasot alhaalla ja mieli virkeänä. Jospa mullakin unet paranisi, kun pahimmasta huolesta päästy.