Kesän koostetta

Viimeksi huhtikuussa kirjoitellut Petun kuulumisia tai lähinnä huolia, kun edelliset aika pitkälti liittyneet muihin juttuihin. Ja ihan suoraan sanottuna, huhtikuisen tuskailun jälkeen oli pitkään motivaatiossa pulaa. Saatoin kuukauden aikana ratsastaa kerran tai ehkä kaksi, joista toinen oli valmennus. Silloin oli kyllä onni, että vuokraajat kävi useasti ja säännöllisesti. Toukokuussa siirryttiin hiljalleen kentälle pois maneesin pimeydestä ja se oli meille ehkä jopa helpotus. Käytiin yksi valmennus tarpomassa, alkutunti meni vihatessa omaa kroppaa ja lopputunnista onnistumisien saattelemana. Meillä on kyllä niin oikea valmentaja nyt, kun joka kerta ratkotaan myös mentaalipuolen juttuja ja vanhoja tunnelukkoja. Niiden myötä oon saanut vuosia kadoksissa olleen itsevarmuuden takaisin.

Kunnes koitti kesäkuu ja elämäni yksi pahimmista päivistä. Kesken palaverin poliisit tulivat ovelle tuomaan suruviestin. Sillä hetkellä koko maailma romahti jalkojen alta. Olin aina miettinyt että miten sitä itse suhtautuisi jos suru-uutinen tuotaisiin. No, sanotaanko näin että pelkästään shokissa oltiin reilu viikko. Siihen loppui nukkumiset jotka on vasta nyt alkaneet palautua. On ollut yksittäisiä öitä, milloin on pystynyt nukkumaan ja muuten hyvin sekalaista. Kesäkuu meni lähinnä töitä tehden tai tallilla ollessa ja Petua juotellen. En halunnut juuri kellekään puhua koko asiasta, monet myöhemmin kuulleet sanoivat sen johtuvan häpeästä. Vaikkei koskaan syytä saada tietää, niin tiedän asioita mitä kukaan muu ei tiedä. Ja niin se saa jäädäkin. Petu on ollut ihan täydellinen terapeutti – monet kerrat oon istunut sen karsinassa kun ketään muuta ei ole tallilla ollut – lämpöiset kelit on olleet siinä mielessä lahja ja hyvä tekosyy ottaa hevonen laitumelta karsinaan huilaamaan ja juomaan. Mä oon saanut hengittää edes hetken ja olla pois kotoa missä on tuntunut että seinät kaatuu.

Hautajaisia vietettiin heinäkuussa. Reilu viikko sen jälkeen ratsastuksesta ja ylipäätänsä liikkumisesta tuli jotenkin todella tärkeää. Yhtäkkiä tuli voimakas tarve rutinoittaa tallilla käynnit ja näin vajaassa kuukaudessa Petu on liikkunut pelkästään heinäkuussa mun kanssa enemmän mitä koko kesäkuussa. Toki järkevästi on liikuttu, alkuun paljon maasta ja selästä kevyehkösti. Onneksi ruuna on laitumella, joten liikettä tulee sielläkin ihan kiitettävästi. Mutta jotain tässä on tapahtunut, ehkä vähän meille molemmille. Petu on ihan älyttömän hyvä ollut liikuttaessa ja itsellä jotenkin koko suhtautuminen ja keskittyminen hyviin pätkiin on lisääntynyt. Enää en jää murehtimaan huonoa ravipätkää tai pieleen mennyttä väistöä. Petu taas syttyy asioista ihan eri tavalla, maneesi ei selvästikään enää töki kovin pahasti, ollaan käyty herättelemässä maastoilu-intoa (!) ja muuten työstetty kelien salliessa kentällä jos ei ole ollut kauheasti paarmoja. Heinäkuun puolessa välissä myös meidän valmentaja ratsutti Petun ensimmäistä kertaa, se oli parhaimpia päätöksiä.

Mutta niinkuin kriisityöntekijän kanssa on puhuttu – vaikka oon tosi pessimistinen oikeastaan kaikkea tekemääni kohtaan, näen tulevaisuuden optimistisena. Tässä on jokin suurempi käännekohta tulossa, minkä kohtalo on ennalta määrännyt. Paljon menee asioita uusiksi omassa elämässä, mutta ehkä näin on tarkoitettukin. Onneksi mulla on maailman parhain Peppuli – saa sateisen aurinkoiseksi.