ajatuksia – Sivu 2

Ruokinta pohdintoja

Kun yhtäkkiä huomaa että hartaasti kasvatetut lihakset alkaa valumaan pois, alkaa sitä väkisinkin miettimään ruokintaa. Ollaan oltu nyt uudessa tallissa parisen kuukautta ja pari viikkoa sitten havahduin että lihaksia on alkanut tippumaan pois ja lihasjumeja on ilmestynyt paikkoihin missä niitä ei ole ollut. Olen ollut todella tarkka siitä mitä ja miten Petu syö, jotta maha pysyisi kunnossa. Oireet on nykyisellä pysynyt ihan jees poissa, välillä jotain pientä tuntuu olevan mikä helpottaa vapaapäivien avulla mutta nyt on tunne, ettei nykyinen ruokinta ole tarpeeksi hyvä tähän hetkiseen tilanteeseen.

Tällä hetkellähän Petu syö Racingin Selectediä aamuisin ja iltaisin saa pellava-mash -puuron, missä vitamiinit sekä Tummy Saver. Valkuaiset jää Selectedin kanssa tähän aikaan vuodesta vajaaksi, kun on karvanvaihdot menossa ja liikuntakin on lisääntynyt määrällisesti sekä rasittavuudeltaan voimakkaasti – tasaisesti tosin nostettu sekä liikuntamuodot mietin aika pitkälti viikoksi.

Racingin rehujen kuvat http://www.racing.fi ja Tummy Saver http://www.chiadegracia.fi

Nyt on ollut ajatuksena, että pääsisin ruokinnan kanssa mahdollisimman vähillä säkeillä, purnukoilla ja syöttömäärällä. Iltaan pitää olla turvotettava rehu, johon saa TS:n sekoitettua sekä vitamiinit ja aamuruoka mieluiten kuivana. Heinää saa hyvin ja riittävästi, osaa itse nykyään jopa säännöstellä eikä hotki kaikkea kerralla. Olen pyöritellyt muutamaa eri vaihtoehtoa tutkien sisältöluetteloita ja ennen kaikkea saatavuutta. Tällä hetkellä keskenään kilpailee Marstall ja Cavalor. Marstallin kohdalla mietinnässä olisi Western (aamuun) ja Vito (iltaan). Cavalorin tarjonnasta Fiber Force (aamu) ja Mash & Mix (ilta). Petu on muutenkin huono syömään aamuisin oikein mitään, kaksi litraa on aika maksimi minkä syö ja ylimääräiset jää kuppiin. Tämänkin vuoksi Selectedin nostaminen ”tappiin” ei kauhean järkevää ole, kun jää melkein puolet syömättä. Puuroa tämän hetkisellä annostuksella jättää jonkin verran, mutta onhan sillä koko yö aikaa mutustella loput nassuun.

Onko kokemuksia jommasta kummasta rehumerkistä? Tai onko ehdottaa jotain muuta?

Valoa tunnelin päässä

Pikkuhiljaa ollaan voiton puolella. Ruokintavälit on edelleen liian pitkät, mutta kiputilat on hellittäneet reilulla heinäsatsilla aamusta ja pienempi määrä päivällä. Liikuttamiset on tehty ihan Petun päivittäisen voinnin mukaan, super kevyttä jos yhtään kipeän oloinen on jo tallissa ja jos mitään kipuun viittaavaa ilmenee liikuttaessa, puutun siihen heti. Alku- ja loppukäynneillä sekä tallissa fleece niskassa, yön saa olla nakuna. Nyt vain yrittää välttää kaikin mahdollisin keinoin kaiken takapakin, lihakset lämpöisenä sekä heinää kunnolla. Karsina on onneksi siivottavuudeltaan helpottunut, eli rauhaksiin öisin on ollut, tuntuu että muori sotkee nyt enemmän kuin Petu. 😀

Edelliseen postaukseen palatakseni, silloin pää oli huolesta täyttynyt. Kärsin yli viikon unettomuudesta kun Petun tila aiheutti lähes hysteerisen paniikin ja mietin kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot läpi, olinko tehnyt jotain väärin, onko ruokinnassa jotain, loimitus pielessä, olisiko pitänyt siivota karsina sun muut paremmin, onko kaviot huonossa jamassa jne. Yöt meni miettiessä, mikä niin äärettömän kiltin ja nöyrän hevosen tekee noin vihaiseksi. Se vatsahaava-juttu oli todella kaukaa haettu, mutta kuten pomoni kanssa puhuin että kaikki on mahdollista vaikkei ihan sen hetken huoli olisikaan, mutta huomioon otettava seikka kummiskin. Eläinlääkäri ei myöskään täysin poissuljettavana tuota vatsahaavaa pitänyt, mutta ensimmäisenä oli nostanut hiekan mahdollisuuden ja sitten madot. Tutkailtiin hammaskalusto pomon kanssa yksi viikonloppu kun tuli puheeksi kuolaimen sopivuus ja pieni piikin alku oli ylähampaissa, eli raspauskin tehdään lähiaikoina. Eiköhän tämä tästä suttaannu, ensi viikolle yritän saada kengittäjän paikalle, tehdään madotus ja raspaus. Jos näillä ja kaiken ylimääräisen ruoan poispitäminen ei auta, niin sitten mennään tähystämään maha.

Miksen siirrä Petua toiselle tallille? Siirtäisin oitis jos ei olisi muori kuvioissa. Joutuisin uudelleen tilanteeseen, että pahimmillaan kahdella tallilla käynti ja stressiherkkää en herkästi halua ainakaan tässä tilanteessa lähteä siirtämään. Petu reagoi jo karsinapaikan muutokseen reilun 2 viikon hermohepulilla ja kesällä pyritään pääsemään tuolta muualle joten en nyt lähde muutaman kuukauden takia siirtämään. Toisekseen muoria ei voi eikä viitsi millekkään isolle tallille viedä, kun saa suoraan sanottuna paskahalvauksen eikä viihdy jos hälinää ympärillä koko ajan. Tuolla nykyisellä tallilla on niin jumalattoman kiukkuinen tarhassa että tallissa, jos tallin omistajan muksut juoksee ja huutaa pihalla.

Kyllä se tästä, nyt vain koitetaan pitää Petun stressitasot alhaalla ja mieli virkeänä. Jospa mullakin unet paranisi, kun pahimmasta huolesta päästy.

Lulu muuttui oudoksi

Parin päivän aikana Lulu on ollut todella omituinen ja aivan erilainen kuin normaalisti. Kissatkin on alkaneet käyttäytymään oudosti Lulun lisäksi. Eniten huomiota on herättänyt Lulun pakkomielteisesti ilmenevä halu suojella mua kissoilta. Lumo ei saisi nukkua sängyssä, Nöpö ei saisi olla mahan päällä eikä Vili saisi olla Nikon assarina. Nöpölle etenkin on aina ollut todella tärkeää saada löhötä sylissä eikä sitä ole koskaan kielletty, mutta nyt Lululle on tästä tullut joku mahdoton ongelma.

Nöpö päikkäreille ja Lulu heti paikalla vahtimassa

Välillä sitä vain unohtaa, että tuo akka on vasta muutamaa päivää vajaa vuoden ja henkinen kasvu on vielä totaalisen kesken. Vahvat rodut lisäävät vielä soppaan oman mausteensa, kun hakee omaa paikkaansa laumassa. Dominoiva, kasvuvaiheessa oleva narttu ja itsetietoinen, arvokkuutensa tietävä vanhin kissan rotjake on kieltämättä aika mielenkiintoinen yhdistelmä eikä tappeluilta olla vältytty. Tähän komboon kun lisätään arkajalka joka lähtee paikalta välttääkseen kahinat ja kissa, josta tulee mieleen kaksoispersoonan omaava ihminen, on tässä ollut aikamoinen sirkus pyöritettävänä.

Kyllä me Nikon kanssa jo vitsailtiin pelkästään kissojen muuttuneen käytöksen pohjalta, että pitääkö tässä raskaustesti tehdä, kun koko lauma on ihan sekaisin. 😁 Mutta toisaalta, kun Lulun luonne on muuttunut niin paljon tässä vuoden aikana, arasta ja epävarmasta rohkean itsevarmaksi, on kissat kokeneet sen uhkana. Nöpö tietää paikkansa ja pitää myös nuoremmat tietoisina omista paikoistaan.

Mutta kaikesta huolimatta, nukutaan yhdessä päikkäreitä.

Koulutuksen merkitys korostuu näihin aikoihin paljon, kun paikoitellen akka koittaa välillä myös meitä tiputtaa alemmas arvojärjestyksessä. Kyllä se tästä, tiesimme mihin ryhdyttiin kun Lulu ostettiin ja varauduttiin jopa pahempaan ”uhmaamiseen” mitä tähän mennessä on saatu vastaan.

Jokin pielessä?

Petulla oli hieman ”lomaa” taas, kun viime viikolla oli rokotus ja raspaus, keskiviikkona oli manikyyri – kengättä mennään edelleen, mutta eipä ole enää lipokkaat jalassa sekä Marian asioita on hoidettu ympäri Keski-Suomea. Eilen ehdin vihdoin ajatuksen kanssa kapuamaan selkään. Odotin todellista pommia, mutta ei – herra oli parempi kuin koskaan! Väisti pohjetta, kuunteli istuntaa ja teki satalasissa hommia, vaikka mentiin pelkästään käyntiä taivutellen ja jumpaten kylkiä auki. Vapaiden jälkeen Petulla herkästi kovettuu kyljet ja on sellainen ”potkittava” malli tai vastavuoroisesti et saa edes hipaista kun lähdetään ohjuksen tavoin eteen.

Edelliseltä liikutuskerralta suitsista puuttui turparemmi joten ajattelin kokeilla miten toimii ilman ja eilinen herätti paljon kysymyksiä mieleen. Tietenkin reaktiot voi osittain johtua raspauksesta ja kavioiden vuolusta, mutta ei se sattumaakaan voi täysin olla, että herra toimi paremmin ilman turparemmiä kuin sen kanssa pitkän vapaan jälkeen. Kyllähän keula nousi kevyesti ja päätä nakkeli, mutta pään viskelyä on tehnyt joka päivä laitumella ollessaan sekä taluttaessa ja hankaa turpaansa joka paikkaan joten ei liity suoranaisesti tähän turparemmittömyyteen.

Tänään laitoin turparemmin takaisin suitsiin ihan kokeilumielessä. Ratsastin samalla tavalla kuin eilenkin ainoana erona että ravi tuli kuvioihin kun oli paremmin käynnissä läpi. Pään viskely ei loppunut, tuntuu että olisi ollut voimakkaampaa tänään kuin eilen ja oli todella levoton päästään. Eilen suorastaan imeskeli kuolainta, tänään kolisteli suussa minkä kerkesi eikä ollut läheskään niin rento leuoistaan kuin eilen. Tarkistin pintapuolisesti myös sieraimet ja korvat ennenkuin lähdettiin kentälle ajatuksena josko olisi jokin ötökkä, heinänkorsi tai vastaava ahistamassa, koska Petu pärskii ihan jumalattomasti. Harmi kun nyt ei ole kuvaajaa ollut mukana tallilla, sitä käytöstä kun on äärimmäisen vaikea selittää, ellei sitä näe omin silmin. Turparemmi on tiukkuudeltaan sitä luokkaa, että saan kaikki sormet turvan päältä remmin alle kevyesti, yhtään tunkematta. Tosin kävi myös mielessä, kun reilu viikko sitten vaihdettiin kuivike turpeesta takaisin pellettiin, että olisiko se tuon kummallisen käytöksen aiheuttaja. Toisaalta kun tekee sitä ulkonakin ja vastatuuli ravisuttaa enemmän kuin myötätuuli, niin olisiko nenässä ötökkä tms? On tämä ärsyttävää, ihan puskista kun tuli tuo viskely ja muuttuvia tekijöitä aika paljon parin viikon sisällä, mitkä kaikki osaltaan saattaa vaikuttaa, niin on kyllä aikamoista lottoamista tämä.

Ideoita? Kävi jopa headshacking mielessä, että olisiko sitä mutta tuntuu aika ”rajulta” ja kaukaa haetulta. Tietenkin nenäverkkoa voisi kokeilla, josko siitä apua ellei ensi viikkoon mennessä ole asettunut suuntaan taikka toiseen. Tosin ötökänpuremia on polle täynnä ja polttiaisia laitumella niin paljon että itselläkin menee hermot, että jokin ihan looginen juttu tämä varmastikin on, mutta ärsyttää kun ei tiedä mikä vaivaa.

Miltä ylläpito on tuntunut?

Nyt kun kaksi kuukautta Petun ylläpitoa (virallista) on kulunut, niin ajattelin vähän kasata omia ajatuksia että miltä se on tuntunut. Vaikka välillä on ollut päiviä, ettei millään jaksaisi mennä tallille ja väsyttäisi ihan hulluna, niin silti sitä sinne haluaa mennä. Vaikkei Petua liikuttaisikaan, niin onhan se ihanaa mennä moikkaamaan omaa kaveria ja rapsutella toinen ihan puhki ja ihan vain harjaillakin. Pääsee päivittäin näkemään, onko kaikki kunnossa ja miten on esimerkiksi juonut yön aikana. Pomon tehdessä joitain viikonloppuja, on ne mun vapaapäiviä myös tallilta mutta silti viikonloppuisin tuntuu että pitäisi käydä katsomassa miten Petu voi, vaikka tiedän että ei sillä hätää ole. Ja jos Petu ei ole liikkunut viikkoon, voin itseäni ”syyttää” sitten kun liikutuksen aika on ja herra on kunnon pommi. 😀
Tämä on ollut mahtava tilaisuus nähdä, mikä mua odottaa muutaman vuoden sisällä, kun se oma olisi tarkoitus ostaa. Vaikka Petu ei ole kuin vain ylläpidossa, on se mulle sama kuin oma olisi – hoidollisesti. Haluan taata sille parhaan hoidon ja jos jokin huolettaa ja vastausta en itse keksi, voin kysyä pomoltani toimintaohjeita ja pohdiskellaan sitten yhdessä. Jos ei muuta, niin ainakin opettaa joka päivä jotain uutta.

Ylläpito on mulle se oikea muoto, jos ei omistamista tähän lasketa. Vuokraus oli mukavaa, mutta se toi liikaa stressiä arkeen ja monesti vuokrahevosten hinnoitteluissa oli toivomisen varaa. Topista maksoin mielelläni sen mitä oltiin sovittu, kun tasoltaan osaava, ei todellakaan mikään automaatti, tallilla puitteet kunnossa ja sai valmentautua. Ressun kanssa taas hinnoittelu oli pielessä, jos multa kysyttäisiin. Monesti mietin vuokratessani, että mitä itse pyytäisin jos omaa vuokraisin jollekkin niin siinä kohtaa Ressun kanssa oli hinnoittelu vähän siinä ja siinä, mutta se oli Ressun omistajan päätös. Olisinhan voinut sanoa, että pidä hevosesi jos hinta ei olisi miellyttänyt ja se oli oma valinta vuokrata sillä hinnalla, vaikka Nikokin sitä hieman paikoitellen kyseenalaisti. Eniten vuokrauksessa häiritsi tallien välillä ramppaaminen. Opiskellessa tuo näkyi selkeimmin, kun ensin pitkä päivä koululla ja siitä nopealla syömisellä liikuttamaan esimerkiksi Ressu ja sieltä kamalaa kyytiä työtallille hoitmaan muut hevoset. Olin kotona vasta puoli 9 jälkeen ja aamulla olin pahimmillaan klo 8 lähtenyt liikkelle käyden 30 min kotona. Siinä tien päällä kaikki tallikamojen vaihdot sun muut, niin olihan se aikamoinen sirkus.

Mutta pakko todeta, että mulla kävi järkyttävän hyvä tuuri Petun suhteen. Toisaalta sitä ei tuuriksi voi sanoa, kun pomoni kanssa monesti ollaan puhuttu aikaisemmilla talleilla majailtaessa, että olen hiljaisesti etsinyt ylläpitoon hevosta joten jo ehkä silläkin pomo Petua mulle tarjosi. Mutta onneksi tämä on diili, mikä miellyttää kaikkia osapuolia ja tämä on vaan niin mukavaa. 🙂