Takaisin perusteiden äärelle

Että tänään oli jännä päivä. Meillä oli nimittäin melkein kolmen vuoden tauon jälkeen kouluvalmennus ja kaiken lisäksi mulle uuden valmentajan silmän alla! Voin sanoa, että kun on itsekseen paiskinut menemään pidemmän aikaa tai lähinnä tavoitteellisesti puskaillen, tuli tämä enemmän kuin tarpeeseen. Lähtökohtahan oli meillä tähän hyvinkin järkevä, oon ollut reilun viikon kuumeessa, pari päivää tosin jo kuumeettomana ja nippanappa lämmöillä. Joku muuhan olisi varmaan siirtänyt, mutta mun pitää tehdä heti tai alan keksimään itselleni tekosyitä luistaa. Mutta mennään asiaan!

Alkuun käytiin läpi että mikä meidän tilanne on, ongelmakohdat jne. Petu on laitumelta tulon jälkeen ollut turhan raskas edestä ja todella hidas pohkeelle. Mun kanssa se on tässä syksyn mittaan alkanut hyvin liikkumaan pohkeesta, mutta vuokraajien kanssa on mennyt taistelemiseksi että liikutaanko vaiko ei. Halusin myös tehotarkastuksen omaan istuntaan, kun on tuntunut että pyörin satulassa koko ajan kuin hyrrä. Olin ennen selkäännousua lyhentänyt kokeeksi jalustinhihnoja yhdellä reiällä, kun aiemmalla mitalla on tuntunut että on liian levoton jalka enkä saa pohjetta tulemaan kunnolla lähelle.

Jalka ja katse karkaa.
10.10.2022

Mun istunnassa ongelmana oli nouseva vasen hartia ja katseen valuminen hitusen liian alas. Petun kohdalla oli enemmän korjattavaa, mutta ei mitään kauhean isoja juttuja. Nyt kun se on ollut oudossa mummo-moodissa, niin haluttiin että pehmenee koko kehosta. Aloitettiin ensin sillä, että näytin ravissa minkälainen liike on ja sitten alettiin käynnissä työskentelemään ympyrällä hyödyntäen volttia. Huomiot tähän ja lisäksi myös osittain ravitehtävään:

  • Käyntiin vauhtia. Ei jäädä röhnöttämään lavoille raskaana, vaan kevyt tuntuma vaikka olisi minkä mittainen ohja tahansa. Helpottaa kummasti muita tehtäviä, kun moottori on alusta asti käynnissä.
  • Taipuminen rehellisesti läpi! Heti kun reagoi, vapautetaan paine.
  • Ei paineisteta. Nopea napnap ja sitten jalka rauhoittuu. Jos alkaa kyttäilemään tai kekkuloi päänsä kanssa, taas jalka ja taivuttelua. Paine pois kun tekee mitä pyydetään.

Ravissa tehtiin samaa tehtävää, tärkein oli ettei painele tuhatta ja sataa apuja vastaan, vaan tulee mun kanssa tekemään yhdessä. Vielä on voimaton takaosa ja tasapaino vähän hukassa mikä näkyi siinä, että kun kulkee koko kropan läpi kunnolla, tiputti käyntiin. Mutta näistä oppii, Petu ainakin yritti kovasti koko ajan vaikka selkeästi oli vaikeaa paikoitellen.

Rautakanki kuskina mutta Petu silti yrittää parhaansa aina.
10.10.2022

Laukan suhteen ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. 😀 Petu teki ja toimi kivasti. Oikea kierros on jostain syystä nyt munkin kanssa vaikea, otettiin hetkeksi raippa vaan oleilemaan käteen ja kummasti tuli vauhtia sekä reaktiivisuutta. Parin noston jälkeen jätin kokonaan pois, kun tuntui että multa lähtee kontrolli siihen että missä, miten ja milloin nostetaan. Pari kertaa posotti apuja vastaan jäätävää kyytiä, mutta kyllä se sieltä sitten rauhottui kun jaksoi itse vaan muistutella että ei vauhti korjaa ongelmia ja että mä sanon kun laukkaaminen riittää. Palataan taas nostoihin ja siirtyminen ravin kautta käyntiin heti kun menee hyvin. Näin saadaan ponnistusvoimaa takaosaan, mikä auttaa osaltaan myös siihen raviinkin. Ravissa myös nopeita siirtymiä ja mahdollisimman paljon kaarevia linjoja, jotta Petulle tulisi tekemistä eikä lähtisi ennakoimaan. Tykkää nimittäin suoralle kiihdytellä. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: