Vuoden ajan Petun papereissa on lukenut mun nimi. Siltikään se ei tunnu mitenkään erityiseltä. Kauan aikoinaan haaveilin omasta hevosesta, mutta jotenkin en koe isompaa onnea siitä että nimi on paperissa. Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai tuo hevonen on mulle hyvin rakas ja tärkeä – elämäni hevonen. Mutta kun olet hoitanut ja huolehtinut 5,5 vuotta kuin omanasi, ei se yksi paperi siinä paljoa enää vaikuta. Ainoastaan sen verran että kaikki päätökset ja kulut on täysin mun vastuulla.
En missään nimessä vaihtaisi tätä vuotta mihinkään, mutta jotenkin sitä enemmän pitää arvossaan joka vuoden maaliskuuta, kun silloin meidän matka alkoi. Tätä tunnetta voisi varmaankin kuvailla hyvin avioliitolla. Jos on todella pitkä parisuhde takana, on avioliitto periaatteessa vain paperin pala – ei se rakkaus sieltä katoa tai muutu, ainoastaan viranomaisten ja ihmisten silmissä status muuttuu. Niinkuin musta tuli hevosen omistaja ylläpitäjän sijaan. Rakas se silti on, eikä tule lähtemään multa minnekään ennen kun meidän aika tulee täyteen. Ja sen päättää kohtalo.
Toivottavasti meidän yhteinen tie jatkuu vielä vuosia! Mulla olisi niin paljon suunnitelmia tuon introvertin hevosen suhteen, etten edes tiedä niitä kaikkia vielä. Tärkein suunnitelma ja tavoite on, että hevonen pysyy terveenä eikä mitään vakavempaa tapahtuisi. Eli päivä kerrallaan ja nautitaan jokaisesta hetkestä.
Jokainen päivä on onnellinen, kuhan Petu on rinnalla.
pilvilinnoja.com 