Vuoden takaiset Mikkelin näyttelyt
Lauantaina oli tosissaan Oliverilla kevätnäyttelyt Jämsässä. Samallahan pidettiin myös kimpan vuosikokous ja siirrettiin näyttelyiden jälkeen pikkupoika uuteen talliin, jossa pääsee kokemaan paljon uusia asioita ja toivon mukaan nousee sinne huipulle. Ainakin kimpan vetäjän mukaan tulevalla valmentajalla sekä Oliverilla oli kemiat kohdanneet ja mitä tuohon valmentajaan olen entuudestään tutustunut haastattelujen ja muiden perusteella, vaikuttaa oikein hyvältä tyypiltä ja hevoslähtöiseltä, joka ymmärtää Oliverin kaltaista nuorta. 🙂 Toisaalta hyvä, että Oliveri jäänyt Jämsään kun näki vähän tallihenkilökuntaa ja toiminta ei ainakaan minua kauheasti miellyttänyt, mutta jokaisella tapansa.
Oliveri oli kasvanut ihan silmissä viime näkemästä. Ei ehkä niinkään korkeutta, minkä kyllä jo viralliset mittauksetkin kertoo, mutta massakkaampi oli – viime syksynä poika oli enemmänkin silakka ja nyt kunnon jytky. 😀 Oli paljon aikuisemman oloinen, etenkin jos viime syksyyn vertaa.
Mutta sitten itse arvosteluun. Liikkeet näytettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ajaen, ja Oliveri odotetusti jännitti tuomareita sekä radan reunalla liehuvaa Suomen lippua. Eikä poika ole koskaan edes radalla käynyt, joten paljon uutta tuli kerralla, jonka vuoksi myös liikkeet kärsi. Mutta monta kokemusta rikkaampana on nyt ja tästähän on suunta vain ylöspäin.
Käynti 6,5 – etu- ja takajaloissa ahdas liike, lyhyt ja jännittynyt.
Ravi 6,5 – suora ja ahtaanlainen, matala ja jännittynyt.
Rakennearvostelussa Oliveri pisti jälleen kerran hösseliksi, kun koitti kukkoilla esittäjälle ja samalla uhitella muille hevosille joita ympärillä hääräsi.
Tyyppi 7,5 – hyvänpuoleinen
Runko 7,5 – syvä, tiivis runko, hyvä kaula, piirteetön säkä ja vakolautanen
Jalat 6,5 – ej supistuneet sääret, kj vennot vuohiset, käyrä kinner.
Kaviot 7,5 – hyvät holvikkaat kaviot, vahva säde
