Oliveri

Mitä Oliverille kuuluu?

Kommentteihin tuli kyselyä mitä Oliverille kuuluu, joten ajattelin ihan postauksen kirjoittaa aiheesta. Aika vähän pojasta lopulta päivittelin, kun korona sotki kokonaan kimpan toimintaa. Oliverin alkutaival oli ihan hyvä, mutta sitten tuli paljon terveyshuolia. Etujalat alkoi turvottelemaan ja epäilys oli eläinlääkärillä että massiivinen etuosa orikauloineen on liikaa etupolville, mutta lopulta ruunauksestakaan ollut hyötyä. Ongelmat jatkui ja Oliveri oli käytännössä vuoden kuntoutuksessa jonka jälkeen valmentaja kävi koittamassa Killerillä miten juoksu kulkee mutta nesteilyt alkoi jälleen.

Kimpassa alkoi olemaan paikoitellen hurjaakin menoa, kun tiedotus alkoi olla huonoa ja se keskitettiin nettisivulle, eikä sielläkään paljoa tietoa oikeastaan edes ollut.

Koelähtö, Killeri 20.9.2020
© Terhi Piista-Helisten

Oliveri lähti vuoden vaihteen tiimoilla Stall Blombackeen kuntoutukseen, raviuran lopettamisesta ennen vuoden vaihdetta puhuttiin ja suurin osa kimppalaisista oli sitä mieltä, että eivät jatka kimpan mukana – minä mukaan lukien. Oliverin hoito eläinlääkärin tiimoilta oli mun mielestä hyvin huonoa, mutta en yksinäni oikein voi asialle tehdä mitään. Moni muukin oli sitä mieltä, että Oliveri olisi ollut hyvä viedä toiselle klinikalle (käytettiin yleensä Laukaassa, jonka yksi alkuperäisistä perustajista oli Oliverin omalääkäri), kun näkemyseroja ja ideoita voisi toisella lääkärillä olla.

Juttelin Petun edellisen omistajan kanssa ja hän totesi että tämä kyseinen ell joka Oliveriakin hoiti, ei panosta hoitoon jos hevonen ja sen suku ei ole hänen mieleen. Petulla esimerkiksi oli irtopala vasemmassa takajalassa, jota tämä lääkäri ei löytänyt, oli vain todennut että ei tuosta radalle ole ja ihan turha on edes yrittää. Tampereen klinikalla irtopala leikattiin Petun ollessa 6 vuotias ja vamma haittaa vieläkin paikoitellen. Usko meni siinä kohtaan totisesti Oliverin hoitoon ja tämän vuoden alusta lähtien en ole enää kuulunut kimppaan. Oliveri todennäköisesti menee tämän vuoden aikana myyntiin jos eivät radalle sitä saa, tietenkin tilanne voi olla toinen, tämmösiä puheita oli vielä joulukuussa.

Odotukset kimpalle oli isot kun siihen lähdin silloin vuosia sitten mukaan. Vetäjä oli kokenut, osaava ja hoiti asiat hienosti aina siihen asti, kun alkoi ensimmäinen koronavuosi. Sitten tiedotus oli huonohkoa, yksi kimppalaisista (isoimman osuuden omistava) hoiti puhelintiedustelut valmentajan päähän, mutta tieto kun oli katkonaista, niin ei siitä kokonaiskuvaa saanut että missä mennään. Ja se, että miten ja mitä oli milloinkin hoidettu niin ei oikein saatu selkoa siitä. Olen miettinyt pari kertaa, että menisinkö johonkin uuteen kimppaan, mutta toisaalta kun nähnyt miten hyvin alkava päättyi todella huonosti niin jotenkin usko näihin mennyt. Eri asia olisi ostaa oma varsa ja koittaa pienellä porukalla saada se radalle. Tiedotus olisi helpompaa ja kulut olisi pienemmät.

Joten tällä hetkellä keskityn opiskeluun ja Petun hengissä pitämiseen, herra koittaa kaikin keinoin saada mulle sydärin. 😀

Hevostelutaustani – osa 3

4,5 vuotta sitten julkaisin kakkososan joka jäi Topiin. Topi oli mahtava, osaava suokkiruuna joka ei päästänyt mua koskaan mitenkään helpolla. Kyseessä oli hevonen, joka opetti ehkä kaikista eniten – erityisesti nöyryyttä ja taitoa katsoa peiliin – etenkin näin jälkikäteen. 😀

Vuokraussuhde kesti syksystä 2013 kevääseen 2014 ja Topi lopetettiin alkukesästä.

Topin jälkeen kuvioihin tulikin sitten jotain aivan erilaista, mihin olin tottunut – puoliverinen ruuna Mikki. Kun Topi oli ”laiska” ja hidas, Mikki oli nopea ja säpäkkä. Kokematon, kaikkea pelkäävä ja sielun maailmaltaan todella herkkä tapaus. Ratsuna todella raakile, joka ei sileällä osannut juuri mitään kun toimi omistajallaan ainoastaan maastohevosena sekä pihakoristeena. Mikin ohessa tein töitä ravitallilla, jonne mulla oli kotoa 45 minuutin ajomatka per suunta. Pitkä työmatka ja todella pitkät työpäivät verotti omaa aikaani Mikin kanssa – pääsi liikaa seisomaan joka johti moniin vaaratilanteisiin, muunmuassa vaarallinen tippuminen maastossa. Mikin kanssa yhteistyön lopetin tullessani raskaaksi 2014 alkutalvesta – en uskaltanut ottaa mitään riskiä ja Mikki olisi vaatinut lähes tulkoon päivittäistä ja monipuolista liikuttamista jotta olisi ollut turvallinen ratsastettava.

Palasin kunnolla ratsastuksen pariin syksyllä 2015 saatuani lääkäriltä luvan aloittaa normaali liikunnan oman kunnon ja jaksamisen mukaan, Mia oli tällöin reilu 2 kuukauden ikäinen. Olin tässä välissä käynyt tekemässä tallivuoroja ja pitänyt itseni myös raskausaikana tiukasti hevostelussa kiinni, vaikken ratsastanutkaan. Tällöin kuvioihin tuli Eestinhevosruuna Ressu. Veikeä kaveri, paikoitellen todella ponimainen ja kunnon jäärä. Ressun kanssa tuntui, että löysin istunnalle uusia nappuloita jotka tosin katosivat paikoitellen useastikkin. Ressun kanssa tehtiin töitä reipas vuosi suunnilleen kolmesti viikossa ja vakavan putoamisen takia jouduin pohtimaan, voinko ja viitsinkö järjestää itseni uudelleen siihen tilanteeseen, jossa halvaatumisen riski on koko ajan olemassa. Syksyllä 2016 lopetin Ressun vuokraamisen. Petteriin pääsin tutustumaan alkukeväästä 2016, samana kesänä mulle tarjottiin mahdollisuutta Petun kokeiluun mutten tarttunut siihen koska Ressu oli kuvioissa ja olihan Petu oikeasti talon kokoinen verrattuna Ressuun. 😀

Oliverista (edessä) ostin osuuden tammikuussa 2016.

Ressun jälkeen parantelin kroppaa, ramppasin fysioterapiassa ja lääkärissä vuoronperään ihmettelemässä mitä kierolle selälle tehdään. Tein pelkästään tallivuoroja ja maaliskuussa 2017 kävi huppista keikkaa ja löysin itseni Petterin selästä koeratsastamassa. Mun ja Petterin juttu jatkuu edelleen, liikutussuhde muuttui ylläpidoksi saman vuoden kesäkuussa ja vuonna 2018 Petu muutti mun mukana kun perustin oman tallin.

Alma & Petteri ”kotona” laitumella heinäkuussa 2018

Alma tuli kuvioihin 2018 kesällä, kun piti kiireesti löytää Petulle joko ruuna tai tamma kaveriksi, en halunnut pitää herraa yksinään kun ei voinut olla varma milloin ensimmäinen asiakas muuttaisi talliin tai muuttaisiko ollenkaan. Alman lisäksi vaihtoehtoina oli puoliverinen ja suokki. Alman kasvattajan kanssa kemiat vaan naksahti, kaikesta oli helppo sopia.

Näin on taputeltu 2001-2018 välillä tapahtunut hevoskokemuksen kartoittaminen. Ennen kaikkea olen jokaiselle tyypille näiden hevosten takana kiitollinen, että sain kuulua tiimiin – joidenkin kanssa vähemmän ja toisten pidemmän ajan. Erityisesti olen kiitollinen Petun ja Alman ”taustatiimille” – kiitos luottamuksesta! 11 vuotiaana aloitin ja jatkan edelleen näin 28 vuotiaana yrittäjänä, kuka olisi uskonut vaikka 5 vuotta sitten? 😀

Tamma- ja varsanäyttelyt, Jämsä 13.5.2017

Vuoden takaiset Mikkelin näyttelyt

Lauantaina oli tosissaan Oliverilla kevätnäyttelyt Jämsässä. Samallahan pidettiin myös kimpan vuosikokous ja siirrettiin näyttelyiden jälkeen pikkupoika uuteen talliin, jossa pääsee kokemaan paljon uusia asioita ja toivon mukaan nousee sinne huipulle. Ainakin kimpan vetäjän mukaan tulevalla valmentajalla sekä Oliverilla oli kemiat kohdanneet ja mitä tuohon valmentajaan olen entuudestään tutustunut haastattelujen ja muiden perusteella, vaikuttaa oikein hyvältä tyypiltä ja hevoslähtöiseltä, joka ymmärtää Oliverin kaltaista nuorta. 🙂 Toisaalta hyvä, että Oliveri jäänyt Jämsään kun näki vähän tallihenkilökuntaa ja toiminta ei ainakaan minua kauheasti miellyttänyt, mutta jokaisella tapansa.

SONY DSC

Jatka lukemista ”Tamma- ja varsanäyttelyt, Jämsä 13.5.2017”

Tamma- ja varsanäyttelyt Mikkeli 9.9.2016

Perjantaina oli vuorossa Oliverin kauan odotetut ensimmäiset näyttelyt Mikkelissä ja ensimmäinen ”järkytys” tuli huomatessani miten paljon orin retale oli kasvanut keväästä! Sitähän ne varsat tekee eli kasvaa. Erittäin fiksu tapaus (paikoittain) Oliveri vielä on vaikka orimaisuutta sekä luonnetta on alkanut löytymään, paitsi mittaustilanteessa tuli kuuma punainen ori kiltin pojankoltiaisen tilalle, kun sukukalleuksia kourittiin. Kukapa mies moisesta tykkäisi. 😀

SONY DSC

Oliverin näyttäminen ei oikein sujunut, pisteet meni etenkin käynnin osalta harakoille kun ei malttanut ollenkaan ja vain pari askelta sai esittäjä irti muun riekkumisen ohessa.

Mutta kyllä sieltä joka tapauksessa tuli ihan hyvät lausunnot ja pisteet, vaikka käynti ei perjantaina luonnistunut mitenkään päin. Mutta näin oli

Erittäin hyvät tyypit, ryhdikäs, korkeajalkainen (9). Sopusuhtainen runko, kevyt kaula, pitkä lapa, suora selkä, pitkä laskeva lautanen (8). Molemmat etujalat hieman hajavarpaiset, hieman supistunut etusääri, takajalat melko hyväasentoiset, leveä takasääri (7,5). Etujalkojen kaviot hieman koverat, takakaviot hyvät (7,5). Ahtaat käyntiliikkeet, lyhyt kiireinen käynti, ei keskity (5,5). Molemmat etujalat (pöytäkirjasta ei saatu selkoa), väljenevät juoksuliikkeet, lyhyt, rytmikäs, joustava ravi (8). 2 mm yläpurentaa, levoton tarkastaa. Yhteensä 45,5 p. II palkinto.

Kävin myös katsomassa uteliaisuuttani Oliverin siskon, Aarian Esterin arvostelut radalla ja ohimennen kuulin tuomareiden puhuvan ettei mitään katastrofi-vuotiaita ollut yksikään, eli ei tuo meidän tuleva ravikuningas mikään mahdoton ole. Paitsi siinä vaiheessa meni homma ihan ranttaliksi, kun Esteri lähti ja Oliveri jäi yksin valjastuspaikalle (tästä on myös pieni videopätkä instagramissa). Oliverilla keitti siis soppakattila yli, kun oli pissannut lattialle eikä millään olisi halunnut märälle kohdalle astua ja loppupeleissä villiintyi aivan totaalisesti kun olikin mukamas kovinkin hauskaa kaivaa märästä kohdasta. Muuten lähes koko Esterin poissaoloajan keula nousi eikä ollut rauhassa – paitsi jos joku rapsutti.

SONY DSC

Mutta olipahan kokemus niin mulle kuin Oliverille. Ensi vuonna uudet näyttelyt ja koitokset sekä seuraavan kerran todennäköisesti vuodenvaihteessa vuosikokouksen yhteydessä käyn moikkaamassa oripoikaa. 🙂

Ei uskallus riitä

Kun on haaveillut kauan jostain, mikä on tuntunut äärettömän kaukaiselta mutta onkin nyt aivan nurkan takana, niin ei yhtäkkiä osaakkaan toimia.

Oman hevosen haaveet syttyi 12 vuotiaana, eli 14 vuotta sitten. Äiti sanoi aina, että sitten kun tienaat omat rahasi, olet aikuinen ja tiedät elämästä jotain sekä käytät aikasi tehokkaasti niin hanki hevonen. Monesti näytti myös palkkakuittiaan 13 vuotiaalle, ja totesi perään että kerro tuo kahdella sekä saa tuon verran kuukaudessa itsellesi – sitten voit hankkia hevosen. Kurkkasin saman tien silloiseen viikkoraha-säästööni ja kysyin äidiltäni, että kuinka monta viikkoa joudun odottamaan? Äiti naurahti ja totesi että hyvin monta viikkoa..

Jatka lukemista ”Ei uskallus riitä”