Ei uskallus riitä

Kun on haaveillut kauan jostain, mikä on tuntunut äärettömän kaukaiselta mutta onkin nyt aivan nurkan takana, niin ei yhtäkkiä osaakkaan toimia.

Oman hevosen haaveet syttyi 12 vuotiaana, eli 14 vuotta sitten. Äiti sanoi aina, että sitten kun tienaat omat rahasi, olet aikuinen ja tiedät elämästä jotain sekä käytät aikasi tehokkaasti niin hanki hevonen. Monesti näytti myös palkkakuittiaan 13 vuotiaalle, ja totesi perään että kerro tuo kahdella sekä saa tuon verran kuukaudessa itsellesi – sitten voit hankkia hevosen. Kurkkasin saman tien silloiseen viikkoraha-säästööni ja kysyin äidiltäni, että kuinka monta viikkoa joudun odottamaan? Äiti naurahti ja totesi että hyvin monta viikkoa..

Karu pudotus maan pinnalle, mutta se on pitänyt. Nyt kun ainakin iällisesti pitäisi olla aikuinen, on töitä, talo hankittuna ynnä muuta – olisi mahdollista se oma ottaa työtallille asumaan. Mutta en uskalla ottaa myyjiin yhteyttä vaikka tiedän todella tarkkaan mitä etsin. Se pelko vain riipii jossain tuolla selkärangassa. Päätös on iso, rahameno on iso, aikaa menee, voidaan sanoa hyvästit lomamatkoille. Nämä kaikki on mietitty moneen kertaan jopa ihan paperille saakka ja ihan niitä ongelmiakin myötä. Mitä jos vaikka hankoside menee? Tai nivelet/jänteet? Kaviokuume tai muut kavio-ongelmat? Nämä kaikki vie rahaa – palkkakuitissa töröttävän summan verran vähintään. Mitä jos juuri kauppakirjojen kirjoittamisen jälkeen ja kotiin haettaessa hevonen katkoo tarhassa riekkuessaan kaikki neljä jalkaansa ja joudutaan laittamaan monttuun? Sinne meni rahat sekä hevonen.

fdf96-img_0762
Ihana Oliveri, ensimmäinen ”oma” kaviokas 🙂

Nämä on siis aivan aiheellisia pelkoja, joiden pitäisi myös kutittaa siellä jossain takaraivossa. Hevonen on omilla aivoillaan ajatteleva eläin, joka on iso. Väärä hetki, väärä kohta ja aika – jalka mennyttä. Pahimmassa tapauksessa koko hevonen. Ei se paljoa tarvitse, mutta ei hevosta voi pumpuliinkaan kääriä, etenkään siinä käyttötarkoituksessa mihin se mulla tulisi. Parhaaksi ystäväksi, harrastamiseen ja mahdollisesti jonkinlaiseen kisaamiseen.

Hevosen hankinta on iso asia sekä päätös, jota ei tehdä kevyin hartein. Sama tilanne oli talon ostamisenkin kanssa – paperilla kaikki näytti hyvältä, etsittiin ja löydettiin meille se oikea ja kun kauppakirjojen kirjoittaminen tuli ajankohtaiseksi – olin valmis vetäytymään pelon vuoksi koko hommasta. Mitä jos se palaa maan tasalle tai joku helvetin meteoriitti räjäyttää sen taivaan tuuliin? Siinä olisi 25 vuoden lainanmaksu edessä ilman taloa. Mutta kasasin rohkeuden ja aina viimeiseen saakka odotin jotain pommia mikä minun tuurillani olisi meidän niskaan pudonnut, mutta kunnes notaari vahvisti kaupan ja lainaneuvottelija sekä kiinteistövälittäjät sanoivat Onneksi olkoon, olette talonomistajia – tajusin että mitään pahaa ei ole tapahtunut ja nyt se on meidän. Ihanan tasainen arki saattoi alkaa ja kamala pakkausrumba vanhalla asunnolla. Mutta tässä sitä ollaan, kaikki on hyvin eikä ole mitään ongelmia ollut. Vielä.

7a44a-dsc06500
Topin kanssa pääsin parhaiten näkemään, mitä se oman pitäminen osaltaan vaatii. Maksupuoltahan ei siinä päässyt tuntemaan lompakossa, mutta parin kuukauden yksin hevosesta vastaaminen silloin karisutti sen oman hankinnan totaalisesti – ei olisi ollut aikaa tarpeeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: