Alkuperäinen 15.4.2016
Frozen taitaa edelleen olla jokaisen pikkutytön huulilla. On muroja, elokuva, barbeja, piirtotauluja, pehmoja, vaatteita ja juhlatarvikkeita. Lista on aivan loputon. Myös meidän isoprinsessa Maria on aivan hurahtanut Frozeniin, hän on itse Elsa, Mia kuulemma Olaf (lumiukko), Niko on Sven (poro) ja minä olen kuulemma Anna. Tästä saatiin jopa Nikon kanssa aikoinaan naurut aikaiseksi, kun Maria ei hiffannut, että mun oikea nimi on Anna, kun Marialle olen vain äiti. Joskus jopa prinsessa/prinsessa Anna (etenkin kun pahin Elsa-kausi on meneillään), kuningatar ja pahoina päivinä olen Pahatar. 😀
Käytiin tänään kaupoilla Marian hoidosta haun yhteydessä kaupoilla, kun piti löytää huomisiin ristiäisiin sopivan kokoiset valkoiset sukkahousut sekä joku bolero tai muu vastaava pitkähihainen mekon päälle laitettavaksi. Ei sieltä kaupasta kylläkään löytynyt kuin sukkikset, mutta tarttui sieltä sitten Frozen-vaatteita. Maria huomasi heti, ja saman tien alkoi kauhea anelu saako Maria? Äiti, Maria haluaa Elsa prinsessamekon. Voi kaunista, äiti katso! Anna&Elsa housut – Maria TAHTOO! Miten tuolle säihkysilmälle edes voi sanoa ei? Pitkään keskusteltiin asiasta siinä vaatehyllyjen edessä, mutta viimein äiti leppyi kun toinen niin räpsytteli ylipitkillä ripsillään.
Mutta milloin mun vanhemmasta vauvasta on tullut noin iso tyttö? Poseraa kameralle, valitsee itse tyylinsä ja käyttää jo 104/110cm vaatteita! Miakin käyttää jo 74 kokoa ja joissain vaatteissa on jo 80cm käytössä. Kohtahan nuo muuttaa pois kotoa.. 😀