Vuosi sitten tänä päivänä, me muutettiin. Pienehkö poksahdus oli kuulunut jo edellisenä iltana suihkussa, kun olin tohottanut koko päivän talolla maalaamisen merkeissä iltamyöhään ja luulin pissanneeni alleni. Ei se sitä sitten kylläkään ollut. Koko muuttopäivän supisteli enemmän ja vähemmän. Olo oli aivan kamala, olin kiukkuinen kuin ampiainen vaikka mieli oli iloinen. Onneksi suurin osa muuttoavusta ymmärsi, että h-hetki oli erittäin lähellä ja olin Mariankin odotuksen loppumetreillä kunnon Godzilla, joten osasivat varautua. Muutto oli saatu tehtyä, kissat haettua vanhalta asunnolta ja kabum!
Lähtö synnärille kesken makkaraperunoiden syönnin tuli ja pienen naperoisen tulevat kummit jäivät Marian univahdeiksi, joka onneksi oli jo nukkumassa kun lähtö tuli. 4,5 tuntia kestänyt synnytys ja kolmen pukkaisun jälkeen Mia oli siinä. Ja taas pillitettiin. Onnesta, pelosta, järkytyksestä, shokista. Jos oltaisiin lähdetty vartin myöhemmin kotoa, olisin synnyttänyt autoon. Kiireinen likka, sitä se on edelleen.
Tähän ensimmäiseen vuoteen on mahtunut paljon. Mia oppi konttaamaan ja ylipäätänsä liikkumaan todella nopeasti, 6 hammasta tullut ja kaksi lisää on puhkeamaisillaan. Seistään jo hetkiä ilman tukia sekä tuettuna kävelee pieniä pätkiä. Normaaliin maitoon ollaan totuttelemassa sekä syödään itse sormin jos syö meidän kanssa samaa ruokaa. Maria on paras leikkikaveri, kun samaan aikaan pelätään muita vauvoja.
Kantoliinailu on ollut isossa roolissa Mian kanssa, kun hampaiden teko alkoi niin aikaisin ja Mialle imetyksen loppuminen oli isompi asia mitä siskolleen, joten läheisyys ja ”tissittely” saatiin pidettyä arjessa mukana liinailessa. Pääsi iholle paremmin, samalla sain ruokaa tehtyä. Edelleen vaatii etenkin minun iholle pääsyä monesti päivässä, eikä se haittaa – siinähän tulee syliin. Teineinä likoilta tuskin haliakaan saa, joten halitellaan nyt. 😉
Tiivistetysti – Mian ensimmäinen vuosi on ollut ihana, helppo, hermoja raastava ja jälleen erittäin opettavainen. Vaikka tytöt ovat samasta puusta veistettyjä, ovat aivan erilaisia. Maria ujo ja herkkä, Mia rohkea ja utelias. Elämä jatkuu, kohta alkaa Mialla esiuhma (voisin lyödä vaikka vetoa, että vuoden sisällä alkaa) sekä hoito perhepäivähoitajalla. Tai Maria jatkaa ja Mia aloittaa ensimmäistä kertaa, poissa äidin helmoista. Itku tulee aivan varmasti ainakin minulle, mutta on minilikka ollut jo monesti mummolassakin pari tuntia hoidossa, jotta tottuu ajatukseen ettei äiti ole koko päivää välttämättä saatavilla.
pilvilinnoja.com 