Parin päivän aikana Lulu on ollut todella omituinen ja aivan erilainen kuin normaalisti. Kissatkin on alkaneet käyttäytymään oudosti Lulun lisäksi. Eniten huomiota on herättänyt Lulun pakkomielteisesti ilmenevä halu suojella mua kissoilta. Lumo ei saisi nukkua sängyssä, Nöpö ei saisi olla mahan päällä eikä Vili saisi olla Nikon assarina. Nöpölle etenkin on aina ollut todella tärkeää saada löhötä sylissä eikä sitä ole koskaan kielletty, mutta nyt Lululle on tästä tullut joku mahdoton ongelma.
Kyllä me Nikon kanssa jo vitsailtiin pelkästään kissojen muuttuneen käytöksen pohjalta, että pitääkö tässä raskaustesti tehdä, kun koko lauma on ihan sekaisin. 😁 Mutta toisaalta, kun Lulun luonne on muuttunut niin paljon tässä vuoden aikana, arasta ja epävarmasta rohkean itsevarmaksi, on kissat kokeneet sen uhkana. Nöpö tietää paikkansa ja pitää myös nuoremmat tietoisina omista paikoistaan.
Koulutuksen merkitys korostuu näihin aikoihin paljon, kun paikoitellen akka koittaa välillä myös meitä tiputtaa alemmas arvojärjestyksessä. Kyllä se tästä, tiesimme mihin ryhdyttiin kun Lulu ostettiin ja varauduttiin jopa pahempaan ”uhmaamiseen” mitä tähän mennessä on saatu vastaan.
Nyt se alkaa aikuistua pikku hiljaa, 3 vuotiaana varmasti ns valmis. Pitäisin kyllä erillään kun eläimet kotona yksin kerta tappeluita on jo ollut, että ei olisi kuollut kissa vastassa joku päivä. Tutullani pennusta saakka yhdessä ollut kaksi kissaa ja koira. Yhtenä iltana kotiin mennessä oli koira toisen kissan tappanut. Siinä vaiheessa ne oli jo reilun 2vuotta asuneet saman katon alla ja suht sopuisasti aina. Jos tuossa vaiheessa on jo tappelua niin olisin todella tarkkana. Myös tietynlainen arvojärjestys johon ihminen itsensä ottaa mukaan ei ole koiran silmissä samoin, koira ei ihmistä vertaa koiraan tms muuhun eläimeen. Viime aikoina on siitä aiheesta paljon tullut uutta tietoa kuinka koira näkee lauman ja ihmisen. Teidän koira on vielä ihan lapsi ja tuollainen kaikki vahtiminen yms on sille luontaista joka herää pikku hiljaa. Ei siltä sitä pois saa mutta ei kannata antaa edes kuvan osoittamalla tavalla vahvistusta käytökselle. Siirtää vahtivietin oikeisiin asioihin ja antaa sitä tekemistä mitä se tarvitsee, pihan jne vahtimista niin ei vahdi ihmisiä liiaksi
TykkääTykkää
Tappelut olleet lähinnä vain vanhimman ja Lulun välistä kähinää, Nöpö ei tykkää häiriköistä ja koppasee varoitukseksi eikä Lulu ole koskaan sen pahemmin uhmannut asiaa. Jos jää leikkipöhinöissään ärsyttämään, on joka kerta komennettu pois koska kissani tuntien, voi tulla rumaa jälkeä. Lululla ei oikein painikavereita ole, joten koittaa onneaan kissojen kanssa, mikä on ok siihen saakka kunnes Lulu alkaa tassullaan hallitsemaan – silloin komennus pois.
Kuva otettu vain havainnollistamaan tilannetta, kesti sekunin ja koira omalle paikalleen. Vahtikoiraksi ei Lulua hankittu, mutta saa kyllä viettiään tyydyttää sen mitä tarvitsee.
Ja tuohon ihminen arvojärjestyksessä, Lulu on äärettömän älykäs ja osaa ihmistä viilata linssiin todella hyvin. Pomottaa on koittanut pennusta saakka, mutta meille sitä ei tee juuri ollenkaan paitsi uhmakohtauksen tullessa, mutta vieraat – myös tutut ihmiset käy läpi, jos löytyisi joku nallitettava.
Tiedetään kyllä, miten jatketaan Lulun kanssa. Kunnioittaa ihmistä sekä omaa laumaa ja jatkaa naapureiden vihaamista ikkunan läpi. 🙂
TykkääTykkää
Koirakaveri tekee kaikille hyvää. Kannattaa kuitenkin miettiä niiden erillään pitoa kun ette ole kotona että saa kissat levätä rauhassa ja koira ei härki niitä. Stressaa kissoja pahasti jos koira niihin purkaa väärään aikaan intoaan. Luontaiset käyttäytymiset sillä alkaa tulla esiin koko ajan ja häiriökäytös kasvaa jos ei pääse toteuttamaan itseään. Laukaassa ainakin on tosi kiva koiraseura mistä tekemistä löytää ja kivaa seuraa koiralle ja omistajalle niin kotona helpompaa 🙂
TykkääTykkää
Tervetuloa koittamaan, stressipohjaista epilepsiaa sairastava kissa ja keittiössä tuhojaan tekevän lapsen eristämiseen hankittu portti aiheuttaa vanhukselle enemmän stressiä kuin Lulu, eikä tätä mökkiä oikein rajata niin ettei kissat stressaannu. Lulu on myös suhteellisen vähän yksin kotona ja silloinkin kun on, lenkitykset ja aivojen väsyttämiset suoritettu ennen yksin jäämistä. Myös luut rauhoittanut, kun saa järsiä jotain ollessaan itsekseen.
Koirapuistoissa haettu kaverikontakteja ja saa juosta siellä niin paljon kuin jaloista lähtee, mutta hankalaa kun Jyväskylässä lähin puisto. Moisesta seurasta ole kyllä tieto kantautunut tänne saakka, vaikka Laukaan alueen häppeninkejä seurailen lähes päivittäin. On tuossa lähellä toko-treenejä sun muita, mutta ajallisesti huonoon aikaan mun työn luonteen huomioon ottaen.
Ja tämäkin on todennäköisesti vaihe, niinkuin vastaavat nuoremmalla iällä, jotka helpottaa jossain vaiheessa. Eikä tuo Lulun hölmöily niinkään häiriökäyttäytymistä ole, mustasukkaisuutta, vahtihalukkuutta ja mussa jokin outo haju, kun ei samalla tavalla mieheen kohdistu. 🙂
TykkääTykkää