Vaikka viime vuosi oli tavallaan aika katastrofi etenkin blogin kannalta, oli se myös pitkästä aikaa hyvä vuosi. Vaikka Ressun kanssa yhteistyö päättyikin, oli siinä hyväkin puolensa. Pääsin kokeilemaan arkea pelkän työn kautta ja totuttelemaan vuoden jälkeen oikeasti rauhalliseen tahtiin. Opiskelut kiinnosti paremmin ja tytöt olivat hetkittäin jopa helpompia. Hautajaisissakin tuli käytyä, kun pappani pitkän sairastelun päätteeksi pääsi äitini luokse pilvenreunalle. Se viikonloppu oli ehkä yksi elämäni rankimmista, kun Niko jäi tyttöjen kanssa kotiin ja jouduin käymään sen päivän ainoastaan sukulaisteni sekä vanhimman isoveljeni kanssa läpi.
Kaikista tapahtumista huolimatta, olen älyttömän kiitollinen. Selän ongelmista huolimatta ollaan pysytty terveinä, Mia aloitti hoidon Marian kanssa samassa paikassa. Meidän tytöillä on kyllä valehtelematta maailman paras perhepäivähoitaja! Joka aamu molemmat haluavat mennä hoitoon ja kamala pettymys on joka kerta, jos syystä tai toisesta on vapaapäivä. Saatiin myös Lulu osaksi meidän perhettä. Maria on monella eri tasolla kasvanut Lulun tulemisen jälkeen, ja mielenkiinnolla odotetaan tulevaa maanantaita kun tyttöjen joiululoma päättyy ja päästään takaisin hoitoarkeen.
Pääsin ensimmäistä kertaa bloggarina helmikuussa käymään Helsinki Horse Fair-messuilla ja sain aivan ihanan kummitytön, joka pian täyttääkin vuoden! Ihana kummitädin lellikki hän kyllä on, pian täytyy käydä tekemässä mutka Tampereella. Käytiin Naantalin muumimaailmassa perheen kanssa ja lojuttiin rannalla kuumat päivät.
Mutta eniten olen ehkä ylpeä itsestäni. Osasin pysyä pois vuokrauskuvioista Ressun diilin lopettamisen jälkeen, vaikka pomoni mulle tarjosikin hevosta liikutettavaksi ja kamala kaipuu ratsastmaan oli. Tästä johtuen olen saanut oikeasti aikaa ajatella ja suunnitella tulevaisuutta. Mitä remontoidaan seuraavaksi, mitä hevostelupuolella tulee tapahtumaan, mitä teen nyt kun valmistuin. Alunperin mun piti pitää taukoa ratsastuksesta talven yli, mutta olen ajatusteni kanssa päätynyt siihen tulokseen, että en jaksa vuokrausrumbaa. Eli seuraava liikutettava tulee olemaan oma. Näiden 14 vuoden aikana, kun on hoitanut ja liikuttanut toisten hevosia, olen vain todennut miten helppoa sen oman kanssa olisi. Ei tarvitse niitä aikatauluja niin paljon koulia, kuin vuokrahevosen kanssa. Ehdinkö käymään ennen sitä ja tätä vai joudunko siirtämään vuokrauspäivää jollekkin toiselle päivälle. Enkä ensinnäkään pääse kehittymään kaksi kertaa viikossa vaan saan hyvällä tuurilla pidettyä tasoa yllä. Ja Ressun kanssa oli se, ettei pystynyt edes valmentautumaan.
Nyt on hyvin aikaa keskittyä itsensä kuntoon laittamiseen, kun tällä hetkellä ei ole iltatöiden lisäksi mitään ”ylimääräistä”, koirakin kaipaa lenkkeilyä joten onpahan syy lähteä polkuja lompsimaan. 🙂
pilvilinnoja.com 