Torstai oli hämmentävä päivä. Keli oli oikein juuri sellaisen hedelmäpeli-silmäisen ponin kannalta turhan jännittävä, kun tuuli ja oli aavistuksen viileä sää. Jotain kummallista on kummiskin tapahtunut, kun Ressu antaa kiinni ja tulee jopa sen muutaman askeleen vastaan laitumella. Talven riekkulointia odottaessa – jos edes sinne talveen asti ehditään.
Ressulla leviää kuuppa, jos sen lauma hajoaa. Sen takia pyrin useimmiten käymään sellaisena aikana, ettei kauheasti porukkaa olisi paikalla viemässä hevosia eri suuntiin, koska silloin meillä Repen kanssa menee kaikki tappelemiseksi. Puree kuolaimeen kiinni, huutaa, hyppii, sinkoilee. Ei mitään tolkkua missään, kun on vain huoli lauman tammoista. Eikä asiaa auttanut, vaikka laitumella olisi joku aivan vieressä – se huuto raikaa myös sieltä laitumelta. Hemmetin läheisriippuvaiset. Tähän lisätään vielä ominaisuus tuulitunneli kulkee korvasta toiseen, niin se on siinä. Kuskilla menee hermot, hevosella menee hermot ja kaikki on päin persettä. Onneksi ihme kyllä oma pinna kestää venytystä ihmeen kauan, kuten myös ahteri penkissä. Vaikka Ressulta kevätjuhlaliikkeitä löytyy vaikka koko Suomen hevosille asti, pysyi koko tunnin ajan ahteri satulassa kiinni. Ei siis edes irronnut satulasta missään vaiheessa, paitsi siellä pierupukkilaukassa ja kerran jalustin lähti jalasta.
Aikaisemmin molempien turvallisuuden vuoksi, olen monesti tullut sekoilukohtauksien rauhoittamisen jälkeen alas, käyty yhdessä puhisemassa ja puuskumassa jakkaralle, puskalle, kavaletille, puomille ja mitä näitä mukamas pelottavia asioita on, jonka jälkeen takaisin selkään jatkamaan hommat loppuun, mutta nykyään kun tiedän missä tilanteessa, missä kohtaa kenttää lähtee poni lentoon ja missä vaiheessa laukkajumppaa perä nousee, en ole jaksanut enää edes välittää. Ei sille mitään voi, jos hevonen on luontaisesti takavetoinen ja paljon juttua kuullut Viroilaisten tavasta ”ratsuttaa”, joten sekin voi osaltaan olla syynä moiseen hölmöilyyn (Ressun historiasta ei mulla ole mitään tietoa, joten en sano, että johtuisi satulaan laitosta Etelän naapurissa) tai sitten vai ne asenteet että poni on possu ja sellaisena se pysyykin. Ennemmin jatkan sitä, mihin jäätiin ennen sinkoilua ja palkitsen kehuilla kun siihen on aihetta. Mutta siitä harrastuksesta ja rentouttavasta omasta ajasta ei voida puhua, jos hevonen on täysi pälli vaikka mitä yrittäisit tehdä. Koulutuksellahan tuokin ”ongelma” varmaan kouliintuisi, mutta kun ei ole oma hevoseni ja jos omistaja tuota jaksaa niin voivoi. Täytyy vain jaksaa ja vaikuttaa omalla tekemisellä siihen, että perä pysyy maassa kiinni ja pöljäilyllä ei poni mitään voita eli tiputtaa mua alas. Jatketaan kuten tähänkin asti, välillä satulatta ja välillä satulan kanssa, jolloin oma keskivartalon tuki kehittyy ja täten myös persiis pysyy penkissä kun sivuloikkaa on tarjolla.
Enää en saa pudota – se on silloin todennäköisesti viimeinen kerta kun kävelen saati ratsastan.
pilvilinnoja.com 