Lauantain aamuratsastus

Niinkuin jo torstaina vihjailin, niin sain tänään N:än mukaani tallille joten kuvia tuli paljon! Yhteensä oli yli 900 räpsästy meidän järkkärin muistille ja lisäksi 5 videota kuvattuna digipokkarilla. Huhhuh, on se ahkera ja ehtiväinen likka. 🙂
Käytiin hakemassa pojat ensin laitumelta, kun en uskaltanut jättää Sepiä yksinään sinne vaikka sähköt olikin päällä. Sepi kun päättää olla jäämättä johonkin, niin se kyllä tulee vaikka sähölangoista läpi jos jää yksin.
Pojat poseraa laitumelta haettaessa 🙂
Laiteltiin Mikki valmiiksi ja lähdettiin tarhaan. Tarkoitus oli kokeilla, minkälainen pohja tarhassa on ja samalla testata vähän laukkaamista pienessä tilassa ympyrällä. 
On se komea! ♥
Kaikki kiinnostaa. 🙂
Mikki oli jäykkä kuin pingotettu viulunkieli! Toisaalta en yhtään ihmettele, kun ei ollut ennen tätä päivää nähnyt N:ää koskaan ja ei olla ennen menty tarhassa joten laitetaan sen piikkiin jännittyneisyys.
Halusin saada käynnissä heti Mikin kuulolle kunnolla, mutta yritti koko ajan karata avuilta ja kulki pää niin ylhäällä taivaissa, kuin sen vain sai hilattua. Kun käynnissä kulki hyvin, siirryttiin ravityöskentelyyn. 
Ravissa näkyi entistä pahemmin jännittyneisyys, eikä millään meinannut rentoutua. Yritin itse vain keskittyä omaan tekemiseen ja N muistutteli moneen otteeseen myös yläselästä ja hartioista, mikä oli tosi hyvä kun ne on mulla ne ongelma-alueet.
Tällä tyylillä mentiin piiitkään! 
Hartioiden rentouttamista.
Monesti jouduttiin pyörittelemään ja ravistelemaan yläselkää ja hartioita, että ne rentoutuisi enemmän ja enemmän. Tähän täytyy paneutua jo ihan kotonakin, kun istun koneellakin ollessa ihan ihmeellisesti yläselkä köyryllä. 
Videolle otin ravityöskentelyt, kun laukkaosuudet meni mun osalta ihan pipariksi sekä pohja oli liian liukas loppupeleissä Mikille jolla ei oikein tuota tasapainoa ole joka taas näkyy ympyrällä hyvin.
Meni älyttömän monta kertaa hermot editoinnin kanssa, joten ei mitenkään parhaalla tavalla tehty, mutta onpahan kummiskin 🙂

Ravissa saatiin välillä tosi hyviä pätkiä, kun Mikki tajusi rentouttaa niskaa ja kaulaa enemmän eikä hannannut tuntumaa vasten. Olen pitänyt itselleni nyrkkisääntönä, että ohjan painoa enempää ei saa välittyä Mikin suusta mun käsiin, jolloin myös Mikki uskaltaa paremmin rentouttaa suuta kun muut ulkoiset tekijät ei jännitä tms.

Kyllä sieltä alkaa oikeat nappulat löytymään pikkuhiljaa 🙂
Oikeaan kierrokseen laukka on selkeästi vaikeampi, kun ei meinannut nostaa lainkaan ympyrällä. Se on myös maastossa näkynyt heikompana, joten sitä täytyy nyt aavistuksen enemmän harjoitella. Muuten olen tosi tyytyväinen Mikin tekemiseen tänään. Kovasti yritti, vaikka oli niin paljon uusia juttuja (ihminen, tarhassa meno, järkkäri) sekä tsemppasi laukoissa todella hyvin!
Yritys on kova! 
Nyt täytyy maastoillessa kiinnittää huomiota omaan asentoon laukannoston yhteydessä. Rösähdän todella helposti yläkropasta, mutta saan korjattua istunnan suoraan noston jälkeen. Itseäni monesti ärsyttänyt, kun en saa pidettyä kroppaa kasassa, mutta voimaa hartioihin sekä lapojen väliin niin kyllä se siitä asettuu. 🙂
Kiitos!

Muuli 😀 ♥
Herkkuja etsimässä
Ratsastuksen jälkeen kamat niskasta, harjailut, rehunappulat ja pojat takaisin laitumelle syömään. Sepi nypläsi koko laitsalle viennin ajan mun toppia ja pari kertaa rinnastakin nappasi! 😀 Hävytön poni. 🙂
Sepi nypläilemässä. 

8 vastausta artikkeliin “Lauantain aamuratsastus”

  1. Kirjoittelit, että yläselkäsi ja hartioidesi kanssa on ongelmia.
    Kuvissa ja videossa ainakin näyttäisit katsovat aika paljon hevosen korvia/kaulaa/niskaa.
    Tämä kääntää asentoasi ja istunnan painopistettä, jolloin myös hevosen on vaikeampi kulkea oikein.
    Saat yläselkäsi ja pääsi asennon pysymän parempana, kun opettelet katsomaan ainakin 5-10metriä eteenpäin. Hevonen kulkee kyllä allasi ilman, että katsot sitä 🙂
    Tämä vaatii opettelua ja useirta toistoja, jotta uuden ratsastusaasennon oppii.
    Mukavia elokuun ratsastuspäiviä teille!

    Tykkää

  2. Kiitos hyvästä kommentista. 🙂 Itse en ole osannut jotenkin kiinnittää huomiota tuohon niskaan tuijotteluun, vaikka se on lähes joka kerta nähtävissä. Tänään täytyykin heti kokeilla tuota pidemmälle katsomista ja iskostaa se omaan päähän!
    Onneksi tässä hommassa voi aina vain oppia enemmän. 🙂

    Tykkää

  3. Jalat kiinni, nyt jalkasi ovat kokoajan irti hevosesta ja heiluvat eteen taakse miten sattuu ja hevonen jännittää kokoajan ja selkä notkolla. Pidä kokoajan siis jalat kiinni kyljissä ( älä purista!) niin hevonen voi vähän rentoutua kun et heilu noin paljon. Ja käsi rauhassa ja kanna käsi. Kätesi on tosi levoton ja hevosta se selvästi häiritsee ja pakenee ylös ja alas etsien paikkaa missä tulisi rauha suuhun. Opettaja mukaan ja kehon hallintaa. Istu tiiviisti hevosen ympärillä niin voit saada tuon selän liikkeelle ja takajalat alle. Itselläni oli samanlainen jalka ongelma 5v sitten kunnes vihdoin opin istumaan tiiviisti jalat kiinni.

    Tykkää

  4. Mielestäni nuo jalat ovat paremmat (en tosin ole itsekkään vielä tyytyväinen) kuin mitä Topin ajoilla. Silloin jalat lepattivat kuin lokin siivet, mutta koko ajan yritän niihin kiinnittää huomiota, että olisi rennot, enkä puristaisi polvia satulaan kiinni. Kehonhallinta on vaikea korjata hetkessä, etenkin kun 2 pahaa loukkaantumista alla johon alan hakemaan apua pilateksesta.
    Olet myös oikeassa käsistä! Pohdin pitkään, laitanko videota tänne, kun järkyttivät myös itseäni mutta esim. ylempi ano kiinnitti asioihin huomiota, mihin en ollut aikaisemmin niin paljon tajunnut kiinnittää omaa huomiota. Kun oman kropan kunto on mitä on pitkänkin kuntouttamisen jälkeen, on hidasta saada muutosta näkyviin.

    Opettaja ja kenttä olisi iso plussa, mutta kentän puuttuessa ja tarhan ollessa oikeasti pieni, ei siinä valmennuksiin paljoa voi osallistua jne. Mutta ajan kanssa kaikki tapahtuu, ei Roomaakaan rakennettu hetkessä. 🙂 Koen itse tärkeämpänä tällä hetkellä, että tiedän kaikki omat huonot osa-alueet, jolloin pystyy niille tekemäänkin jotain. 🙂

    Tykkää

  5. Moi Anna! Täällä yksi ”sukulainen” tunnustaa käyvänsä silloin tällöin lukemassa teidän arjesta (: Olen Nikon siskontyttö, se ainoa jolla on myös oma lapsi. Kiva lukea teidän arjesta, varsinkin Marian kuulumiset kiinnostaa, vaikka ei koskaan livenä ollakaan nähty. Maria on niin suloinen! Kerrotkos terveisiä myös Niko-enolle 😀

    Tykkää

  6. No moikka! Oon kuullut susta todella paljon! 🙂 Mitenkäs teillä on vauva-arki lähtenyt sujumaan? 🙂 Maria kiittää, osaa neiti suloisuus olla kyllä aikamoinen tuholainenkin kun sille päälle sattuu! 😀 Nikolta terkkuja takaisin. 🙂

    Tykkää

  7. Voi ei, toivottavasti meistä on annettu puheissa hyvä kuva 😀 Hyvinhän tää sujuu, neiti oppi muutama viikko sitten ryömimään ja nyt jo vähän konttaillaankin.. Hullua miten aika menee niin nopeesti, vastahan se synty… 😮 Luin tossa äsken että Mariakin on ollut kova liikkumaan? Musta tuntuu et meillä asuu ikiliikkuja, kauhee vauhti päällä koko ajan. 😀

    Tykkää

  8. Pelkkää hyvää, älä huoli! 🙂 Mua järkyttää, että Maria on kuukauden päästä 2-vuotias ja kohta jo vuoden kävellyt. 😀 Joo, ikiliikkuja on vieläkin.. Konttaamisen oppimisen jälkeen Mariaa saanut pysäytettyä ollenkaan, kun joka paikkaan piti päästä eikä sitä kyllä kiinnikkään saanut vauhtia ollessa paljon! Tai sitten ollaan Nikon kanssa vaan niin vanhoja, ettei pysytty perässä. 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s