Mikki

Hevostelutaustani – osa 3

4,5 vuotta sitten julkaisin kakkososan joka jäi Topiin. Topi oli mahtava, osaava suokkiruuna joka ei päästänyt mua koskaan mitenkään helpolla. Kyseessä oli hevonen, joka opetti ehkä kaikista eniten – erityisesti nöyryyttä ja taitoa katsoa peiliin – etenkin näin jälkikäteen. 😀

Vuokraussuhde kesti syksystä 2013 kevääseen 2014 ja Topi lopetettiin alkukesästä.

Topin jälkeen kuvioihin tulikin sitten jotain aivan erilaista, mihin olin tottunut – puoliverinen ruuna Mikki. Kun Topi oli ”laiska” ja hidas, Mikki oli nopea ja säpäkkä. Kokematon, kaikkea pelkäävä ja sielun maailmaltaan todella herkkä tapaus. Ratsuna todella raakile, joka ei sileällä osannut juuri mitään kun toimi omistajallaan ainoastaan maastohevosena sekä pihakoristeena. Mikin ohessa tein töitä ravitallilla, jonne mulla oli kotoa 45 minuutin ajomatka per suunta. Pitkä työmatka ja todella pitkät työpäivät verotti omaa aikaani Mikin kanssa – pääsi liikaa seisomaan joka johti moniin vaaratilanteisiin, muunmuassa vaarallinen tippuminen maastossa. Mikin kanssa yhteistyön lopetin tullessani raskaaksi 2014 alkutalvesta – en uskaltanut ottaa mitään riskiä ja Mikki olisi vaatinut lähes tulkoon päivittäistä ja monipuolista liikuttamista jotta olisi ollut turvallinen ratsastettava.

Palasin kunnolla ratsastuksen pariin syksyllä 2015 saatuani lääkäriltä luvan aloittaa normaali liikunnan oman kunnon ja jaksamisen mukaan, Mia oli tällöin reilu 2 kuukauden ikäinen. Olin tässä välissä käynyt tekemässä tallivuoroja ja pitänyt itseni myös raskausaikana tiukasti hevostelussa kiinni, vaikken ratsastanutkaan. Tällöin kuvioihin tuli Eestinhevosruuna Ressu. Veikeä kaveri, paikoitellen todella ponimainen ja kunnon jäärä. Ressun kanssa tuntui, että löysin istunnalle uusia nappuloita jotka tosin katosivat paikoitellen useastikkin. Ressun kanssa tehtiin töitä reipas vuosi suunnilleen kolmesti viikossa ja vakavan putoamisen takia jouduin pohtimaan, voinko ja viitsinkö järjestää itseni uudelleen siihen tilanteeseen, jossa halvaatumisen riski on koko ajan olemassa. Syksyllä 2016 lopetin Ressun vuokraamisen. Petteriin pääsin tutustumaan alkukeväästä 2016, samana kesänä mulle tarjottiin mahdollisuutta Petun kokeiluun mutten tarttunut siihen koska Ressu oli kuvioissa ja olihan Petu oikeasti talon kokoinen verrattuna Ressuun. 😀

Oliverista (edessä) ostin osuuden tammikuussa 2016.

Ressun jälkeen parantelin kroppaa, ramppasin fysioterapiassa ja lääkärissä vuoronperään ihmettelemässä mitä kierolle selälle tehdään. Tein pelkästään tallivuoroja ja maaliskuussa 2017 kävi huppista keikkaa ja löysin itseni Petterin selästä koeratsastamassa. Mun ja Petterin juttu jatkuu edelleen, liikutussuhde muuttui ylläpidoksi saman vuoden kesäkuussa ja vuonna 2018 Petu muutti mun mukana kun perustin oman tallin.

Alma & Petteri ”kotona” laitumella heinäkuussa 2018

Alma tuli kuvioihin 2018 kesällä, kun piti kiireesti löytää Petulle joko ruuna tai tamma kaveriksi, en halunnut pitää herraa yksinään kun ei voinut olla varma milloin ensimmäinen asiakas muuttaisi talliin tai muuttaisiko ollenkaan. Alman lisäksi vaihtoehtoina oli puoliverinen ja suokki. Alman kasvattajan kanssa kemiat vaan naksahti, kaikesta oli helppo sopia.

Näin on taputeltu 2001-2018 välillä tapahtunut hevoskokemuksen kartoittaminen. Ennen kaikkea olen jokaiselle tyypille näiden hevosten takana kiitollinen, että sain kuulua tiimiin – joidenkin kanssa vähemmän ja toisten pidemmän ajan. Erityisesti olen kiitollinen Petun ja Alman ”taustatiimille” – kiitos luottamuksesta! 11 vuotiaana aloitin ja jatkan edelleen näin 28 vuotiaana yrittäjänä, kuka olisi uskonut vaikka 5 vuotta sitten? 😀

Superit treenit

Mä en käsitä, miten voi niin pienillä asioilla olla todella suuri merkitys. Eilen lähdin tallille ajatuksella, että mietin jokaisen kehon osan omalle paikalleen ja teen kaiken mahdollisimman täsmällisesti kuin vain voin. Reagoin valahtaviin jalkoihin ja kehun Ressua heti kun reagoi pyyntööni. Heti alkukäynneistä lähtien mietin asentoani koko ajan ja välillä sivusilmällä vilkaisin missä päin maailmaa polveni menevät ja korjasin asentoa sen mukaan. Estesatulassa istuminen edesauttoi eteenpäin pyrkiviä polvia Topin aikoina, joten nyt on ollut hankala hahmottaa Ressun satulan polvitukia kun ovat sen verran lätsät verrattuna Mikin satulaan. Jalustinta en juurikaan voi enää pidentääkään (toiseksi viimeinen reikä menossa :D) ja jalka muuten löytää paikkansa, mutta lihasmuistin muokkaaminen on vaikeaa ja vie oman aikansa.

Oli työn ja tuskan takana oppia istumaan estesatulassa, enkä siihen koskaan oppinutkaan istumaan

Tähän istuntaan kun koko ajan pyrkii ajatuksen kanssa ja tuostakin kaikki ylimääräinen huono pois niin avòt

Ressu oli oudon rauhallinen koko ratsastuksen. Kuntoonlaitto paikalla huuteli tasan kerran tammojensa perään, mutta muuten ei koko treenin aikana huudellut lainkaan. Ei turhia hyppelyitä, paitsi kerran yritti äkillisen tuulenpuuskan vuoksi lähteä kipittämään mutta ehdin reagoimaan ennenkuin Ressu edes lähti. Tehtiin suhteellisen paljon laukkatreeniä, kun kenttä oli oikein priimassa kunnossa ja Ressu oli muutenkin jonkinlaisessa flow-tilassa että oli mukava treenata istuntaa etenkin oikeassa kierroksessa mikä on mulle äärettömän vaikea vinouden ja selän vuoksi. Nyt päästiin pisteeseen, että pystyn siinä kierroksessa istunnalla vaikuttamaan todella hyvin ja tempojen säätely oli helpompaa kuin ennen. Kokoamisessa pakka vielä meinaa mennä sekaisin, kun reisi puristaa usein liikaa joka johtaa laukan tippumisen raville. Vasemmassa kierroksessa ei ole mitään ongelmia ja saatiin jopa pari vauvatason laukkasulun tapaista aikaiseksi, kun koko ajan ajatuksen kanssa pidin istuntaa kasassa. Ressu on huvittava siitä, että se yrittää aina tosissaan jos vain pyytää ja alkaa helposti kehuista myös tarjoamaan kaikkea mitä keksii vain kokeilla.
Loppukäynnit tehtiin maastossa ja siitä on pakko tehdä tapa! Ressu on aivan erilainen maastossa ja selvästi tekee hänen isolle päällensä hyvää päästä treenien jälkeen nollaamaan kunnolla. 🙂

Kaipaus

Tallille ja ratsastamaan.

Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä – päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.

Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan – ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla.

Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?

Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.

Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.

Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.

Vuosi 2014

Niin se vuosi vaihtui, rauhallisesti kotona perheen kanssa ja loppuilta Nikon kanssa kahdestaan, Niko juoden pari olutta ja itse tyytyen alkoholittomaan lasten siideriin. 🙂

Käytiin aamusta kaupassa ja alkuillasta mentiin anoppilaan syömään, oli muuten hyvää!

Juustokuorrutteista leipää

Pulled porkia, nakkeja, broileria

Mutta asiaan, mitenkäs vuosi 2014 menikään?

Tammikuussa

Tein vuosikatsauksen edelliseen vuoteen ja pari päivää sen jälkeen tein erään hevosteluun liittyvän haasteen. Huvitti haasteessa kohta tuleva vuosi.

Ei kokeiltu länkkäriä ja kehityksestä en niinkään menisi vannomaan, ehkä jotain pientä muutosta tuli, mutta ei mitään suurempaa.

Maria aloitti näyttämään myös uhman tynkää, tahtoa alkoi löytymään ihan kunnolla ja tallivuoroja oli enemmän kuin tarpeeksi! 🙂
Postauksista haluaisin nostaa kolme esille uudelleen. Tilastoja bloggeriin siirtymisen jälkeen. On muuten pikkasen muuttunut numerot tässä vuoden aikana! Vuoden ensimmäinen erikoispostaus – henkisesti tosi rankka, mutta silti terapeuttinen. Yksi suosituimmista, joka pelasti meidän aamut. Välillä oli vaikeita kausia, mutta sehän kuuluu asiaan. 🙂

Helmikuussa

Jatkettiin normaaliin tapaan Topin kanssa treenaamista, vaihtelevalla menestyksellä. Myös lastenvaatemerkkien hinnat järkyttivät Po.Pin vaatteet hintoineen pääsi ihmettelyyn.

Maria helmikuussa

Avioliitot tapetilla, niin hyvässä kuin pahassakin sai pohtimaan tarkemmin meidän avioliittoa.
Kolmas postaus minkä haluan nostaa helmikuulta, on kommentointiin liittyvä, yksi suosituimpiin nousseista. Edelleen ajankohtainen, eikä varmaan vanhene lainkaan.

Maaliskuussa

Oli blogin puolella todella hiljainen, vaikka postauksia tulikin. Enemmäkin vain niitä peruskuulumisia, joten tapetille nousee vain kaksi postausta – Kyykyt ja lankutus, jotka ovat edelleen, vajaan vuoden jälkeen ylivoimaisesti luetuin postaus!

Tämän kuvan postaus nousee toiseksi, 4 vuoden jälkeen vanhalla likkaporukalla viettämässä laatuaikaa. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei kestä yhtä pitkään ja postaukseenhan pääsetkin klikkaamalla tästä!

Huhtikuussa

Aloitin postaussarjan, 40 päivän kuvahaasteen, joka tosin jäi kesken syystä x. Pääset katsomaan kaikki haasteen postaukset tagilla kuvahaaste tai laittamalla hakukenttään kyseinen hakusana. 🙂
Oli aika tasapaksu kuukausi muuten, mutta pari vähän erilaisempaa postausta sain aikaiseksi kirjoittaa. Muunmuassa Oriflamelta tilattujen tuotteiden esittelyä, postaukseen.

Viimeiset yhteiset koikkaloikat Topin kanssa 27.04.2014

Myös pohdintaa siitä, milloin on sopiva aika tutista vieroittamiseen. Loppupeleissä tämäkin sujui kuin itsestään, tutti vietiin viikko postaamisen jälkeen ja koko asiasta ei puhuttu eikä tuttia kaivattu lainkaan. 🙂

Myös blogihistorian suurin kuvapostaus tuli tehtyä, yhdistettynä eliittiravit ja Topin liikutus.

Toukokuussa

Kävimme Topilaksen kanssa ensimmäistä kertaa valmennuksessa, harmi vain että viimeiseksi se jäikin. Muutenkin koko toukokuu oli todella antoisa Topin kanssa, kun saatiin valkasta niin paljon pieniä apuja, jolloin meno oli sujuvampaa ja molemmilla mukavaa! Mutta kaikella on loppunsa, niin kävi myös mun ja Topin yhteistyölle.

Maria kasvoi joka päivä huiman paljon, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. 🙂

Postasin myös ensimmäistä kertaa suhteellisen henkilökohtaisia kuvia itsestäni, koskien painonpudotus-projektini haittapuolta, kiinteyttämisen tarpeesta. Toteutin myös erään lukijani toiveen koskien Oriflamea. 🙂

Kesäkuussa

Jo toukokuun lopulla aloitin kaksiosaisen postauksen omasta hevosteluhistoriasta. Toisen osan julkaisin kesäkuussa ensimmäisenä päivänä. Ensimmäisen osan pääsee lukemaan kakkososassa olevan linkin kautta. 🙂

Mikki joulukuussa 2014

Myös Mikki tuli kuvioihin kesäkuussa. Topin jälkeen Mikki tuntui todella terhakalta tapaukselta ja ruutiahan ei pojasta puutu!

Tässä kuussa avauduin vähän, ettei äitien ei muidenkaan tarvitse kaikkea shaibaa jaksaa taikka kestää.

Lisäksi kirjoittelin toivepostauksena meidän päivästä postauksen, sen ja muut erikois ja- toivepostaukset löytyvät omalta sivultaan. 🙂

Heinäkuussa

Oli liikaa tekemistä ja normaali arjesta poikkeavia postauksia todella paljon! Reissattiin koko vuoden edestä yhdessä kuukaudessa, joten taidan poimia tähän pääsääntöisesti reissupostaukset. 🙂 Myös ensimmäinen kunnon tippuminen Mikin selästä tuli koettua sekä tehtyä ensimmäinen blogihaastekkin!

Myös karvaisia lapsia tuli kuvattua paljon ja siitä tein ihan postauksenkin. Siihen tästä.

Ensimmäinen reissu oli Tallinnan risteily, jonne lähdettiin juhlimaan mun sekä ystäväni miesystävän synttäreitä.
Kuun lopulla käytiin sukulaisteni luona, kun pidettiin pienimuotoiset sukujuhlat. Mariakin pääsi tutustumaan isomummoon -ja pappaan sekä pikkuserkkuihinsa. 🙂

Haikein mielin myös pohdin, mihin pieni vauvani oli kadonnut kun Mariasta oli kasvanut jo iso tyttö!

Elokuussa

Juhlittiin blogin 1v synttäreitä bloggerissa, sosiaalisoiduttiin Instagramiin ja humputeltiin Mikin kanssa. Ensimmäisen ratsastus-koostevideonkin linkkasin, kun N tuli kuvaamaan Mikin liikutuksen. Ei mennyt nappiin, mutta tulipahan tehtyä. 😀 Aikamoinen myräkkä meinasi syntyä, mutta otin sanomiset vinkkeinä sekä helppohan se on huudella hevosta tuntematta. Kyllä itsekkin tuli virheitä tehtyä, mutta kukaan ei ole täydellinen. 🙂

Näitä orivarsoja on kyllä ikävä! 🙂

Myös 2-vuotis hääpäivääkin vieteltiin sekä podettiin kamalaa vauvakuumetta!
Kuun viimeisenä kerroin myös töiden alkamisesta ravitallillla.

Syyskuussa

Juhlittiin lisää Marian 2-vuotis syntymäpäivien merkeissä ja ajateltiin siirtävämme tytön taaperosänkyyn vaikka se loppupeleissä meni hieman pipariksi myöhemmin.

Taaperosänkyyn tutustumista. 🙂

Ja palattiin hetkeksi ajassa taaksepäin, häämatka-risteilyn ajalta otettuun kuvaan ja verrattiin sitä Tallinnan risteilyllä otettuun, läskit oli kadonnut tässä välissä jonnekkin. 😀

Lokakuussa

Oli niin kamala muuttohässäkkä meillä päällä jotka veivät stressitason koko perheellä ihan uusiin ulottuvuuksiin. Myös päätöksestä ravitallilla lopettamiseen sain kerrottua julkisesti pitkän harkinnan jälkeen.

Hoplopissä käynti 24.10.2014 🙂

Käytiin myös haastattelussa koskien koulua ja myös toiveesta kerroin Mikistä enemmän.

Marraskuussa

Blogissa elettiin jänniä aikoja! Pähkäilin kovasti, uskaltaisinko kertoa oudoista oireista jotka sitten loppupeleissä osoittautuivatkin plussaksi raskaustestissä! Hormonit huutelivat tosi voimakkaasti koko ajan ja järkyttävät pahoinvoinnit alkoivat aika nopeasti. Maha alkoi pingottaa, enemmänkin alkuturvotuksen merkeissä.

Kävin myös kokeilemassa ratsastusta, ei onnistunut halutulla tavalla. Sain tiedon aikuisopistolta, että mut oli hyväksytty kouluun ja oli enään itsestäni kiinni, otanko paikan vastaan. Käytiinhän me myös ensimmäisessä neuvolassakin ja pikkuisesta kuviakin mukaan tuliaisina, mutta ne on omassa pienessä jemmassa. 🙂

Joulukuussa

Blogi oli todella vaitonainen! Väsymys, stressi ja jatkuva koko perheen sairastelu veti mielen ihan nolliin ja tuntui muutenkin että bloggaamisesta oli tullut taakka jonka takia aloin miettimään blogin tulevaisuutta. Pääsin myös tekemään ensimmäisen buzzaukseni, kun postisetä kantoi mulle Vanishia testattavaksi. Ja tietenkin, vuoden viimeinen postaus, sisältäen meidän koko joulun. 🙂

Kiitos että olitte mukana vuonna 2014! Toivottavasti päästään tänä vuonna taas kasvattelemaan lukijakuntaa, tai ainakin postaustahtia jos ei muuta keksitä. 😉 Sanaiset arkut herkemmin auki, kirjoitan mielelläni tulevien raskaus, koulu ja päiväkotipostausten lisäksi jotain erikoisempia tasapainoittamaan hieman arkisempia juttuja. 🙂

Kävelyllä Mikin kanssa

Ah autuutta, kun sai syödä ihan omassa rauhassa Nikon kanssa jonkun toisen kokkaamaan ruokaa! Käydä juomassa lattea Coffee Housessa ja katsoa leffa ilman, että tarvitsi äänenvoimakkuuksista välittää.

Saimme eilen vihdoinkin sen ansaitun irtioton arjesta ja mikä parasta, Maria jäi hyvin mummolaan eikä haettaessa olisi edes halunnut lähteä kotiin kun paplarit oli niin kivoja leluja. 😀
Tietääpähän ainakin jatkoa ajatellen, että Maria kyllä viihtyy mummolassa vaikka onkin ollut yleensä hieman vastahakoinen jäämään sinne. Pieni loma teki meille kaikille hyvää.

Akka kaakattaa, vaikka pitäisi noita hirmuja kytätä!

Tänään kävin aamutallin jälkeen moikkaamassa Mikkiä. Tarkoitus oli juoksuttaa ja vähän matkaa videoida sitä liinassa riekkumista, mutta pohjat oli niin älyttömän kovia, myöskin hiekkamontuilla, joten päädyttiin sitten treenaamaan luottamusjuttuja ja vähän kuvailtiin. Peruuttamista pyynnöstä, väistämistä jne. Kovasti olisi pöljäilyttänyt Mikkiä, kun oli jotain autonromuja (punaisia sellaisia..) pusikon takana, niin meni välillä ihan pörhistelyksi. 😀

”Eikait ne liiku?”

Kuvat on otettu digipokkarilla, joten pahoittelut laadun kanssa. Tuon hörhön kanssa viitsi kanniskella järkkäriä mukana ilman ylimääräistä käsiparia.