Mulla oli aamulla niin paljon ajatuksia, mitä kirjoittaa mutta nyt ei saa mitään päähän. Eilen piti saada tietää vähän tämän hetken tilanteesta lisätietoja, mutta se siirtyy huomiselle ja koko ajan tuntuu että ajatus juoksee vain siellä sairaalalla eikä tiedä mitä ajattelisi.
Perjantaista saakka ajatus on vain jurrannut, ei vain saa mitään päähän. Lauantaina en pystynyt keskittymään Topinkaan kanssa mihinkään, piti tyytyä vain maastoiluun.
Marialla oli tänään neuvolalääkäri. Pelkäsin koko ajan, mitä siellä lääkäritäti sanoo, mutta onneksi kehitys on iän mukaista ja kaikki kunnossa. Hienosti likka uskalsi näyttää, miten kävellään ja nostetaan leluja lattialta. Reipas äidin rakas! ❤
Äitikin käynyt taas parina päivänä todella vahvasti mielessä. En tiedä, onko se taas sitä että jälleen se elämän synkin päivä lähenee, kuin kulovalkea. Vaikka vuosia tulee lisää ja ikävän pitäisi mukamas helpottaa, mutta eipä se ole helpottanut ei tule helpottamaankaan. 3 vuotta, se on pitkä aika. Ja kovaa vauhtia lähestyvä äitienpäivä. Täytyy nyt ottaa tavoitteeksi käydä viemässä äidille kynttilä ja vaikka jotain kukkiakin, kun viime vuosina jo pelkän kynttilän vieminen on ollut henkisesti tosi raskasta.
Menipä synkäksi tämä postaus. Vaikka tarkoituksena oli vaan ilmoittaa, että hengissä ollaan! 🙂
pilvilinnoja.com 