"Loma" alkoi!

Viimeiset rutistukset tehty ja nyt saan ansaitut 3 päivän vapaat. 😀 Tuplavuorojen teko on ihan peace of cake, mutta heti kun kotona rösähdät sohvalle, laitat Simpsonit nauhalta pyörimään ja katsot niitä pari minsaa nollat taulussa, niin johan alkaa väsyttämään. Eilen simahdin jo ennen 10 illalla, kunnes muistin että piti kirjottaa N:lle Orifame-tilauksen kuitti ja mitä kaikkea. Kummasti sitä aina piristyy, kun saakin yhtäkkiä ajattelemista. 🙂

Tallilla Marilla oli alkanut taas kiima, joten muistin taas että miksi mielummin haluan sitten joskus ruunan tai tamman joka ei skitsoile kiimapäissään. 😀 Oli ihan mielenkiintoista tehdä iltahommat, kun toinen kilju millon millekkin asialle omassa karsinassaan. Sisälle hakukin oli kyllä jo enemmänkin extream-urheilua, kun tuuli todella kovaa ja karvanen neliveto oli ihan omissa pöllyissään.. 😀

Topin kanssa oli pääsääntöisesti maastoilupäivä, kun meni vähän myöhäiseksi se tallille lähtö. Alkuun käynnissä työskenneltiin kentällä että on kuulolla kunnolla ja siitä käppäilemään maastoon. Lopuksi kentälle hetkeksi ottamaan hyvät siirtymiset ja herra syömään.

Tekee niin hyvää saada nämä pari päivää vapaata tallihommista. Maria oli saanut illasta hepulit Nikon kanssa, joten likallekkin hyvä ettei äidin tarvitse hetkeen työhommeleita vaan saa keskittyä pikkuseen täysin. 🙂

Äidin pieni aurinkoinen! ♥ // 3.4.2014

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s