Te kysyitte, minä vastaan – osa 2

Ensimmäisestä osasta tuli niin pitkä, että tässä tulee loput kysymykset. Olkaa hyvä.

Lapset & yleiset

Mitä touhuat lasten kanssa päivisin?

Arkisin mulla on aika kortilla, mutta ennen töihin lähtöä vaihdetaan kuulumiset ja leikitään tai katsotaan lastenohjelmia. Kelien salliessa jäädään ulos kun tullaan hoidosta kotiin. Välillä tytöt on mun mukana töissä, jolloin saan enemmän aikaa olla likkojen kanssa. Viikonloppuisin tehdään perheen kesken kaikkea, milloin käydään hoplopissa tai muissa leikkipaikoissa, mummola ja pappala kierretään, käydään ulkona syömässä, leffoja töllätään, leikitään, tehdään pihahommia tai reissataan Marian kummitädille Tampereelle.

IMG_2960

Onko tytöt miten paljon päiväkodissa ja jos ovat siellä niin mitä teet silloin kun he ovat hoidossa?

Tytöt on 5 päivää viikossa hoidossa perhepäivähoitajalla 8-15, nyt kun Marialla on noita omia juttuja tai hoitajalla jotain koulutuksia sun muita, niin silloin on lyhyempiä päiviä tai vapaapäivä. Tytöt oli hetken keväällä varahoitajalla, kun oma hoitaja opiskeli mutta päädyttiin ettei enää laiteta varahoitoon vaan pidetään kotona.

Hoidan Petun kuivikkeet ja rehut valmiiksi, käyn ruokakaupassa, pidän kämpän kunnossa jne. Välillä käyn kaverilla kahvilla, mutta olen niin huono lähtemään mihinkään, niin on jäänyt vähemmälle. Myös remppahommia teen, kun tytöt hoidossa ja puuhailen Lulun kanssa. Joskus käyn myös päivästä liikuttamassa Petun, jos tiedän tyttöjen tulevan illalla mukaan tallille.

Mitä työ suunnitelmia sinulla on nyt kun et hevoshommistakaan palkkaa saa?

Mistähän tuollainen ajatus, etten saa palkkaa? 😀 Palkkaa saan ja raha-asiat ei tämän enempää kuulu blogiin, mutta työsuunnitelmat on auki. Pyörittelen oppisopimuksen ja kaupan kassan välillä.

Millaisena näet elämäsi 5v päästä?

En ollut varma, oliko tämä tarkoitettu yleisellä tasolla vai hevospuolella, mutta vastataan yleisesti. 5 vuoden päästä toivottavasti remontit tehty, tosin julkisivun totaaliremontti tulee vasta 15-20 vuoden päästä, mutta muilta osin olisi kaikki tehty. Meillä olisi toinen koira Lulun seurana ja Mia aloittaa koulun. Mulla vakioduuni hyvällä palkalla (heppahommilla kun ei rikastu vaikka miten asiaa pyörittelisi) ja toivon mukaan selkä niin kunnossa kuin sitä enää tästä tilanteesta saa. Oma hevonenkin olisi tullut kuvioihin.

Lulu

Millaisia suunnitelmia sinulla on koiran kanssa, harrastatteko jotain tai oletko aikeissa aloittaa sen kanssa jotain?

Lulun kanssa tarkoitus jossain kohdin aloittaa taakanveto-juttuja, kunhan ollaan ensin kuvattu koko koira. En halua lähteä vedättämään painoja, jos luusto on huono ettei tule turhaan huolia ja kipuja. Kova tyttöhän se on nenää käyttämään, jotain jäljestämis-juttujakin ollaan mietitty. Nyt on pääasiallisena ollut tuo tottelevaisuus työn alla ja perus arjessa toimiminen. Ensi kesänä viedään petotesteihin.

SONY DSC

Minkä kokoinen teidän koira nyt on ja minkä ikäinen?

Painoa on nyt about 23-25 kiloa, korkeutta suunnilleen 52-55 cm ja pituutta senkin edestä. Lulu on syntynyt 25.9.2016 eli on nyt 11 kuukautta ja rapiat päälle. Ollaan painossa nyt siinä kohdin, mitä kasvattaja veikkasi aikuisiän minimipainoksi.


Kiitos vielä kysymyksistä, näihin oli ilo vastailla. Ja muutenkin kommenttilaatikko on heränyt kivasti, kiitos siitä teille lukijat. 🙂 Jatketaan samalla mallilla, ja muistuttelen vielä että jos ette seuraile instassa niin kannattaa laittaa seurantaan. Sinne päivittelen useammin Petun liikutuskuulumisia, Lulusta, mukuloista ja muusta kuin blogiin. 🙂

Esiuhma tuli kylään

Ja ei todellakaan ole ollut ikävä! Aivan järkyttävää kiukuttelua ollut Mialla jo viimeisen kuukauden, eikä loppua näy. Ensin huudettiin ja itkettiin hampaita ja nyt uhmaillaan kaikesta. Nikon kanssa mietittiin, että tätähän se oli Mariankin kanssa, samassa voimakkuudessaankin. Nyt odotellaan, että loppuuko vai jatkuuko niinkuin tuon vanhemman kanssa kävi – 1,5 vuotiaan esiuhma jatkui katkeamatta vielä tänäkin päivänä. Mian kiukut kun alkaa aamulla ja loppuu vasta yöunille mennessä, olen ollut niin poikki etten ole jaksanut edes katsoa blogin suuntaan. Ajatus on ollut täällä koko ajan, mutta ei vain ole jaksanut. Heitin eilen jopa vitsillä kaverilleni, että musta tulee varmaan alkkis ennenkuin tytöt siirtyy kouluun, niin raastavan väsyttäviä nämä päivät on meinanneet olla. Onneksi on töitä ollut ja viikonloppuna käytiin Marian kanssa Tampereella kummitytön 1-vuotis syntymäpäivillä Nikon ollessa Lulun ja Mian kanssa kotona. Sai vähän irtiottoa kotoa ja samalla Marian kanssa laatuaikaa kahdestaan.

Marialla taasen leviää pää selvästikin tämän hiihtoloman takia ja tytöt tappelevat kaikesta. Viime viikolla tytöt olivat vain kahtena päivänä hoidossa, kun hoitaja sairastui Onneksi kohta on maanantai ja pääsee mini-uhmaaja testaamaan hoitajan hermoja vaihteeksi. Nyt yritän ryhdistäytyä, kunhan tuo arki alkaa rullaamaan niin ehkä jaksaisi jopa koneenkin avata välillä. 😉

Ja diagnoosi oli..

Tänään tosiaan oli toimintaterapeutin kanssa testien tulosten kuulenta ja jatkosuunnitelmien pohdinta kerta. Maria ei ollut mukana, vain minä ja Niko. Maria on ikäisiään motorisesti reilusti jäljessä. Hienomotoriikka on vahvempaa kun taas karkeamotoriikka on todella heikkoa.  Visuaalisesti tyttö on erittäin lahjakas ja se näkyy esimerkiksi palapelien teossa. Maria etsii muotoja ja värejä keskeneräisestä palapelistä ja päättelee palojen oikeat paikat. Hienomotoriikan osa-alueista piirtäminen sekä valmiiden kuvien värittäminen oli testipäivänä heikkoa, mutta niin se on kotonakin paikoiteillen erittäin huonon keskittymiskyvyn ja nopean hermostumisen vuoksi. Karkeamotorisiin taitoihin luetaan pallopelit, pyöräily ynnämuut. Maria ei ole halunnut kahtena viime kesänä edes kokeilla pyöräilemistä, kun päätti suorilta käsin etrei sitä osaa, jolloin ei myöskään edes yritä. Samoiten on myös kiipeily sohvaa korkeammille paikoille. Maria on tosin kyllä itse sanonut, että pelkää korkeita paikkoja eikä esimerkiksi uskalla laskea lähipuistossa olevasta liukumäkilinnakkeesta alas, vaan mielummin peruuttaa portaat alas. Keskittymisongelmatkin on suhteellisen laajat ja tuntoaistimuksissa ilmeni myös ongelmia. Ensimmäisellä kerralla kerroin terapeutille, että hiustenpesu  ja niinkin arkinen kuin pukeminen on ollut aina Marialle hankalaa. Maria turhautuu äärettömän helposti, mikä on vaikeuttanut kaikkea oppimista. Testissä, jota toimintaterapeutti teki Marian kanssa kahden viime kerralla, oli osio joka käsitteli koordinaatiota. Maria sai osiosta vain 3 pistettä, kun taas keskivertotulos saman ikäisillä (4v 3kk – 4v 8kk) olisi 20-25 pistettä. Tuntoaistimukset silmät peitettynä tuotti Marialle paljon ahdistusta, eikä kuulemma osannut nimetä yksinkertaisia tavaroita, joita tunsi iholla eikä osannut sanoa mitä ruumiinosaa esine kosketti.

Diagnoosiksi saatiin lievä aistiherkkyyshäiriö johon suositeltiin yksityisellä sektorilla toimivaa toimintaterapiaa. Puutteita oli sen verran paljon, ettei kunnallisella puolella Maria tule saamaan tarpeeksi apuja, jolloin mahdollisuus yksityiselle menemiselle olisi parhain mahdollisuus.

Helmikuun loppupuolella saadaan vielä erikseen yhteenveto tähän astisista käyntikerroista sekä tieto, milloin konsultoidaan psykologia raivokohtausten syiden selvittämiseksi. Toimintaterapeutti arveli ajankohdan olevan syksyllä, kun Maria täyttää 5 vuotta, jolloin voidaan paremmin löytää neuroottisiin sairauksiin viittaavia oireita ja käytösoireita. Mutta nyt ei auta kuin sinnitellä sinne ensi kuun loppuun tietoa, että saadaanko kunnalta palvelusetelit tuonne yksityiselle ja samalla tuosta psykologin arvioinnin ajankohdasta. Saimme onneksi ison kasan papereita, joissa on vinkkejä vanhemmille herkkyyslapsien ”käsittelyyn”, joilla voidaan ainakin yrittää helpottaa päivittäisiä rutiineja sekä toimia.

Apua saa, kun sitä vaatii

Koko 4,5 vuotta ollaan väännetty neuvolan kanssa enemmän ja vähemmän siitä, mikä on Marian kohdalla normaalia kiukuttelua ja milloin se on jotain tutkimisen arvoista. Ensimmäinen neuvolaterkka arvosteli mua äitinä, kun en saanut Marian kanssa imetystä onnistumaan, jonka vuoksi lapsesta tulee epätasapainoinen. Seuraava neuvolaterkka oli sitä mieltä, että onhan tyttö hieman herkkä ja tasaantuu iän myötä. Kolmas oli sitä mieltä, että voimakas uhma on vain meidän kuvitelmaa ja vaaditaan lapselta liikaa – se helpottaa iän myötä.

Nyt neljäs ja viimeinen terkka on ainut, joka on ottanut meidän huolen tosissaan, etenkin silloin kun puhuin hänen kanssaan käytösongelmista, jotka voimistuivat Nikon kuukauden Helsingissä olon aikana. Juteltiin neuvolalääkärin kanssa ja hän yhtyi myös tuohon temperamentin voimakkuuteen. Ei kaikkea voi laittaa uhman piikkiin, etenkään kun sitä on jatkunut voimistuen jo reilu vuoden ikäisestä. Saatiin sitten lääkäriltä ja neuvolaterkalta lopulta syksyllä 4-vuotis neuvolassa kehotus varata toimintaterapeutille sekä lasten psykologille arviointiajat, jotta saadaan selvitettyä, mikä tässä kuviossa mättää. Meillä päin kun nämä tahot ovat erittäin ruuhkautuneet ja tavoitella sai lukuisia kertoja jättäen soittopyyntöjä, tavoitin psykologin ensimmäisenä. Kerroin hänelle tilanteen tiivistetysti ja että neuvolasta olivat terveydenhoitaja sekä lääkäri suositellut. Päädyttiin ratkaisuun että konsultoidaan molemmat tahot samalla käynnillä, ettei mun tarvitse montaa kertaa sama kertoa ja Mariallekkin olisi täten helpompi ja vähemmän stressaava tilanne. fullsizeoutput_3c5

Jatka lukemista ”Apua saa, kun sitä vaatii”

Enkeleitä, onko heitä?

Äiti, kuka tuossa kuvassa on?

On kysymys, jonka kuulen Marian suusta aika ajoin samalla kun osoittaa kehyksessä tai kädessään olevaa kuvaa. Äidistäni ollaan Marian kanssa paljon puhuttu, ja miksei puhuttaisi jos lapsi haluaa. Maria ei ole tyhmä. Hän tietää, ketä tarkoitetaan kun Nikon kanssa pohditaan että miksi tuo temperamentti piti ottaa kipinää äidistäni, ihan kuin mun omassa ei olisi jo pelkästään lapsella kestämistä. Maria tietää, että kun puhutaan mun äidistä, on hän joku tärkeä ihminen jota ei näe, mutta hänestä on kuvia. Pappalassa puhutaan syrjässä, ei avokin kuullen. Se hämmentää lasta. Puhutaan ihmisestä, josta ei jossain tilanteissa puhuta. Jotkut alkavat kyynelehtiä nähdessäänn Marian.

Eräänä iltana joulupyhien aikaan katsoimme Marian kanssa Leijonakuningasta dvdltä. Kaikki elokuvan nähneethän tietää, että Simban isä kuolee ja Simba jää suremaan paljon. Maria sitten mun yllätykseksi kysyi, että miksi Simban isä kuoli, koska nyt Simba on surullinen. Se mykisti mut. Miten sellaiseen vastaa, kun lapsi yhtäkkiä ajattelee asian niin monimuotoisesti. Sanoin sitten hetken asiaa mietittyäni, että Simban isän oli aika lähteä enkeliksi. Tähän Maria sitten reagoi: ai menikö Simban isä enkelimummon luokse pilvelle? Täytyy myöntää, mulle tuli tippa silmäkulmaan. Ylipäätänsä äidistä puhuminen on edelleen äärettömän rankkaa henkisesti ja sitten kun kuulet tyttäresi miettivän noinkin syvällisesti, ja muistavan että hänellä on mummo – jota ei koskaan tule näkemään, sai mut herkistymään. Siellä on nyt Mufasa äidin ja isopappojen kanssa.

fullsizeoutput_39e

Olen hautuumaalle vienyt Marian yhden käden sormilla laskettavan määrän, koska eihän siellä ketään ole, pelkkä ylihinnoiteltu kivi jossa tietoja. Mulle siellä on, sinne on äiti arkussa laskettu ja ei se sieltä mihinkään katoa. Se on symbolisesti tärkeä paikka mulle ja veljelleni, miksei se saisi olla lapselleni? Mulle oli tärkeää päästä lapsena pappanni haudalle isäni mukana, koska se oli ainut paikka missä saatoin jutella papalle. En ollut pappaani ehtinyt koskaan nähdä, joten tilanne oli silloin sama mikä Marialla nyt.

Mutta onko niitä enkeleitä? Meille niitä on. Mulle Marian tulo oli merkki – äiti on päässyt perille ja kaikki olisi vihdoin hyvin. Vaikka lapsettomuuttakin epäiltiin, niin se oli kohtalo joka määräsi kaiken menevän näin. Marialla ja Mialla on nyt maailman paras mummo turvaamassa siellä pilven päällä, kun kohtalo saneli asian näin.