Elossa

Milloinkohan viimeksi on blogi auennut, en edes muista. Viimeisin vuosi on ollut niin kiireinen, että läppäri pysynyt aikalailla kiinni ja oikeastaan kaikki tallin ulkopuolinen elämä on ollut täysin sivussa. Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut todella isoja muutoksia. Vaikka ne omalla tavallaan harmittaakin, mutta välillä on tehtävä hieman itsekkäitäkin valintoja kun kyseessä on oma ja perheen jaksaminen.

Pistin tallin kiinni. Toistaiseksi, ehkä jatkan joskus muualla tai sitten en jatka. Päätös oli muhinut jo pidemmän aikaa omassa päässäni ja Nikokin sai lopullisesta päätöksestä tietää vain vajaa kuukauden ennen ovien sulkemista. Tässä on nyt reilu pari viikkoa oltu ”normaalissa” arjessa – tätäkö se on? Olo on kovin toimeton, mutta onnellinen. Lapsille, parisuhteelle, ystäville ja kodille on enemmän aikaa. Ja ennen kaikkea Petterille.

Alman ylläpitosopimus päättyi. Tämä oli kanssa sellainen päätös, että parempi kaikkien kannalta. Alman tarkoitus oli olla Petterille seurana omalla tallilla ja nyt kun laitoin pillit pussiin, tuli jo silloin eteen pohdinta mitä tapahtuu mummolle. Olisin voinut ottaa Petun mukana nykyiselle tallille, mutta mitä järkeä tuoda täysin seurahevonen seisomaan talliin misssä käytännössä kaikki treenaa ja kilpailee. Ja kun kyseessä keskikokoinen talli, niin kuhinaa riittää joten olisiko ollut vanhalle hevoselle stressaavaa saati ylipäätänsä sopiva paikka. Joten etsin Almalle toisen paikan, missä pääsi laitumelle maalle muiden sennuikäisten seuraan. Nyt vain mummon tilanne on taas muuttumassa, kun yp-soppari lopetettiin.

Mutta mitäs Petulle kuuluu? Muutettiin uudelle tallille puolihoitopaikalle noin kolme viikkoa sitten. Uuteen arkeen on totuteltu hiljalleen ja koitettu saada herraa hieman pyöristymään. Petu kuivui parina viimeisenä kuukautena todella paljon ennen muuttoa ja alkoi oireilla mahaansa jonkin verran, jonka vuoksi treenipäiviä on lisätty maltilla ja heinää saanut nassuunsa muutaman kilon enemmän mitä normaalisti. Kunnon kenttä on herättänyt mussa ihan valtavan motivaatioryöpyn, mutta hiljaa hyvä tulee! Petulla käy vuokraaja kerran viikkoon tekemässä sileällä hommia, estekuski käy hyppäämässä noin joka toinen viikko yhtenä päivänä ja muuten liikkuu mun kanssa maasta ja selästä monipuolisesti. Nyt kun on kunnon maastotkin, niin kyllä kelpaa! Kävinpä myös ensimmäistä kertaa herran kanssa kouluvalmennuksessa vaikka aluksi meinasin tulla katumapäälle ja perua koko valmennuksen, kun tuntui että mennään vaan munaamaan itsemme sinne. Kaikkea muuta, Petu sai kehuja hyvästä liikkumisesta ja työmoraalista, mulla nyt oli hieman istunnassa hiomista mikä nyt ei mikään ihme ollutkaan, kun viimeisen vuoden aikana vaihtelevalla menestyksellä ehtinyt ratsastamaan kunnolla ja eipä ne pohjatkaan mitkään parhaat ollut ja tila loppui nopeasti kesken. Ehkä me päästään starttaamaan ensi kesänä jonkilaiset pikkukisat valkoisten aitojen sisäpuolella, jos kaikki menee hyvin ja Petu pysyy terveenä. Kivasti sain lisää työkaluja Petun eteenpäin viemisen tueksi ja ohjeet mihin keskitytään nyt. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Ps. Kannattaa laittaa meidän instagram seurantaan ( anndetiask ), päivittelen etenkin Petun hyppytreenejä paljon storyn puolelle. 😉