Täältä tulee taas ahaa-elämyksiä. Oon kironnut monesti, etenkin mielessäni sitä etten pysty rentoutumaan Ressun laukassa oikeassa kierroksessa, kun tuntuu että me ponin kanssa kaadutaan. Tämä tosin jo heijastui Topin kanssa, mutta valmennuksessa se saatiin hiottua kuntoon ainakin sillä kerralla. Tiedän että istun sisäkylki (oikea) myyryssä, kun taas vasempaan kierrokseen pystyn istumaan suorassa ja rentona.
Tiistaina Ressu oli todella vahva oikeassa kierroksessa, aivan sama oli missä askellajissa mentiin. Järven puoleisella lyhyellä sivulla alkoi ohjiin painaminen ja laukassa tämä korostui ihan kunnolla. Vasen lapa pellon toisella puolella eikä pohjeavut mennyt läpi mitenkään päin, koko oikea kylki kippuralla purtiin ohjaan kiinni ja vauhtia mutkasta lisää. Pidätteistä vain lisää palkometrejä nenään ja lopulta kuskin ärähdyksestä tajusi lopettaa kaahottamisen. En siis hyväksy Ressulta moista, vaan näissä tilanteissa aina raviin rauhoittumaan, mutta tällä kertaa ei siitä tullut yhtään mitään. Raviin kun päästiin siitä kaahotan maailman tappiin saakka moodista, oli sekin sellaista pelkään kaikkea ja teen metriloikkia sivulle kavalettien kohdalla ja kyttään varjoja maassa. Kyllä se siitä asettui, kun tarpeeksi jämpti oli ja hetkellinen rauha saavutettiin laukassa. Tähän oli hyvä lopettaa.
Loppuviikolle mukaan lukien tämän päivän, päätin ottaa käyttöön raippakuurin. Ei siis mitään hakataan hampaat irvessä, vaan pidetään se vain mukana koko ratsastuksen ja napautus tarpeessa. Kyllä huomasi ponin fokuksen, kun raippa oli siellä lähellä koko ajan, eikä tallissa. Ressu inhoaa raippaa, ja pelkästään sen nähdessään tulee pyllyyn vauhtia – käyttämisestä tarvitse edes sanoa miten siinä tuppaa käymään. Tänään kyllä taas sen raipan läsnäolon huomasi. Alkuun kytättiin ja sekoiltiin minkä kerettiin, painettiin ohjille ja pienen pieni napautus raipalla pyllylle sikailun alkaessa – kuin taikaisku joka toi Ressun takaisin maanpinnalle ja keskittymisen töihin.
Laukassa keskityin oikein kunnolla ongelmakohtiin eli lonkat itsellä auki, liikkeenmyötääminen istunnalla ja käsi ei saa jäädä passiiviseksi jököttämään paikalleen, vaan tekee mitä pitääkin. Aina kun lapa karkasi, ulkopohje kiinni ja huomio suoraan ulko-ohjaan. Sisäohja sai olla lähes lörpällään, mutta pohkeen piti olla kiinni ja sisäavuilla vaikutin vain kun oli tarve. Muutos oli huomattava, kun pystyin kerrankin rauhoittumaan selässä, ja siirtymään laukan sisällä helpommin. Nopeasti myös kulmasta kaahottamiset loppui, kun ulko-ohja ei unohtunut mihinkään ja sisäohjalla haettiin asetusta sinne minne piti, eli ympyrällä pysymiseen. Hankalinta tässä vaikean kierroksen ongelmien korjauksessa on se, etten näe meitä mitenkään ulkopuolisen silmin, kun kuvaajia tms ei ole jonoksi asti, joten joudun tukeutumaan mielikuviin ja tunteisiin mitä on tullut jos vaikka Niko on ollut tallilla mukana. Hitaasti mutta varmasti.
pilvilinnoja.com 