Nyt saa riittää tämä soutaminen ja huopaaminen. En pysty asettumaan paikoilleen, aina joku puoli kärsii joten päätin pitkän, todella pitkän harkinnan jälkeen siirtyä wordpressiin. Kahden blogialustan pyörittäminen kuihdutti kirjoitushaluja, toinen aivan täynnä mainoksia jotka hidastivat käyttämisen epämiellyttäväksi ja toisen muokkaaminen on vain pelkkää koodien pyörittelyä, jota en vain jaksa tehdä. Kuten varmaan huomasitkin, olen siirtänyt koko bloggerin historian tänne. Lilyn postauksia uudelleen julkaisen tärppeinä silloin tällöin, tavoitteena kuitenkin olisi saada kaikki ”teemapostaukset” saman katon alle.
Kun on blogannut vuodesta 2011, sitä alkaa uskomaan jo itseään että mitä oikein haluaa ja missä sitä haluaa suorittaa. Lily oli hyvä, kunnes se muuttui aivan liian kaupalliseksi. Blogger on jees, mutta tönkkö. Joten nyt on jälleen blogit yhdessä, paremmalla motivaatiolla ja jaksamisella – mutta edelleen siihen tahtiin, kun se hyvältä tuntuu. Väkisin vääntämällä ei tule yhtään mitään.
Kertokaa ihmeessä palautetta, risut ja ruusut.