Ristiäiset 15.8.2015

Niin kamala stressi yhdestä tilaisuudesta, joka meni kuitenkin paremmin kuin hyvin. Vieraat sanojensa mukaan viihtyi, vaikka tämä meidän mökki on kuin sauna niinkuin aina aurinkoisella kelillä. Juhlat oli intiimit, kotona pidetyt joissa oli vain enot, kummit, isovanhemmat ja Marian kummit paikalla. Ja pappi tietenkin. Muksuja oli huushollissa kaikenkaikkiaan 6 ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kaksi on meille enemmän kuin simppeli luku, oli aikamoinen hulina! 😀

Mutta mikä tuli vauvalle nimeksi? Juuri kun ehdin keksimään, että Grumpy Baby kuvaa meidän pimpulaa paremmin kuin hyvin, päästäänkin jo kutsumaan neitiä nimellä Mia.

Oltiin sitten äidin, isän tai papan sylissä – aina mutruttaa! 😀

Maria osasi onneksi käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla – ei huudettu eikä mesottu, vaan oltiin nätisti joko vierellä tai sylissä. 🙂 Reippaasti osasi myös kuivata kasteen jälkeen siskon hiukset liinalla, se taisi olla isonlikan mielestä koko tapahtuman hauskin osio. 🙂

Mariakin jo iso prinsessa ❤
Kakkujen loppukoristelu
Parempi sinkoiluasu 😀

Vaikka aamu oli katastrofaalinen, oli juhlat onnistuneet. Kaikki viihtyivät ja molemmat pimut sammuivat kuin saunalyhdyt illalla. 🙂

Nikon koristelema voileipäkakku, kyllä siitä hyvä koristelija tulee vielä 😀
Juustokakut

Erään vieraan sanoja lainatakseni: ”Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi” Kakut loppui sopivasti, yleensä jää kauheasti yli, kahvia meni monta pannullista ja muksut veti jäätelöä kuin hullut. 😀

Nyt hetki huilataan ja sitten alkaakin Marian juhlien järjestäminen. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s