Kuka kirjoittaja oikeasti on?

Tänään pyörittelin mielessäni niitä miljoonaa postausehdotelmaa, mitkä siellä pyörii mutta tuntuu ettei niiden siitä hännästä saa kiinni. Yhtäkkiä sitten totesin Nikolle, samalla kun oltiin valmistautumassa kauppaan lähtöön, että pitäisikö kirjoittaa itsestäni laajemmin, syvällisempi postaus? Ideana se, että minkälaisena ihmisenä pidän itseäni, esimerkiksi minkälainen ystävä koen itse olevani, millainen äiti, vaimo ja tytär. Tai miksei vaikka pikkusisko! Mutta ideana kannattelen sitä, minkälaisena ihmisenä itseäni pidän ja minkälaisena ajattelen muiden minua pitävän.

Tyttärenä olen vanhempiani kunnioittava ja arvostava, ainakin olen yrittänyt. Rakastan omaa ”pientä suurta” perhettäni, joka koostuu nykyään vain isästä, isoveljestä sekä 2 isosiskopuolesta -ja veljestä. Toisinsanoen meitä olisi kaiken kaikkiaan 6 sisarusta, onneksi ei koskaan asuttu kerralla saman katon alla. 
Niinkuin varmaan monesti täällä blogin puolella on tullut selväksi, mulle oman isäni mielipide on todella tärkeä. Mun omassa maailmassani isäni on sankarini, se reilu aikuinen isossa pahassa maailmassa. Tosin isäkään ei aina ollut reilu eikä kyllä sankarikaan, mutta isä opetti anteeksiannon tärkeyden, äiti anteeksipyynnön. 
T:n kanssa addressien luku äidin muistotilaisuudessa 18.06.2011
Pikkusiskona olen ollut vähän joko tai. Välillä oikein unelma ja sitten myös se kunnon terroristi, joka keskimmäiseltä isoveljeltä pölli tupakkaa salaa, ja jonka kyllä T tiesikin muttei koskaan äidille siitä sanonut. Vanhinta veljeäni olen aina katsonut ylöspäin, J on ollut esimerkki, minkälainen haluaisin olla aikuisena. Yleissivistynyt, ehkä hieman omassa maailmassaan elävä, eikä kovinkaan näkyvä persoona. Siinä epäonnistuin, jos niin voi sanoa, koska olen enemmänkin T:n kanssa samanlainen. Tuttujen kanssa täysin vapautunut, mutta vieraiden seurassa varautunut ja sanojaan miettivä. Tässä suhteessa kaikki 3 isoveljeäni ja minä ollaan samanlaisia. Myhäillään omassa pikku nurkassa, omalla porukalla ja mietitään mitä tehdään, mitä sanotaan ja kelle sanotaan. Toisinsanoen ollaan tilanne-ujoja – kaikki neljä. 🙂
Siskojen kanssa vietin enemmän aikaa nuorempana, kun äidin ja isän eroprosessi veivas edes takaisin. Siskot katto mun perään koulupäivien jälkeen jos isällä meni töissä myöhään ja äitillä oli pitkä päivä. Olin ne muutamat tunnit sitten isän asunnolla siskojen kanssa, kunnes mua 2 vuotta vanhempi E pääsi koulusta.
Monesti on harmittanut, etten ole päässyt siskojen kanssa luomaan samanlaista suhdetta kuin velipuolien (T&J) kanssa.
Ystävänä olen kasvanut ylöspäin. Edelleen olen huono hankkimaan kavereita, koska en uskalla luottaa kehenkään, paitsi niihin jotka olen tuntenut vuosia. Tästä erittäin hyvä esimerkki on Marian kummit. S:n olen tuntenut jo ennen päiväkotia ja H tuli kuviohin ala-asteella. Sillä tiellä ollaan, vaikka riitoja ym on ollut mutta meidän välillä molempien kohdalla on juurikin se, ettei me arvostella toisiamme! Hyväksytään ne viat ja hyvät puolet sellaisena kuin ne on, eikä aleta jauhamaan p*skaa kylillä, kun se teki sitä ja se teki tätä. 
Se, että olen kasvanut ystävänä, niin sen on varmasti moni pidempi aikainen huomannut. Sanon kaiken välillä turhankin suoraan, mutta sillä pystyn puolustamaan ja torjumaan sen muun jauhannan, mitä musta ne ”kaverit”  levittelee, en välitä. Ennen takerruin menneisyyteen, nyt keskityn tähän hetkeen ja tulevaan. Siksi kummipäätöskään ei ollut vaikea, eikä etenkään kaasopäätös. Ne paikat saa vain ne, jotka on sen ansainnut.
En mielistele ketään. Vihaan sitä piirrettä ihmisissä, että tunnetaan 5 minsaa ja ollaan heti kuin oltaisiin tunnettu 10 vuotta. Ei, en lähde tähän ollenkaan. Haluan tutustua rauhassa ja seurailla tilanteita hieman taaempaa, kuin sännätä samantien tilanteisiin. Tämä on syy, miksi musta on helppo levitellä juoruja kylillä. 😉
Mutta ne, jotka koen ansaitsevan ystävyyteni, saavat kunnioittavan ja reilun ihmisen. Haluan tietää, mitä ystävilleni kuuluu ja miten töissä/koulussa menee. Tykkään kuunnella huolia ja olla tukena. Annan omia mielipiteitä asioihin, jos niitä kysytään. 🙂

Bailabaila 22.01.2010
Vaimona yritän olla rakastava, helposti lähestyttävä sekä kuunteleva. Mutta ainahan sitä voi yrittää, koska suunnilleen joka toinen päivä olen kunnon bridezilla, vaikka häitä tansittiinkin jo 1,5 vuotta sitten. 
En ole se helpoin vaihtoehto, tulinen luonne sekä kiihtyvyys nollasta sataan kestää vain yhden sadasosa sekunin, joten tähän voisi sanoa että Nikolla on erittäin nopeat refleksit tai kaiken kestävä ärrimurrivaimo-kilpi?
Haluan olla mieheni paras ystävä, se joka kuuntelee ja on läsnä silloin kun eniten tarvitsee ja joka ei tuomitse. Mielestäni tässä olen onnistunut. Meillä on parisuhteen aikana ollut todella monta koetinkiveä, mutta jokaisesta ollaan selvitty – yhdessä! Oli se mitä tahansa, lyödään viisas ja vähemmän viisas (mun) päät yhteen ja rinta rottingilla kohti onnistumista tai epäonnistumista. Vaikka mulla onkin joku ihmeen tarve saada napista Nikolle siitä, ettei se pikku myy-kahvikuppi ole millilleen oikealla paikalla, niin hän ei ala vääntämään tappelua tästä. Se menee vain korvasta sisään, toisesta ulos ja toteaa yleensä että mene tekemään itse paremmin jos ei kelpaa. 😉 Ehkä tämän meidän molempien puolelta tuleva rehellinen ja asiallinen suoruus on meidän avioliiton punainen lanka? 
Ja onneksi Niko on erittäin rauhallinen, koska nyt siitä on tulossa se ärrimurri kun musta se lauhkea lammas. 😀 Jos jotain unohdin, voi Niko tähän kommentoida itse, kun käy aina lukemassa nämä tekstit. Mun oma kriitikko! 🙂
Äiti oli saanut uuden lelun, ja pitihän sillä isukkia kiusata 😉 16.12.2011
Äitinä rakastava mutta rajoja ylläpitävä. Haluan, että tyttäreni kasvaa järkeväksi, muita kunnioittavaksi ihmiseksi, joka ei pyöri narkkari-porukoissa tai muutenkaan tee tyhmyyksiä. En halua tehdä samoja virheitä, mitä äitini teki mun kanssa mutta sen viereisen polun kulkeminen on vaikeampaa kuin koskaan kuvittelin. Vaikka Marialla on ollut kehityksessä hidasta nousua ja syytin itseäni siitä ensimmäiset puoli vuotta, ei tytöllä ole hätää. Se on Marian tahti kasvaa!
Emme halua Nikon kanssa kasvattaa Mariaa pumpulissa. Kuhmut ja kopsahdukset kuuluvat meillä päivittäiseen elämään, ja jos pipi tulee niin kyllä se puhalletaan pois. Tyttö on siinä iässä, että harjoittelee täysillä kävelemistä joten muksahduksia tulee ja ylisuojelevalle äidille tämä on aina sydämen kurkkuun pomppimista. Pelko että jotain peruuttamatonta sattuu, jyllää koko ajan mielessä. Haluan meidän lapselle turvallisen ympäristön kasvaa, mutta eipä noita kulmia ja ovia ruveta irrottelemaan sen takia, että on mukamas kivaa kontata pää edellä niihin. Höpsö tyttö.
Elän joka päivä Marialle täysillä. Haluan että likka tulee pärjäämään koulussa, ystävyyssuhteissa, koko elämässään. Haluan lapseni olevan onnellinen joka päivä!
Isän avovaimon 50v-juhlissa 30.03.2013
Yhteenvetona voin sanoa, että haluan ja yritän olla kaikille reilu ja anteeksiantavainen. Joitakin asioita ja ihmisiä en hyväksy enään ollenkaan elämääni, mutta siihen on painavat syyt. Mutta ne, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä, veljeni E, T ja J, isäni, Niko, Maria, H & S. Heiltä en salaa mitään ja he eivät elämästäni katoa. Heille olen se sama ihanaärsyttävä ihminen, joka ei heistä luovu! Nämä ovat ihmisiä, jotka pitävät mun jalat maan tasalla ja järjen päässä. Kiitos! ♥

4 vastausta artikkeliin “Kuka kirjoittaja oikeasti on?”

  1. Ollaan me kavereita, ei vaan nykyään paljoa jutella tai olla yhteyksissä. Välillä, mutta harvemmin kuin muiden ystävieni kanssa. 🙂 H:n ja S:n kanssa soitellaan päivittäin, mutta hänen kanssaan nykyään ehkä kerran viikkoon, jos silloinkaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: