Kissa #3 – Vili

Vili on meidän perheen adoptiolapsi. Tämä pieni hopeanvärinen karvaturri tuli ystävältäni n.4 kuukauden ikäisenä, alkuun hoitoon mutta jäikin meille sitten asumaan kun ystävälläni ei ollut aikaa eikä jaksamista oikein sitoutua kissanpentuun. Ja minähän sen tiedän, että kissalla pentuaika ja koko ajan lähenevä ”uhmaikä” joka jokaisella meidän pojista alkoi 8kk:n ikäisenä ja loppuu sitten joskus, on erittäin raskasta aikaa. Kissa kokeilee rajojaan aivan jokaisessa asiassa ja siinä on monella hermot aika tiukassa.

Vili 8.10.2011

Vilin historia on aika suuressa pimennossa. Tiedetään, että on syntynyt kesäkuussa 2011, mutta tarkkaa päivää ei ole tiedossa, joten me aina pidämme Vilille synttäreitä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. 🙂 Vili oli erittäin arka ja ei kyllä juurikaan ihmisiin luottanut. Huomiota kerjäsi jatkuvasti, mutta pään alueen koskettaminen oli ehdoton ei, niinkuin myös lavat ja kaulan alue. Tässä vaiheessa jo arvelin, että Vili on hankala tapaus kasvattaa, koska luottamus ihmiseen on olematon sekä historia tuntematon. Mutta Vilillä oli myös erittäin huono käytöstavat… Varasteli pöydältä juustosta kananmunankuoriin sekä saattoi mennä hakemaan suoraan ihmisen lautaselta, samalla kun ihminen itse söi. Tälläinen käyttäytyminen on kissalle tyypillisintä, kun rajoja ei ole asetettu jo pennusta lähtien.

Vilin alkuajat, aina sohvan alla..

Pienet päikkärit sohvalla maman ollessa turvana 🙂 15.12.2011

Vilillä kesti todella pitkään sopeutua meille. Ensimmäiset kuukaudet meni siinä, että kirjaimellisesti asui sohvan alla ja teki sinne myöskin tarpeensa. Eikä asiaa auttanut meidän suuri egoinen Lumo, joka teki Vilin olosta entistä tukalamman. Nöpö otti Vilin pienen uhmaushetken jälkeen tassujensa suojaan ja yritti joka päivä rohkaista Viliä pois sohvan alta.. Ne harvat hetket kun Vili ei piilossa ollut, oli vain sillon kun oltiin vain minä ja Niko kotona sekä Lumo nukkumassa. Tästä aloitettiin kuntouttaminen, joka on kestänyt huimat 2,5 vuotta, mutta ovat olleet erittäin antavaisia kaikille osapuolille vaikkakin todella rankkoja. Karvoja on lentänyt, verta kirjaimellisesti vuotanut kaikilta (Maria pois lukien) mutta tähän nykyiseen tilanteeseen ollaan jatkuvasti tähdätty – Vili voi elää normaalia kissan elämää meillä kahden muun kollin kanssa ja saa välillä testata painikykyjä ja rohkeutta. Lumo on nykyään se, joka saa selkäsaunaa aika rajustikkin. 😉

Uutta lelua tarkastelemassa 17.12.2011

Vili on nykyään luonteeltaan todella ihmisrakas iso poika, joka tosin on ihan maman pieni mussu. Tulee syliin ja kehrää erittäin kovalla voluumilla. Harvemmin suostuu menemään vieraiden ihmisten lähelle, mutta perheen kanssa Vili on ihan elementissään, rohkea kissa joka on päässyt yli vaikeista ajoista. Kova poika painimaan Nöpön kanssa, mutta tällä tavalla Vili on saanut todella paljon rohkeutta kohdata Lumo ilman pelkoa ja tukkapöllyä. 🙂
Vili on myös Marian ”oma kissa”, leikkivät milloin pallolla ja milloin rusettinauhalla ym keskenään ja Vili jopa antaa Marian välillä retuttaa turkista ja Vili vain tassulla taputtaa käsille, kun riittää. Vili ei koskaan ole käyttänyt kynsiä Mariaan, eikä varmaan tule käyttämäänkään, kun ovat niin hyviä kavereita keskenään. 🙂

Nöpön kanssa ulkoilemassa 3.3.2012

Päikkärit Marian syöttötuolissa

Ensiesiintyminen leipäkorissa. Nykyään leivät muualla, koska kori on Vilin pesä 🙂

Vili iso poika 🙂

Mikäs siellä kaapissa makoillessa.. 😀

Jos Vili olisi ollut ensimmäinen kissa, en todennäköisesti olisi pärjännyt. Kissoja ollut kotona aina, mutta jokainen on omalaatuinen jolloin myös luonteenpiirteissä on eroja. Kaikki tietotaito, mitä olen itseeni imenyt omien kissojen kautta sekä kokemusten, ohjelmien ja kirjallisuuden kautta, ovat auttaneet viemään Viliä eteenpäin. Lopputuloksena reipas, ihmisläheinen kissa joka ilmaisee mielipiteensä erittäin selvästi. Lähtökohdat kun oli mitä oli. Vili on antanut todella paljon meille, myös Marialle ja tulee vielä antamaan. Meiltä Vili saa sen loppuelämän kodin, mitä kukaan muu ei ole tarjonnut. Vilin tulosta reilu 2 vuotta, ja nyt viimeisen 7 kuukauden aikana on oppinut ymmärtämään, ettei häntä hylätä vaan saa olla meidän kanssa niin kauan kun henki pihisee pojalla. 🙂 Ja jos minulta kysytään, se henki pihisee monen monen vuotta vielä. 🙂

Täältä pääset lukemaan aikaisemmat esittelyt.
Nöpö
Lumo