Heti näin alkuun – pahoittelen pitkää postaustaukoa! Ollut niin paljon tekemistä, etten ole yksinkertaisesti vain ehtinyt käydä kirjoittelemassa.. Päivät mennyt tässä viime viikon aikana niin nopeasti ja tekemistä ollut aivan liikaa. Marialla oli synttärijuhlat viime lauantaina ja neuvola maanantaina. Reilu kilo oli likalle tullut lisää painoa ja pituutta oli tullut sitten reippaammin. Painonnoususta vähän huolestui, kunnes pituus otettiin. Luusto kehittynyt niin paljon, jonka takia se painoa tullut vähemmän. Myös se, että Maria on ikiliikkuja joka ei pysähdy ollenkaan, ellei telkkarista tule mainoksia tai ole nukkumassa.
Synttärijuhlatkin meni todella hyvin, perjantaista sunnuntaihin kävi vieraita. Onneksi jaottuivat kummasti monelle päivälle, niin ei tyttökään vierastanut ketään. 🙂 Paljon sai lahjoja, mm. laulavaa koiraa, palapelin, kirjan, nallen, palikkalaatikon (tietyn muotoinen palikka tietystä kolosta) jne.
Eniten ehkä aikaa kaiken muun ohessa on mennyt tallilla. Tallivuoroja on ollut toodella paljon ja siihen pitänyt jotenkin yrittää saada ratsastuspäivät mukaan. Monena iltana oon ollut vasta 8 jälkeen kotona.. Mutta toisaalta, olen ns. ”palkallisena” tallilla hommissa ja sitten Topin kanssa ratsastus on harrastus.
Mutta se, mikä on pitänyt mielen virkeänä on, että se vanha herra alkaa kulkemaan oikein päin!
Nyt olen käynyt ratsastamassa parin viikon ajan 3x viikko ja tänään vasta nousi laukat! Voi sitä onnen määrää, kun se jääräpäinen suomipoika päätti luovuttaa temppuilun suhteen ja nöyrtyi tekemään mitä pyydetään. Alkuun ensimmäinen viikko meni siihen, että testailtiin molemmin puolin kummalla on lujempi tahto. Minähän sen kisan sitten voitin. Seuraavat haasteet tuli siinä että kumpi sanoo mihin suuntaan, missä vauhdissa ja mistä kohtaa kenttää mennään. Sekä ne hemmetin pukittelut… Sen tappelun voitin torstaina.
Tänään ratsastin 1,5 tuntia kentällä ja lopputulos oli oikeesti todella mahtava! Tajusin, miten Topia periaatteessa pitää ratsastaa, jotta kulkisi kevyesti ja herkästi pienellä pohjeavulla. Raippaa tarvinnut ensimmäisen puolituntisen jälkeen ollenkaan! Oon vaan niin onnellinen, että löytyi itselle sopivan tulinen sekä temperamenttinen hevonen ratsastettavaksi. Ehkä oon vaan aina tarvinnut sellaisen, joka ei nöyristele turhaan vaan pistää tekemään töitä sen eteen että yhteinen sävel ja hyvä tekemisen meininki löytyy.
![]() |
Topi 26.9.2013 |
![]() |
♥ 26.9.2013 |