Maria 1v!

Synnytyssalilla kun oli saatu paikat kursittua, tyttö ruokittua ensimmäisen kerran sekä levätty pää selväksi siitä hullunmyllystä lähdin hoipertelemaan suihkuun ja Niko otti Marian siksi aikaa. Suihkusta kun selvisin, maailman kaunein näky odotti. Hoitaja aamupala-tarjottimen kanssa näytti houkuttelevalta, mutta Niko ja Maria. Huomasin, miten tuoreen isän ja pienen nykerön välille oli syntynyt niin vahva ja katkeamaton side, kun nukkuivat nojatuolissa, tyttö isänsä rintakehää vasten. 

Siinä mietittiin kätilön, kätilöopiskelijan sekä hoitajan kanssa että miten saadaan Niko herätettyä niin ettei säikähdä. Eikä sitä harmonista tilannetta olisi edes halunnut keskeyttää. 

Aamupalan jälkeen lähdimme sitten kävelemään osastolle, ihme kyllä pystyin kävelemään vaikka jalat tutisi ja heikotti. Hetken siinä oltiin perheenä ihailemassa sitä pienen pientä olentoa, joka oli asustellut mahassani. Oli vain niin vaikea tajuta, että meillä oli vauva. Myöhemmin Niko lähti kotia valmistelemaan paikkoja kotiutumista varten, vaikka pari päivää jouduttaisiin tytön kanssa sairaalalla olemaan, mutta olin niin väsynyt että halusin levätä. 

Ensimmäiseksi tietenkin piti osastolle päästyämme soittaa isälleni, että nyt se 6. lapsenlapsi tulla tupsahti. Tuoreille kummeille piti myös ilmoittaa, että tyttö syntyi terveenä. Marian sylikummi meni onnesta soikeaksi, voi sitä kiljumisen määrää, kun kuuli että hänen ensimmäinen kummilapsi oli maailmassa. Toinen kummitäti oli käynnistyksessä juuri silloin, jonka takia ei päässyt katsomaan heti.

Päivät osastolla meni todella hitaasti. Niko kävi kerran päivässä, mutta vietti silloin kerralla enemmän aikaa meidän kanssa. Kissat ja paikkojen kuntoon laitto työllisti niin paljon kotona. Ensimmäisen päivän ja yön olimme huoneessa kahdestaan, Oli niin vaikea tottua ajatukseen, että olisi herättävä kolmen tunnin välein syöttöpuuhiin. Maria oli pari kertaa asiasta eri mieltä, olisi mielummin nukkunut kuin herännyt kesken kaiken syömään. Monesti nukahtikin kesken ruokailun rinnalle. 

                                                                                                                                                                                                                                                                                            Seuraavana päivänä alkoi imettämisongelmat. Maria ei meinannut imeä kunnolla, koska otetta ei meinattu saada toimimaan. Hoitajien kanssa kokeiltiin tyynyjä, kyljellään oloa ym mutta jotenkin ei meinannut onnistua. Onneksi sitten löydettiin keino, millä tyttö sai pöperöt ja äitillekkin se olisi mukavempaa. Maria oli kuin vampyyri, meinasi monesti itku tulla siitä kivusta! Onneksi tiesin, että Nikolle pystyisin asiasta puhumaan vapaasti ja että hän ymmärsi miten stressaavaa se oli. Odotin myös vieraita, mutta isäni ei uskaltanut tulla kun halusi varjella pientä kaiken maailman pöpöiltä (vainoharhainen) ja anopilla oli flunssa, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää ja sallittavaa jättää tulematta. Toisin sanoen olin paljon yksin sairaalalla. Onneksi pystyin pitämään yhteyttä ystäviini mm facebookin kautta sekä soittelemalla. 

Alkuyöstä saimme sitten huonekaverin, jolla oli ehkä maailman kovaäänisin vauva! Marian kanssa sitten nukuttiin tunnin pätkissä, kun naapurin vauva valvotti. Ymmärtihän sen, toiset ovat kovaäänisimpiä kuin toiset. 🙂

Torstai-aamuna oli lääkärintarkastus Marialla. Kaikki oli tytöllä hyvin ja lääkärisetä totesi, että pääsisimme lähtemään kotia, kunhan oli tyttö kylvetetty ja äiti tarkistettu. Oli niin outoa, kun sai soittaa Nikolle että alkaa järjestämään meille kyytiä kotiin! 

Muutama tunti meni, niin hoitaja toi kaikki Marian paperit ja minulle yhteenvedon synnytyksestä. Sitten se koitti, Marialle omat vaatteet päälle ja kotiin. 

Saatiin heti ensimmäinen vieras, hyvä ystäväni Tomi tuli Nikon kanssa meitä hakemaan ja jäi kahville ihastelemaan tyttöstä. 🙂 Ensimmäinen ilta meni kotona yllättävän rauhallisesti, syötiin, nukuttiin ja uskaltauduin jopa jättämään Nikon ja Marian kotia siksi aikaa kahdestaan, että lähdin käymään kaupassa lapsuudenystäväni kanssa ostamassa sinkkivoiteita ym tarpeellisia juttuja. 

Eniten kotiutumisessa pelotti kissojen suhtautuminen uuteen tulokkaaseen. Meidän onneksemme kissat välillä kävivät vähän varpaasta haistamassa, muuten tekivät tuttavuutta vaatteiden kautta.