Marialla tosiaan oli eilen ensimmäinen hammaslääkäri-käynti. Lääkäri kertoi paljon asioita, joista tiesin jo etukäteen mutta myös uutta tietoa tuli paljon. Maria sai myös uuden hienon hammasharjan! 🙂
Eilen ja tänään on ollut tytöllä oudon itkuiset päivät. Pienistä asioista itkenyt ja unet olleet levottomia. Hampaita ei vielä näy, mutta jos ne vaikka kohta alkaisivat puhkeamaan. Tekee niin pahaa katsoa vierestä, kun toisella paha mieli eikä oikein voi muuta kuin olla lähellä, pitää sylissä ja hyssytellä.. Päiväunetkin menneet ihan seinille. Yleensä nukkuu 2x päivässä pari tuntia kerrallaan, tänään ollut sitten vajaan tunnin pätkiä ja selvästi on jäänyt kesken syystä tai toisesta.
Huomenna on jännä päivä, Marialla on syntymäpäivä! Lupasin itselleni, että kun selviän esikoisen ensimmäisestä, yleensä siitä lapsen elämän vaikeimmasta vuodesta niin nostan hattua siitä hyvästä, kuinka hyvin olen pärjännyt. Tämä aika ollut vaikeaa, mutta kerron siitä paremmin sitten huomenna.
Myös uuden heppaystäväni omistaja soitteli tänään kuulumisia, kun olin iltatallia tekemässä. Oli todella mukava tunne, kun kuuli H:n äänestä, kuinka onnellinen on siitä, että ollaan Topin kanssa alettu pääsemään yhteisymmärrykseen ja meidän kahden välinen luottamusside on kasvanut huimasti parin kerran jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa torstaina ja lauantaina. 🙂 Ensi viikolla alkaakin toden teolla sitten nämä vuokraushommelit, kun päivät vakiintuvat. Siihen päälle tallivuorot, raskasta tulee olemaan mutta onneksi on Niko, joka tukee ja antaa mahdollisuuden harrastaa ja saada omaa aikaa kodin ulkopuolella edes sen 3 kertaa viikko.
En ole muistanut edes Nöpön kuulumisia kirjoitella. Parisen viikkoa sitten kun käytiin eläinlääkärissä näyttämässä haavaa korvan takana, johon myös saatiin antibiootit, otti kuurin loputtua hieman takapakkia. Haava oli auennut uudelleen, mutta ei märkinyt tms joten seurailtiin tilannetta kotosalla. Nyt alue on parantunut todella hyvin, eikä jäljellä ole kuin itikanpiston kokoinen piste. Muuten haavan alue on siisti, mutta karvoja rassukalle ei siihen enään kasva. Näyttää ihan pöllöltä, kun selvästi huomaa, että suht isolta alueelta puuttuu karvat täysin. Mutta pääasia on se, että kissa voi hyvin eikä raavi enään. 🙂
Nyt on pakko lähteä nukkumaan, että saa kuitattua univelkoja hieman pois. Hyvät yöt kaikille! 🙂