Tänään ja eilen on ollut tällä mammalla ehkä hieman kiukkuiset päivät, tuntunut ettei mikään ole onnistunut ollenkaan!
Eilen Mariakin heräili vasta 10 aamulla yöunilta, mutta silti oli kuin pyllyyn ammuttu karhu eikä syönyt aamupuuroaan ilman järkyttävää tappelua siitä, että syödääkö vaiko ei. Nälkä selvästi oli, koska kaikki muu meni suuhun kyllä, mutta puuroilut ei. Tästä ollaan siis niin minun kuin Nikonkin syöttäessä väännetty kättä temperamenttisen tytön kanssa jo pidemmän aikaa. Totesin sitten korvista savua ulos päästäessäni että ehkä on vaan taas tämän perheen tytöille parempi, että toinen lähtee jatkamaan uniaan ja äiti hautautuu sohvalle katsomaan ohjelmiaan, tepsi aika hyvin voin sanoa. Maria täräytti 1,5 tunnin päikkärit ja sitten Niko tulikin tekemään töitä kotia. Ihanaa!
Tallillakaan ei oikein ratsastus onnistunut, kun Jahvetti kokeili ja kokeili koko ajan. Jo selkäännousukin oli jotain niin hepreaa sille pitkäpiuhaiselle hevoselle, että jo siinä vaiheessa oli pinna tiukalla ja sitten itse ratsastus jatkui samoilla merkeillä. Onneksi Jahvetti on nöyrä, mutta nuori jolloin välillä muistellaan sen kanssa niin selästä kuin maastakin käsin että kuka liikuttaa ja ketä. Ihanan itsepäinen, juuri sopiva minulle. 🙂 Illalla tulikin järkyttävä migreeni monen huonosti nukutun yön takia, mutta nekin yöunet meni mölyävien naapureiden takia pilalle. Kiitos teinit!
Tänään kiukkupäivä jatkui, kun aamupuuro tappelut mentiin samalla tavalla kuin eilenkin huoh… Likka tosin heräsi jo varttia vailla 8 oli jo herättyään sen oloinen että unet jäänyt kesken. Kun puolet puurosta syötiin tapellen, lähti nukkumaan ja onneksi nukkui jälleen hyvin. Onneksi unenlahjat on perinyt isältään.
Äidin helpotukseksi Pelastaja-Niko tuli tänään jo 10 aikoihin kotia jatkamaan töitä, niin pääsin lähtemään ystäväni luokse kahville ja siitä tallille koittamaan, olisiko neljällä jalalla kulkeva, karvainen salarakas paremmalla tuulella. Selkäännousu meni samalla meiningillä kuin eilenkin, mutta heti kun päästiin työstämään kunnolla, meni poika kuin unelma ja jopa Jahvetille vaikeat asiat onnistui hyvin (mm.vasempaan kierrokseen laukannosto vaikea vielä). Kovasti olisi virtaa ollut, mutta hyvin jaksoi keskittyä ja kuunnella mitä pyydetään.
![]() |
Rakas Jahvetti ♥ |
Kotia kun pääsin, niin Niko ja Maria oli kaupassa mikä tarkoitti sitä että sain käydä rauhassa suihkussa! Se on harvinaista herkkua, koska Marian on aina pakko päästä läiskyttämään vettä lattialla.
Kauppareissu oli tehnyt likasta yllättävän hyväntuulisen, kun kikattelee itsekseen paljon ja söi todella hyvin iltapuuronkin!
Kohta on yöuniaika pimulla, niin pääsee tämä väsynyt mamma pitkän päivän päätteeksi
hautautumaan miehen kainaloon katsomaan telkkaria. 🙂