Olen monesti miettinyt, että kuinka ihmiset tekevät päätöksiään liittyen toisiin ihmisiin. Miksi jotkut valehtelevat, kiertelevät asioissa ja jotkut mielellään kertovat totuuden?
Jälleen kohtasin ihmisen, joka mielellään toimii toisten selkien takana, mutta ei jostain syystä halua kertoa asianomaisille totuutta tai suoria ajatuksia mitä ajattelee. Itse olen aina pyrkinyt olemaan rehellinen sekä toisia kunnioittava ihminen, mutta joskus se on erittäin vaikeaa.
Olen ollut ala-asteelta saakka koulukiusattu sekä selkäni takana on puhuttu kaikenlaista, vielä tänäkin päivänä mutta olen yrittänyt kasvattaa niistä valheista sekä loukkauksista itselleni selkärangan vahvemmaksi ja olla välittämättä. Mutta sitten eräänä toukokuun aamuna saimme Nikon kanssa kuulla, että se p*skan puhuminen oli jo ylttänyt meidän tapaan kasvattaa Mariaa sekä sotkettu viaton lapsi näihin kuvioihin. Tätä olemme miettineet sitä siitä saakka, että kuka on niin lapsentasolla, ettei kehtaa meille suoraan sanoa asioita, vaan levitellään pitkin kyliä ja sepitetään perättömiä valheita?
Etenkin lähipiirimme tietää sen, että olen erittäin suorasanainen ihminen joka joskus saattaa turhankin kärkkäästi ilmaista ajatuksensa, mutta se kaikki tulee suoraan sydämestä ja suoraan niille, joille se on tarkoitettu.
Miksei muutkin voisi vain sanoa suoraan mitä ihmisistä ajattelee, eikä levitellä asioita pitkin maailmaa. Totuus sattuu, mutta salailu ja valheet sattuu enemmän!
Pahoittelen tätä pientä ”purkausta”, on vain ajatuksissa niin paljon kaikkea että oli vain pakko päästää höyryjä. Mitä mieltä itse olette selän takana puhumisesta tai valehtelemisesta?
asiaa! 😀
TykkääTykkää