Ollut vähän villimpi kenttäkauden aloitus meillä. Tykkään aloittaa pitkän ja pimeän maneesikauden jälkeen maasta kentällä, mutta Petuhan on ollut nyt sitä mieltä, että kentällä kaikki on jälleen kovin jännittävää ja keskittyminen ei oikein tahdo riittää oleellisiin asioihin. Viime talvi tehtiin poikkeuksellisesti osittain kentällä kelien salliessa, juurikin tätä kevään siirtymää silmällä pitäen. Jos talvella puuhataan, ei se niin vaivalloista voi keväällä olla. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Ohjasajossa meni pieni märkä kohta ja lammikko tunteisiin. Petu inhoaa lätäköitä ja märkää kenttää, ei ole oikein ikinä suostunut liikkumaan edes aiemmilla talleilla. Aiheutti siinä sitten pari pientä draaman hetkeä, mistä selvittiin lopulta ihan hyvin lyhyiden välikäyntien myötä. Osteopaatti-hoitojen jälkeen tykkään juoksuttaa, että näen kuinka solmussa jalat on ja saa itsenäisesti etsiä palikoita kroppaan. Petuhan alun vetelyyden jälkeen päätyi hyvin vauhdikkaisiin fiiliksiin.
Katso video vain, jos kestät että hyvin kiihtyneessä mielentilassa oleva juoksee kuin olisi isompikin reikä päässä.
Vuosien kokemuksen myötä on tietyissä tilanteissa parempi antaa juosta pahimmat paukut pois ja vasta sitten rauhoittaa tilanne. Tämän jälkeen kaikki oli hyvin, mieli tasaantunut ja kykeni jolkottelemaan rentona venyttäen kaulaa ja selkää.
Päädyin sitten tällä viikolla ratsastamaan kentällä. Alkuun oli epäilykset, että tuleeko tästä mitään kun totuttelut oli mennyt jokseenkin ylläolevan videon mukaisesti. Laitoin varulta tavallisen korvahupun, mikä vie pahinta tuulta ja korvien ärsytystä pois ja täten rauhoittaa hieman Petua (tai sitten pelkästään mua). Petu oli ihan jees, en juuri mitään ihmeellistä vaatinut. Tsekattiin miten liikkuu, miten paljon kyttäilee puskia ja mitä mahdollisesti jännittää. Tämä oli ihan hyvä, kun torstaille oli sovittu valmennus ja halusin että mennään kentällä. Maneesin pohja on sen verran rullaava tuon kokoisella hevosella etenkin laukassa ja pakko sitä laukkaa on päästä työstämään myös valmennuksissa. Talvi menty käytännössä kokonaan pelkillä siirtymisillä ja nostoilla.

Vähän jännittynyt askellus oli alkuun, mutta hitaasti muuttuvien tehtävien myötä alkoi askel venymään ja kevenemään että loppuun saatiin etuosakäännöksetkin tehtyä suht kivasti. Nyt jatkevaan vaan monipuolisesti tekemistä. Ensi viikolle on luvattu hellelukemia, eli käydään ainakin maastossa jonkinlaisella järjestelyllä (joko maasta tai selästä), urakoidaan tarhan siivouksen merkeissä ja maanantaina jäävätkin jo yöksi ulos. Eli rennosti mennään ja katsellaan mitä jaksetaan puuhailla. Mulla alkaa viikot rankkenemaan töissä kun kesäloma lähestyy huimaa vauhtia!

Jätä kommentti