Olinko valmis omaan hevoseen?

Eräs somevaikuttaja sai hyvän kysymyksen instagramissa kysymystarraansa. Siinä joku seuraaja oli kysynyt jotakuinkin näin:

Koitko olevasi valmis omaan hevoseen?

Tämä kysymys sai miettimään asiaa. Kun Petteri tuli mulle liikutus-/vuokrahevoseksi silloin melkein 5 vuotta sitten, ei se juurikaan isoja tunteita sinällään herättänyt vaan enemmänkin ehkä se, että miten paljon meillä oli töitä tehtävänä. Kesäkuussa kun tuli ylläpitoon, silloin sen jotenkin tajusi. Olen vastuussa isosta eläimestä, olen aina vain hoitanut toisten (niitäkin kuin omaani, eli vaalien ja tarkoin) mutta nyt oli vastuuta ja paljon! Siinä eräänä heinäkuisena päivänä, kun tuntui että nyt meillä menee hyvin, palasin mielessäni sinne alkukevääseen. Kävin koko sen neljän kuukauden matkan ja pohdin että ei hitto, me ollaan ylitetty vasta yksi puro. Matka jatkui, vastoinkäymisiä, virheistä oppimisia ja onnistumisia. Onneksi ei mitään suurempaa tapahtunut, eikä ole vieläkään tapahtunut.

Tämän vuoden maaliskuussa meillä tulee yhteistä matkaa 5 vuotta täyteen. Se on todella pitkä aika ihmisen mittapuulla. Ollaan muutettu 3 kertaa tänä aikana ja nyt tuntuu että ollaan kotona. Vaikka Petterin auki olevia kintereitä katsoessa alkaa väkisinkin miettimään, että olisiko se kuitenkin onnellisempi pihatossa mutta toisaalta kun kyseessä on introvertti, rutiineista tarkka ja äärettömän herkkä hevonen, joka vaatii paljon tukea multa, en koe että kannattaisi lähteä suinpäin kohti suota vaan sen takia, että pihatot on mielletty nykypäivänä hevosten ainoaksi ja oikeaksi paikaksi. Petteri saa tarhata isossa tarhassa, sillä on kivat kaverit ympärillä ja saa levätä omassa yksiössään ilman, että naapurikarsinan tyyppi pääsee hänen tiluksilleen. Nykyisellä tallilla yö on suhteellisen lyhyt, mutta Petterille se ei ole tarpeeksi lyhyt. Tosin yleensä kuulemma ryskääminen alkaa juuri ennen aamutallia, eli todennäköisesti on tylsyyttä mitä kolistelee.

Mutta sitten alun kysymykseen. Koen, että kun Petteri tuli ylläpitoon sillon kesäkuussa 2017, olin valmis oppimaan uutta. En kokenut että olisin tiennyt kaikkea saati yhtään mitään, vaikka ravitallien kasvatti olenkin ja paljon esimerkiksi jalkavammoja hoitaneena ne oli tuttua kauraa. Olin kiinnostunut opettelemaan ja samalla kyseenalaistamaan ihmisiä, tietoa ja tapoja. Halusin ja haluan edelleen oppia enemmän, nykyäänhän mun ja Petterin touhut on pitkälti ohjasajoa ja maastakäsittelyä. Vaikka tykkään ratsastaa ja fiilistellä hyvin kulkevaa hevosta ja meidän yhteistyötä, on esimerkiksi ohjasajo siitä ihanaa kun tiedän etten häiritse toisen suoriutumista. Ja Petteri tykkää siitä todella paljon, toisin kun silloin meidän alkuaikoina.