White Sock

Musta, energinen ja vielä pieni nelijalkainen. Vihjasinkin blogin facebookin puolella oudosta naskalihampaasta ja instaa seuraavat tietävätkin, että meille tuli koiranpentu. Aivan ihana tapaus ja lapsetkin tykkäävät. Fiksu likka 8-viikkoiseksi ja oppii kaiken nopeasti – myös ne pahatkin tavat, mutta johdonmukaisesti kun jaksaa opettaa asioita pikkuhiljaa, niin kyllä siitä ihan kelpo kansalainen saadaan. 🙂

Pitkän matkan keskustelu käytiin Nikon kanssa, että minkälaista haetaan ja mitä ollaan valmiita maksamaan. Toinen pentu oli ensin kiikarissa, mutta myyjän omien töppäilyjen takia jättäydyttiin pois ja lähdettiin uudelleen etsintähommiin. Sitten törmättiin Lulun kasvattajaan ja soiteltiin hänelle. Keskiviikkona ajeltiin Saloon katsomaan tyttöä ja kasvattajan kanssa jutellessa höpöttelin Lululle ja kysäisin vähän ohimennen että lähteekö meidän mukaan jolloin pentu hyppäsi syliin. Nikolle sanoin, että tämä lähtee mukaan ja lopulta kirjoitettiin kauppakirjat, otettiin tuttua ruokaa ja kasvattaja antoi Lulun viltin mukaan. Pitkä ajomatka oli edessä ja tytöt kotona hoitajan kanssa, joten aika vauhdilla lähdettiin huristelemaan kotia kohti. Yllättävän hyvin osasi autossa käyttäytyä, ensimmäiset puoli tuntia vinkui ja ulvoi, mutta rauhoittui nopeasti. Loppumatkan nukkui kokonaan, kerran heräsi juomaan.

Kissapojat suhtautui yllättävän hyvin, Lumo tuttuun tapaansa pörhisteli ja Nöpö kerran ojensi tassua liian rajun lähestymisen vuoksi, mutta muuten on erittäin rauhallinen meno ollut. Mahtuvat kaikki neljä jopa samalle sohvallekkin nukkumaan. 😉

Mielenkiinnolla odotellaan, että minkälainen Lulusta kasvaa – kasvattaja vain totesi että kannattaa varautua jopa 60 kiloiseen kunhan täyskasvuiseksi tulee. Ei me onneksi mitään pientä sylikoiraa haluttu, vaikka Lulu vielä mielellään mun syliin änkeääkin. Naureskeltiin Nikon kanssa, että ei taida enää sitten naurattaa, kun yli 20 kiloinen koira heittää mahalleen täydestä juoksusta syliin. 😀 Kunhan kaikki tottuu ja Lulu kotiutuu niin aletaan harjoittelemaan sylikoirana olosta pois, niin ei vahingossakaan sitten tyttöjä liiskaa alleen – onhan kakara jo melkein Mian painoinen eli painava.