Yksinäisyys

Mitä se on? Se yksinäisyys. Se on sitä, kun sinulla ei ole mitään jäljellä paitsi ne, jotka ovat sen tavalla tai toisella kokenut aikasemmin – perheesi. Mutta aina se ei näin mustavalkoista ole. Kuvitellaan tilanne: elämäsi tärkein tukipilari – paras ystäväsi kuollut, toiseen vanhempaan et osaa pitää yhteyttä menneisyyden luurankojen vuoksi ja sisaruksistasi yksi on sairas ja samalla erittäin erakoitunut. Lapsesi hoidossa päivät ja istut vapaapäivänäsi kotona – yksin.

Puhelimen soidessa nousee jostain sellainen kiva tunne jota et osaa kuvailla, vastaat puhelimeen ja samantien murenet kuin kaulimella hakattu keksi takaisin sinne laatikkoon mistä sinut juuri kokonaisena nostettiin. Yhteys muuhun maailmaan varisee muru murulta pieneen pahvilaatikkoon ja pahimmillaan monille se tarkoittaa lopulta alkoholisoitumista. Ei ole ketään tai mitään muuta kuin se pullo, lasi tai taskumatti.

Tämä tunne ei ole sen kokeneille valinta vaan monet havahtuvat siihen, että juurtuu siihen yhteen paikkaan ja unohtaa kaiken muun. Päässä ei liiku tai pyöri mitään, ainoastaan tyhjyys. Ja se tyhjyys on pahin koska se tuhoaa kaiken hyvyyden, jopa sen hyvyyden rippeetkin katoaa tyhjyyden mukana.

Mutta tästä ei halua puhua, saati uskalla. Koska on niin harvassa ihmiset, jotka sen oikeasti todellisessa mittakaavassa ymmärtävät ja säälimistä suurimmalta osalta saa sen tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden vuoksi. Ei se haittaa, jos ei ymmärrä vaan tärkeintä olisi se luottamus ja se kuunteleva korva. Monesti henkisesti yksinäinen ihminen kaipaa vain vapaata muiden ongelmista ja kysymyksen – kuinka sä oikeasti voit?