Motivaation puute

Tämän mystisen huumoriurpon kanssa yhteistä aikaa takana jo 1 vuosi!

img_1967
8.9.2016

Ei huvita, ei jaksa. Väsyttää, ottaa pannuun. Nämä on aika tyypillisiä tunteita, jotka velloneet mielessä jo kuukauden päivät. Oikeastaan silloin, kun tuli tietoon että työmatka pitenee ja Niko muuttaa, on ahdistanut ihan hulluna. Se taas heijastuu Ressu-diiliin, joka näkyy taas motivaation puutoksena ja suoranaisena vitutuksena, kun ei huvittaisi mennä tappelemaan kentälle ja maastoonkaan huvita yksin lähteä. Treenit sujuu ja sitten on päiviä kun ne ei todellakaan suju. Tiistai oli hyvä esimerkki sujumattomuudesta ja koko viime viikko taas sujuvuudesta erittäin hyvä. Eniten ärsyttää materiaalin puutos. En tiedä, miltä esimerkiksi oma asento näyttää ulospäin, etenkin nyt kun selkä- ja lantiokivut ovat tulleet takaisin äärettömän voimakkaina ja ratsastaessa tuntuu, että asento muuttunut radikaalisti mutta en pääse näkemään sitä mitenkään! Olen kytännyt vähän sillä silmällä noita action-kameroita, joilla pystyisin ehkä korvaamaan kuvaajan puuttumisen, mutta kun noista sitten tiedä miten hyvin käytännössä toimivat, kun esimerkiksi paljon ulkomailla tykätty Pixio olisi mun tilanteessa ihanteellinen seuratessaan perässä koko ajan. Hinta vain on äärettömän suolainen tälläisen harrastelijan käyttöä ajatellen, mutta onhan se omakin kaviokas tulossa jossain vaiheessa kuvioihin, joten silloin pystyisin vaikka päivittäin omaa menoa kuvaamaan jne.

Ja kohta on talvi – eli kenttä menee huonoksi ja sitten körötellään käyntiä monta kuukautta, kun ei uskalla tehdä kunnolla mitään siinä pelossa, että Ressu hajottaa itsensä liukastumisen tai muun tapaturman vuoksi. Tuntuu, että Ressun kanssa kaikki vain seisoo ja töröttää paikallaan. Ehkä jonkun valmentajan käynti, parikin auttaisi tähän ongelmaan, mutta kun oma aika ei tällä hetkellä riitä mihinkään ylimääräiseen.

Millä ihmeellä tuon puuttuvan motivaation saisi kerättyä takaisin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: