Valitettavasti tiettyyn ikään kuuluu pienempien tms syrjintä jne. On normaali kehitys lapsilla ja jokainen joutuu joskus syrjityksi sekä jokainen joskus tekee niin itse. Omat lapset on kokeneet pahaa kiusaamista, silti ovat myös porukassa toimien kiusanneet muita vaikka on kasvatettu. Niistä ajoista on onneksi kasvettu jo ohi ja aikoinaan neuvolastakin sanottiin että normaali kehitysvaihe kun haetaan lisää sitä omaa itseään. Lapset on lapsia. Jokainen lapsi kokee joskus sen itkun kun jää ulkopuolelle, tämä ei kuitenkaan kasvata lasta siihen ettei itse tekisi sitä samaa virhettä. Eikä kukaan voi tietää kenestä jää tällainen päsmäri joka sorsii muita vielä aikuisenakin, vaikka päiväkotiikäisenä haukkuisi muita ei se tarkoita että ala-asteellakin vielä käyttäytyy väärin
TykkääTykkää
Vaikka lapsen eri ikäkausiin kuuluu kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin on tuollainen epäsopiva käytös sellainen, jota ei voi korostaa liikaa. Minua tarhassa kiusannut kiusasi aina sinne yläasteelle saakka, joten ei tuokaan ihan täysin paikkaansa kaikkien kohdalla pidä. Se on niin vanhemmista kiinni, jatkaako lapsi sillä käytösmallilla, mitä on käyttänyt aikaisemmin.
Ja kyseinen lapsi on Mariaa reilusti vanhempi, jonka äiti harrasti myös ei niin reilua käytöstä muita kohtaan, ja nyt tuntuu sulkevansa silmät tältä mitä hänen lapsensa tekevät ja syyttää meidän lasta hermoheikoksi uhmaajaksi jne.
Voi tietenkin olla, että hormonit vievät mielessäni asiaa suuremmaksi mitä se on, mutta kun oma kantani vanhempana on, että kaikenlaiseen nälvimiseen, kiusaamiseen jne tulen puuttumaan, tapahtui se sitten meidän lapsien kautta tai kohdistuen meidän lapsiin, koska muuten se pahimmillaan pääsee paisumaan ja hallitsemattomiin svääreihin. Ja helpompi lapsen on asiat sitten vanhempana ymmärtää, kun hänelle on opetettu (tai ainakin yritetty) miten muiden lasten kanssa ollaan ja mikä on hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. 🙂
TykkääTykkää
Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs, tarkoitushan on että vahvimmat pärjää ja lisääntyy. Lasten (ja nuorten) keskinäisissä kaverisuhteissa on viidakon lait niin kauan, kunnes sosiaaliset taidot kehittyy ja/tai joutuu ottamaan vastuuta käytöksestään. Meidän tyttöporukassa loppui kateellisuus ja kilpailu vasta täysi-ikäistymisen jälkeen.
Tietysti kiusaaminen on väärin missä tahansa iässä, mutta mielestäni pienen lapsen ”sen hetkisiä ajatuksia” on turha ihmetellä. Lasta ohjaa tunteet eikä järki.
Mieti tulevaisuutta varten mitä voit sanoa lapsille vastaavassa tilanteessa.
Ja jos vanhempi ei ymmärrä ojentaa jälkikasvuaan, niin kyllä sen saa toinen aikuinen suorittaa asiallisuuden rajoissa.
TykkääTykkää
Hei ja tervetuloa!
Kuva: Photo Malmström

Päätähtenä näyttäytyy -08 syntynyt lämminverinen ruuna Petu sekä omistajansa Anna.
Välillä myös remontoidaan 50-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, höpötellään kissasta ja koirasta sekä harvemmin näyttäytyy meidän kaksi lastakin.
Pysy ajantasalla uusista postauksista sähköpostitse.
Jätä kommentti Anonyymi Peruuta vastaus