Puuttuisitko jos sinun lapsesi olisi kiusaaja?
Näin tilanteen jo syksyllä, jossa Maria joutui syrjinnän kohteeksi koska oli liian vauva. Kerroin havainnoistani Nikolle, joka ei nähnyt asiaa samalla tavalla ja ummistin silmäni. Salaa silti valvoin monia öitä ja mietin pääni puhki, että mitä jos tyttäremme lähipiirissä on oikeasti kasvamassa kiusaajia. Hyvää toisista ajattelevana ihmisenä nielin asian ja ummistin silmäni, kummiskin toivoen että olen vain kokemusteni vuoksi harhaluuloinen, ylisuojeleva äiti joka haluaisi kasvattaa tyttärensä tunnepumpulissa. Kolhut ja kopsahdukset kasvattaa, mutta henkistä väkivaltaa vastaan halusin aina syystä x suojata Marian ylipehmoiseen pumpuliin.
Koitti sitten päiväkodin aloittamiset ja karu todellisuus tuli äidille vastaan – tunnepumpulissa kasvattaminen on pahasta, ei arkaa lasta voi kasvattaa niin, että ei koskaan koe vastoinkäymisiä vaan on pakko poistua mukavuusalueelta (myös äidin) ja tämähän tehosi! Maria sai aluksi pienten ryhmästä kavereita ensimmäisten viikkojen aikana ja noin 1,5 kuukautta sitten oli tutustunut tyttöporukkaan, jotka on yli 3 vuotiaiden ryhmässä. Nämä tytöt pitävät Mariasta hyvää huolta ja leikkivät esimerkkiä näyttäen – ketään ei syrjitä. Näin myös meidän arasta pienestä tuli sosiaalinen ja rohkea, joka uskaltaa pyytää ihan tuntemattomia lapsia leikkimään ilman ongelmia. Äiti voi huokaista helpotuksesta, ettei lapsesta tullutkaan erakkoa joka pelkää mini-ihmisiä.
Vai onko se vasta tulossa?
Nyt on kahtena eri kertana, aikaa näiden tapahtumien välillä on 1-3 kuukautta (ajantaju hukassa jossain), mutta sama yhtälö toistunut molemmilla kerroilla. Maria on onnensa kukkuloilla, kun kavereita tulee kylään – lopputulos että Maria on onnensa kukkuloilla kun ”kaverit” lähtivät pois. Mitä tässä välillä tapahtui?
Maria pyysi ”kavereita” leikkimään, jotka vähän aikaa leikkivätkin kunnes ensimmäisellä kerralla sulkivat tytön oman huoneensa ulkopuolelle hänen omassa kodissaan! Tietenkin Maria tuli luokseni keittiöön itkien. Ei osannut kertoa muuta kuin että ei halua. Jäi mysteeriksi siihen saakka, kunnes Niko illemmalla kertoi mitä oli tapahtunut. Raivostutti, suoraan sanottuna v*tutti että mitä ihmettä vanhemman lapsen päässä oikein liikkui?! Saman lapsen, joka oli vuosi sitten itkenyt kun häntä syrjittiin ja jätettiin leikkien ulkopuolella niin kotipihassa kuin tarhassakin..
Tänään sama toistui, tosin nyt vain kukaan ei lähtenyt leikkimään Marian kanssa, kielsivät istumasta sohvalle koska ”kavereiden” äiti oli istunut siinä hetki sitten ja komentelivat. Hormoniryöpyssä oli pakko sulkea silmät ja korvat, koska tiesin etten pysty hallitsemaan tunteita tarpeeksi hyvin tässä tilassa.
Vieraiden lähdettyä hyvä etten itkuun purskahtanut vain pelkästä vihasta. Sanoin jo syksyllä Nikolle, että tunnistan kyllä kasvavan kiusaajan ja nyt en kyllä kyseisiä muksuja enään kotiini halua. Mua kiusattiin jo esikoulussa ja se kiusaaminen jatkui aina 9. luokalle saakka. En todellakaan halua, että omat lapseni joutuvat siihen helvettiin, mutta miten joku voi olla niin sokea lapsensa käytökselle? En vain ymmärrä..
pilvilinnoja.com 
Jätä kommentti Anonyymi Peruuta vastaus