Vain vuohenjuusto mielessäin

Oli mukamas niin tuhottoman monta postausideaa mielessä, mutta sitten facebookini seinälle ilmestyi kuva ruoka-annoksesta, jossa oli vuohenjuustoa ja sille tielle jäätiin – se kirotun juusto pyörii mielessä ja siihen liittyvät mitä kummallisemmat mielihalut, mm. paistettua vuohenjuustoa suklaakastikkeella (sillä jäätelön kanssa syötävällä), wut?!

Jospa tässä viikonlopun aikana saisi mieltä nollattua sen verran, että saisi vähän erikoisemman postauksen kirjoitettua. Olisihan mulla tiistaihin mennessä käännettävä yksi ruotsin tehtävä suomeksi, parin kurssin lopputyötä helmikuuhun mennessä, muutamat matikanlaskut maanantaiksi joita en ymmärrä mitenkään päin ja nukuttava univelkoja pois. Tänäänkin yliväsyneenä ja ajantajun kadottaneena lähdin koululle liian aikaisin, kun lukujärjestyksessä luki klo 10:00 alkavaksi niin olin itse jo paikalla 8:15… 😀

Instagramiinkin ilmestyi erittäin kummallinen kuva – ensimmäinen kuva raskausmahasta!

Rv 16 – 30.1.2015

Nyt se on sielläkin julkista, hupsista keikkaa. Pitääpä alkaa muutenkin päivittelemään useammin, kun uuden puhelimen myötä on parempi kamerakin koko ajan mukana. 😉

Loppuun parit mielenkevennykset onedriven kätköistä:
Tytär tullut äitiinsä – vai toistenpäin? 😀 23.01.2015
23.01.2015

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s