Uskoisitko samaksi henkilöksi?

Mihin katosi läskit?
 
Banneria varten pengoin melkein tunnin meidän ulkoista kovalevyä, jotta löytäisin itsestäni myös kuvan. Sitten löysin kansion, missä oli kuvia meidän Tukholman reissulta joka oli ns. ”häämatka”. Ja järkytys valtasi mielen – meinasi oikeesti itku tulla, kun tajusin miltä olen näyttänyt vuosi sitten huhtikuussa!
22.04.2013
Mikä tuo pömppö on?! Paitavalintakin oli ehkä hieman huono, mutta pointti on se, että nyt vasta oikeasti tajuan, miltä näyttää tästä tilanteesta katsottuna +37 kg!
Näytin Nikolle kuvan ja voitte kuvitella ilmeen – vaimo on joskus ollut oikeesti ihan kunnon pullukka!
Sitten nakataan tuoreempi (vielä tuoreempi tulee kuhan vaan kuvataan :D)…
12.07.2014
Näiden kahden kuvan välillä on tosiaankin melkein 40 kiloa eroa sekä 3 vaatekokoa! Järkyttävää, eikö?
Tämä tulos on syntynyt mässäämällä. Mitään muuta en ole muuttanut kuin liikunnan määrää (Topin liikutus + silloiset tallityöt) ja proteiinia lisää. Nyt olisi vain makkaran kiinteyttäminen edessä, kunhan saisin siihen jonkinlaista ponnistuslautaa jostakin. Se hoituu ehkä osittain itsekseen nykyisessä työssä tai sitten ei. En aio ottaa mitään paineita kiinteytymisestä, koska se ei ole mulle henkireikä! Vatsakalvot on repeytyneet jo 16 vuotiaana, joten niitä ei pelasteta muutakuin kirurgin veitsen alla, enkä siihen rumbaan lähde ollenkaan.
Tästä postauksesta on painoa tippunut suunnilleen 4 kiloa, joten syvästi odottelen että kroppa lyö laihtumiselle stopin. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s