Joita olen aina itse vihannut ylikaiken on ötökät. Inisevät itikat, surisevat ampiaiset ja ällöt paarmat. Nyt on Mariakin saanut osansa noista verenimijöistä, kun alkuun oli pari hassua itikan puremaa jaloissa, mutta nyt jo pelkästään selässä on yli 12 puremaa, jalat hohtaa punaisena puremista joita on 3-4 samassa kohdassa!
Ja lisää tulee vain! Etenkin ensi viikolla todennäköisesti patteja on 3-kertaa enemmän, kun lähdetään sukulaisiani moikkaamaan Ouluun.
![]() |
Nilkat alkaa olemaan turpoamispisteessä.. |
![]() |
Vasen jalka on ihan syöty… |
![]() |
Selkä on ihan järkyttävän näköinen. Kyljissä on myös älyttömästi puremia, huoh.. |
Onneksi saatiin tänään aikaiseksi ostettua kortisonia, että edes hieman Maria saisi helpotusta kutinaan ja samalla yöt helpommiksi.
Itse olen ihan sökönä eilisen tippumisen takia. Kyljet on ihan muussia ja jokainen lihas on niin jumissa kuin olla ja voi! Kyllä tämä tästä helpottaa, kun muistaa varovasti jumpata niskaa (tällä hetkellä ei kunnolla käänny pää, mutta tarpeeksi) ja muitakin isoja lihaksia.
Kohta on taas pakkaaminen edessä, kun lähdetään joko sunnuntaina taikka maanantaina aamulla ajamaan Ouluun ja ollaan siellä 2-4 yötä. Jänskättää hieman, miten automatka menee ja ylipäätänsä mitä Maria tuumaa olla aivan vieraiden ihmisten luona yötä, mutta onneksi enollani ja hänen vaimollaan on kaksi kissaa, joten sopeutuminen tapahtuu todennäköisesti suhteellisen nopeasti. 🙂
Olisiko kiinnostusta jollekkin erikoisemmalle postaukselle? Voisin tällä viikolla ennen lähtemistä tehdä jonkin normaalista poikkeavan postauksen, jos teillä vain intoa on lukea? Ja ideaa saa heittää, vaikka sieltä ihan villeimmästäkin päästä 🙂