Viime yönä saatiin Nikon kanssa nukkua koko yö ilman keskeytyksiä, kun kaksi aikaisempaa yötä meni valvoessa.
Aamutallitkin on verottanut osansa omasta jaksamisesta, kun viimeksi joutunut/päässyt tekemään aamuja Puuppolassa reilu vuosi sitten, kun aloitin tallivuorojen tekemisen. Huomenna on tämän viikon ainut iltatalli ja koko loppuviikko taas aamua.

Marialla on rytmit mennyt kanssa jotenkin kummallisesti rytmit sekaisin. Pitäisi yrittää saada likka menemään niille päiväunille kun muuten käy näin

Rassu nukahti isin syliin. 
Ehkä hieman väsyneen näköinen? 😀 //18.6.2014

Onneksi huomenna on hyvin aikaa yrittää rytmittää Marian päivä suunnilleen kuntoon, kun vasta illalla täytyy lähteä liikenteeseen. Pitää yrittää ehtiä käydä Mikkikin liikuttamassa ennen iltatallia. Kauheasti olisi taas tekemistä, mutta tuntuu ettei kellossa riitä tunnit!

Jätä kommentti

Päätähtenä näyttäytyy -08 syntynyt lämminverinen ruuna Petu sekä omistajansa Anna.

Välillä myös remontoidaan 50-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, höpötellään kissasta ja koirasta sekä harvemmin näyttäytyy meidän kaksi lastakin.