Hevostelutaustani – osa 2

Ensimmäisen osan voit lukea täältä
Lopetettuani Laukaassa, pidin reilun vuoden tauon johtuen koulukiireistä. Olin aloittanut syksyllä ammattikoulussa leipuri-kondiittori -opinnot, jotka verottivat jaksamista todella paljon kun heti alkuun oli todella pitkiä teoria -ja työsalitunteja. 
2007 syksyllä löysin mulle ja N:lle Kuohulta lupaavan pikkutallin, missä tarkoitus oli käydä heppailemassa yhdessä. Silloin tallilla oli 5 hevosta, joista liikuttelin alussa kahta hevosta mutta myöhemmin jätin tamman pois kun oli turhan kipakka. 
Uffe ja taustalla Vanni – Kuohulla talvella 2007
Pääsääntöisesti maastoiltiin kentän puuttumisesta (tai sitten meille ei vain kerrottu siitä mitään), mutta lopetin käymisen 2008 keväällä kun tallinpitäjän ajatusmaailma hevosten käsittelyssä ei oikein kohdannut omiani. Myös Ouluun muuttaminen työharjoittelun takia oli yksi syy lopettaa Kuohulla käyminen. 
Neljän vuoden taukoon mahtui 3 muuttoa, raskaus Marian syntyminen jne. 2012 marraskuussa löysin ilmoituksen Roosasta, jonka omistaja etsi tammalle hoitajaa. Roosa oli iso lämminverinen, jonka korvat oli kyllä sellaiset ropellit kuin olla ja voi! 😀 
Roosan kanssa loppukävelyt 14.12.2012
Roosan kanssa keskityttiin todella paljon maastakäsin työskentelyyn ja satunnaisesti kävin kokeilemassa selästä miltä tamma tuntui. Roon kokeiltiin myös hackamore-kuolainta ensimmäistä kertaa elämässäni, ja tykästyin paljon! Etenkin niin pitkän tauon jälkeen olin ihan iloinen, että Ropellin omistaja suositteli sitä kun istunta oli jotain ihan kamalaa ja vakaasta pehmeästä kädestä ollut tietoakaan.. 😀
Ropon kanssa saatiin istuntaa ja etenkin kättä paremmaksi, koska oli suustaan niin älyttömän herkkä!
Yhteistyö kummiskin päättyi helmikuussa -13. Roosahan lopetettiin huhtikuussa samana vuonna, eli siihen yhteistyö olisi viimeistään loppunut. :/
Kesäkuun puolivälissä tuli Jahvetti.
Jahvu oli todella symppis, hellyydenkipeä nuori herra jolla oli hieman omat mielipiteensä työskentelyyn. Jahvetti oli erittäin hyvä kaveri maastakäsin työskentelyyn, halu puuhailla ihmisen kanssa kaikkea mahdollisesta mahdottomaan oli mahdottoman suuri! 
Lässynläätä humputtelun jälkeen 🙂 29.06.2013
Maastoiltiin ja tehtiin sileän treeniä pellolla taikka tarhoissa tallilta kentän puuttuessa. 
Tarhatreeniä 16.08.2013
Jahvetti oli tosi kiva harrastuskaveri, mutta en jaksanut innostua tallilla käymiseen missä omistaja ei kertonut mitään vuokraajaan liittyviä asioita ja kyllähän porukan lisääntyessä tuli sitä selän takana p*skan puhumistakin jonkin verran. Loppupeleissä mun niskaan nakitettiin ihan päättömiä syytöksiä, joten vielä vuokratessani Jahvettia, etsin itselleni uutta vuokrahevosta. 
Ja näin löytyi herra Täydellinen – Topi. H:n kanssa yhteydenpito sujui ja sanottiin aina sanottavat. Tarvinnut koskaan miettiä että mikähän tilanne on, vaan H kyllä kertoi joka kerta jos vaikutti tavalla tai toisella mun ja Topin vuokraussuhteeseen. 
Jos jokin jäi mietityttämään, saa kysyä. 🙂

1 vastaus artikkeliin “Hevostelutaustani – osa 2”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s