Sataa, sataa ropisee

Onneksi tulee vettä! Tämä siitepölyallergia ei ole oikein tykännyt tuosta kelistä, etenkään näistä parista todella tuulisesta. Kenttäkin kastuu, niin eipähän sekään pölyä niin tuhottomasti! 🙂

Oltiin Marian kanssa vähän uhkarohkeita ja lähdettiin aamulla ulkoilemaan Nikon mentyä töihin! Äitiä taisi pänniä sade enemmän kuin likkaa, joka taas tykästyi niin kovasti lätäköistä. Puolisen tuntia kerettiin olemaan, kun alkoi jo väsy ja nälkä painamaan niin ei auttanut muu kuin tulla sisälle.

Lätäköt on niin kivoja! 🙂

Nukkumaanmenostakin on tullut joku hirveä ongelma. Niin järkyttävää uhmahuutoa ja ihan spagettina kiukuttelemista, vaikka olisi itse mennyt sängyn viereen odottamaan että joku nostaa. Nytkin olisi lähtenyt mielummin ulos kuin nukkumaan, vaikka silmät jo seiso päässä ja nukahteli sohvalle. Ei se kauaa yleensä jaksa kiukutella, heti kun se pahin hepuli oli ohi niin pikku hiljaa mentiin omaan sänkyyn. Huuto alkoi uudelleen, mutta rauhottui parissa minuutissa niinkuin aina. 🙂

Topin kanssa tehtiin keskiviikkona ja torstaina samoja juttuja. Väistöä, taivutuksia ja tempon lisäyksiä. Kun käsky käy valmentajalta, niin sitten tehdään! 😀 Keskiviikkona kaikki meni ihan pipariksi, kun Topi oli niin älyttömän kuuro kaikille avuille, väistöissäkin vetäsi ittensä niin kovaksi edestä ja samalla niin hemmetin kippurassa, että ei siitä meinannut mitään tulla jne.
Eilen taas kaikki meni niin päinvastaisesti, heti alusta saakka tosi herkkä avuille ja kuulolla koko ajan! Olin niin ilonen, että en antanut kunnianhimon ottaa valtaa, vaan lopetin kun Topi tuntui hyvältä joka askellajissa.

Nyt möngin takaisin viltin alle ja kattelen tallenteita, kun Niko tulee vasta iltapäivällä kotiin ja kaikki neljä muksua vetelee unta palloon. Ah, oma aika! 🙂