Kuka keksi uhmaiän?

Teksti on kirjoitettu ”verenpaineet koholla”, ja lippu pysyy edelleen ylhäällä! Älkööt huolestuko! 🙂

On ollut todella kysytty kysymys tässä jo jonkin aikaa meidän perheessä. Milloin meidän kiltistä tytöstä oikeesti muuttui kunnon kauhukakara, joka uhmaa jokaista asiaa? Ei tarvitse olla edes kielletty asia, niin kyllä niin hemmetin herkästi kaikki kiukuttaa! Mihin katosi se itsepintainen ja sitkeä luonteinen, ikuinen yrittäjä joka ei lannistu jokaisesta hiiren kakan kokoisesta koettelemuksesta?

Vastaus tähän on, että en tiedä! Jos joku näkee tai tietää, voitteko ystävällisesti ottaa tuon kiukkupyllyn ja tuoda sen pienen aurinkoisen takaisin?
Nukkuminen on jotain täysin mahdotonta, syöminen on mahdotonta ja on pakko tehdä asioita mitkä on kielletty jo siitä lähtien kun alkoi itse liikkumaan, eikä ole sitä kärsivällisyyttä piirun vertaa!
Maria haluaa jotain, jonka osaisi – lopputuloksena on ettei edes yritä ja heittää hanskat tiskiin ja odottaa että hänet nostetaan/laitetaan/autetaan kaikessa! Kuukausi sitten mopon kyytiin osattiin mennä itse ja tulla pois. Nyt tilanne on se, että vähän nostetaan jalkaa (2 senttiä) ja itku tulee kun ei osaa! Kovasti aina kannustetaan ja pidetään mopoa paikoillaan tai parkkeerataan sohvaa taikka seinää vasten, niin ei! Enkä halua, että Maria oppii siihen, että vaikeat asiat tehdään hänen puolesta. Jos kerta oikeasti osataan, niin silloin tuetaan asiassa, muttei tehdä valmiiksi.

Olen miettinyt, onko sitten Nikon porukat antanut Marialle niin paljon mukamas vaikeita asioita periksi, että kotona kaikki on niin älyttömän vaikeaa? Vai onko se vain tuo uhma, että pakko koetella jatkuvalla tykityksellä?
Alkaa vaan tosiaan ideat loppumaan kesken. Harmi kun äidille ei voi soittaa! Olen jo meinannut enkelilinjalle soittaa epätoivon partaalla! Nikon äidillä ei ole kokemusta temperamenttisistä lapsista ja oma isä.. No, sillä meni puolet munkin lapsuudesta pullo huulilla, joten eipä hänestäkään ole paljoa apua. Viimeinen toivo on varmaan neuvola, mutta eipä se ole viikonloppuisin auki.

Kohta kärsii jo avioliittokin, kun ollaan molemmat niin tuhottoman väsyneitä, että puretaan kiukkua toisiimme ettei vaan Maria joutuisi kohteeksi. Kissoihinkin tämä tilanne on alkanut vaikuttamaan.. Onneksi pystytään Nikon kanssa avoimesti puhumaan näistä, mutta tuntuu että kohta tarvitaan joku oikeesti viisas ja elämää nähnyt ihminen takomaan meidän aikuisten päähän että missä se vika on, kun tuntuu ettei mikään auta! Rajat pitää lapsella olla, enkä halua Marian kasvavan siten, että olisi jossain hemmetin pumpulissa mutta ei myöskään siinä, missä mä olen kasvanut itse. En halua, että lapsi näkee kun vanhemmat riitelee väsymyksen ym takia.

Tämä kaikki stressi vaikuttaa myöskin omaan harrasteluun Topin kanssa. Jos olen semmonen metri muna otsassa menossa ratsastamaan, niin ei siinäkään ole järkeä. Ja ystäviä en meinaa enään edes jaksaa nähdä, kun kotona kaikki on päin seiniä. Huoh!

Jos nyt tämä kiukku ja ärsytys olisi helpottanut. 🙂 On tämä vanhemmuus rankkaa, eikä tule näillä näkymin helpottamaankaan ihan heti.. Jos siellä ruudun puolella joku mamma taikka isukki painii saman ongelman kanssa, niin tiedän tunteen ja olen hengessä mukana! Kiitos ja anteeksi.

Lainattu täältä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: