Tämä päivä on ollut ihan mahtava! Postilta ilmotukset, että mun uusi kone ja Oriflamen tilaus oli noudettavissa! Oijoi.
Topikin oli tosi mahtava tänään, mä voisin niin vaikka kuolla tästä onnesta, mitä se heponen mulle tuottaa hyvillä päivillä! 🙂
Mä edelleen kaadun siihen mielipiteeseen, että Topilla on oltava metallia suussa jotta rentoutuu paremmin. En mäkään sitä paksua kumikapulaa jaksaisi suussa pitää ja kulkea samalla pyöreänä! Ja ei, ei ollut olympiat tänään, vaan Topilaksen ”normi” kuolaimet. Ah, ihanuutta! Tai sitten se oli mahtava kentällä menon ja auringon takia. Tiedä sitten. 🙂
Alkuun saatiin vääntää jälleen erimielisyyksien johdosta. Topi kokeilee mua aina kun kuolain vaihtuu ja jos mennäänkin kentällä eikä maneesilla. Pöllö hepo, luulee että vaihdun jämäkästä lepsuksi heti jos jokin muista ”normijutuista” muuttuu. 😀 Eipä saanut tänäänkään tahtoaan läpi kiukuttelulla.
Topilla on ollut oikeesti hitsin hyvä päivä tai sitten meidän yhteistyö on kehittynyt parempaan suuntaan, koska sen kiukkukohtauksen jälkeen Topi kulki koko ajan selän läpi! Heti jos jätkä keksi jonkin turhan tekosyyn kulkea notkoselällä (esim lenkkeilijä tiellä), ei tarvinnut kuin hennon napautuksen pohkeella, niin tuli selkä takaisin!
Kevyt tuntuma, ei lainkaan kuolaimelle painamista ja koko ajan pohkeen edessä. Muutenkin tuntui omassa kropassa niin hyvältä istua. Pystyin pitämään jalat täysin rentoina ilman, että veivasi joka suuntaan tai että olisin puristanut itseni satulaan polvilla. Kädet pysyi siinä missä niiden halusin olevan.
Väistöt onnistui kuin ajatus, Topi keskittyi pyyntöihin todella hyvin ja oli koko ajan rento! Ei hätäilyä, ei kiirettä mihinkään.
Helppous ja rentous – päivän sanat! Toivottavasti löydetään jatkossa sama fiilis meidän menemiseen, koska pitkän aikaa on tuntunut että oma kroppa on jarruttanut omaa etenemistä Topia ratsastaessa.
Ei mikään ihmekkään, johan fysioterapeuttikin sanoi täydellinen kuntoutuminen ei välttämättä koskaan tapahdu, mutta pahin helpottaa 2kk – 3 vuoden aikana. Hitaasti mutta varmasti, etenkin kun haikailen Marialle pikkusisarusta jossain vaiheessa ja sekin on kiinni täysin siitä, saako selkä palautua edellisestä rääkistä kunnolla. Väärä hetki ja samanlainen odotusaika, niin poks – kävelykyvylle voidaan sanoa heihei aika pitkäksi aikaa.
Nyt jatkan telkkarin kyttäämistä ja samalla koitan tottua tähän uuteen. Hiiri tässä on ihan outo, mutta enköhän mä tälläsenä nörtin vaimona totu nopeasti. 😀
pilvilinnoja.com 