Ja silloin sitä pitää hakea, etsiä ja sisäistää. Olen aina ollut kiinnostunut eläimien elekielistä, ajatuksista toimintojen takana ja selvittämään syitä, miksi joku tekee mitäkin. Tämä on erittäin pitkä tarina, koska koostuu kissoista ja hevosista, joten jaan mielelläni tämän kahteen osaan, ettei ole liikaa tekstiä kerralla luettavaksi. 🙂
Kissoja opettelin lukemaan jo öö.. 4 vuotiaana? Perhetutullamme oli kissoja, joita aina ihailin. Saatoin istua monta tuntia lattialla katsomassa, miten hentoja liikkeitä ja korvan heilautuksia se pieni musta kissapoika kauniilla valkoisilla merkeillään pystyikään tekemään. Halusin tietää, mitä se kissa ajatteli.
Kinusin äidiltä joka päivä, että mennään Lyylikille (nimi muutettu) kylään, kun haluan nähdä sen kivan kissan! Olin isälle sanonut myöhemmin, että haluaisin kissan, mutta eihän se jörö suostunut. Monta kertaa viikossa kävin tuijottelemassa, kunnes äitini kanssa kävimme kyläilemässä ja kyseinen kissa naukui perääni ja karkasi jopa mukanamme rappukäytävään. Lyylikki sitten totesi äidille, että kissa on valintansa tehnyt, se on tyttärenne kissa jos vain sen huolitte. Siitä päivästä lähtien olimme sen katin kanssa kuin paita ja pylly.
Kasvoin sen kanssa! Tiesin jo pelkästä korvan asennosta, mitä pieni kissani oli vailla. Jokainen naukaisu kertoi mikä karvapallon mieltä painoi. Meitä ei voitu erottaa. Myöhemmin Lyylikiltä saimme pienen punaisen raitatytön poikakissamme kaveriksi.
Millin alkuajoista en paljoa tiedä, mutta ollessani 7 vuotias, taloomme tuli julkisivuremontti. Voitte arvata, miten vaikea tilanne oli eläimelle joka on useimmiten todella herkkä arjen muutoksille. Puoli vuotta evakkoasunnossa viereisessä rapussa, maanantaista perjantaihin klo 07:00-17:00 pelkkää poran ääntä ja pauketta. Milli oli menetetty kissa. Se muuttui araksi, pelkäsi ihmisiä ja jokaista pientäkin normaalista poikkeavaa ääntä, mikä ei kuulunut perusarkeen.
Alkoi käytösongelmat: kuseksi nurkkiin, puri ja raapi ihmistä jos meni lähelle. Kaikki yrittivät päästä kokeilemaan onneaan, josko villipeto saataisiin kesytettyä uudelleen. Sanoin kaikille, että antakaa sille raukalle aikaa! Jos kissa pelkää ihmistä kuollakseen, miksi sinne pitää mennä naamaansa tunkemaan?
Monesti koulun jälkeen makoilin lattialla katselemassa Millin vaatiman matkan päästä tytön eleitä. Se kauhu, pelko ja väsymys paistoi niistä pienistä ruskeista silmistä. Myöhemmin Millille etsittiin koti, mikä olisi mahdollisimman kaukana kaupungin hälinästä. Se oli parhain päätös ikinä, mitä vanhempani tekivät.
 |
| Yläkuvassa musta prinssini. ♥ Alakuvassa pikkumies ja Milli, vielä sillon kun kaikki oli hyvin, eikä käytösongelmia ollut 🙂 (Vanhat valokuvat skannattu, sen takia laatu huonohko..) |
Ehdimme elää yhdessä kissapoikani kanssa reilut 7 vuotta. Tulin koulusta, ja huomasin että äiti ja isä oli molemmat kotona vaikka heillä olisi ollut työpäivä. T ja J olivat myös koulusta jääneet kotiin, olivat valmistautuneet kertomaan mulle ja E:lle, että pikkunen oli päästetty kivuista.. Sain hyvästellä pienen rauhassa parvekkeella. Äiti oli ottanut pahvilaatikkoon pikkuisen pedistä pehmusteet ja peiton lääkärille mukaan, jotta olisi tuttu paikka vaipua ikiuneen. Se tuska oli ihan järkyttävä! Ainut ystäväni, joka ei arvostellut tai kiusannut koskaan. Ajattelin, että en joutuisi koskaan luopumaan omasta pienestä, mutta se tie jokaisen on käytävä jossain vaiheessa elämäänsä.
Vasta myöhemmin sain jonkinlaisen vastauksen siihen, miksi pieni kissani oli päästetty ikiuneen. Stressi Millin poisannosta, äidin töihin lähtö ja mun koulun alkaminen. Se kaikki oli liikaa, ja sen huomasin itsekkin. Joka aamu ja ilta koulureppu kustu piloille, äidin sänky revitty ja kustu täyteen. Pienokaiseni vain nukkui eikä juurikaan syönyt tai juonut, kaikki jouduin tekemään lähes tulkoon pakottamalla, kun muut eivät sitä saaneet tehdä.
Taustalle oli myös kuulemma jokin sairaus puhjennut, mutta sitä en koskaan saanut enkä saakkaan tietää.
Tosi ystävyys eläimen kanssa punnitaan silloin, kun eläimellä syystä tai toisesta ei ole vaihtoehtoina muu kuin ikiuni. Sairaus, loukkaantuminen tms. Tosi ystävä päästää kivuista karvaisen ystävänsä, eikä jätä kipujen varaan kärsimään.
Onneksi sain mahdollisuuden uudelleen, kun löysin Nöpön. Nöpö on luonteltaan samantyyppinen kuin ensimmäinen pikkuiseni, mutta luonnetta löytyy enemmän. Nöpö rakastaa köllötellä mahan päällä kehräämässä ja eleet eri asioille on samat. Silti he ovat kaksi eri kissapoikaa, joten opettelua Nöpön kanssa on ollut.
Lumo on tuottanut eniten ehkä vaikeuksia. Hänen hienoutensa on sellainen wannabe-bengali, että on ollut aikamoinen opettelu elekielen kanssa, koska tuollaista käytöstä en ole koskaan ennen nähnyt. Ja niitä kaikenmaailman kissoja on hoidettu ja seurailtu.
Lumon kanssa aloin penkomaan lisää tietoa kissojen käyttäytymisestä niin rotukohtaisesti kuin yleisestikkin. Lumossa on paljon bengalien rotukäyttäytymistä, mutta silti aivan erilainen että huhhuh! Olen imenyt oikeastaan kaikki kissoihin liittyvät artikkelit, dokumentit ym aivan tyhjiin! Nyt ollaan jo maaliviivan lähettyvillä, kun alkaa oikeasti aukeamaan tuon pöllön kissapojan ajatusmaailma. Lumo on aina ollut todella villi kissa, ja vauhtia eikä ääntä ole puuttunut. Naukuäänestä ja eleistä huomaa heti, mitä Lumo on vailla mutta on myös niitä käyttäytymismalleja, mitkä on meille vielä täysin pimennossa. Kaikki aikanaan.
Vilissä taasen korostui samat piirteet kuin Millissä. Super arka ja todella varovainen ihmisen kanssa. Vilin kanssa piti lähteä aivan eri tavalla selvittämään lähtökohtia, kuin esim. Nöpön ja Lumon kanssa. Ensin luottamus, sitten vasta koskettelu.
Moni nyt varmaan miettii, miksi halusin kirjoittaa tämän? Pyörin facebookissa paljon kissa-ryhmissä, missä törmään monesti ihmisiin, jotka eivät tunne kissaansa. Eivät tiedä, milloin se on kipeä tms ja väittävät ettei kissa näytä kiputilaansa lainkaan, vaikka kissa sen kyllä näyttää! Se ei välttämättä äänellä sitä kerro, mutta eleillä kyllä. Kuten jo eräässä tekstissäni totesin, Tunne ja tunnista!
Eläimen elekieli on oikeesti todella mielenkiintoista. Kannattaa perehtyä, koska sillä tavoin saa tietoonsa kissasta niin paljon asioita, mitä ei muuten huomaisi! Perehtykää, voitte jopa yllättyä! 🙂
pilvilinnoja.com 